Youngin omia sanoja lainaten vuodet 1986 ja -87 olivat hänen ja Crazy Horsen uncool-kauden huipentuma. Vuoden 1986 kiertuetta ei otettu Yhdysvalloissa kovinkaan suurella innolla vastaan ja seuraavan vuoden Euroopan rundin lukuisia keikkoja peruttiin heikon lipunmyynnin vuoksi. Nelikko tuntui olevan auttamatta ajastaan jäljessä ja vuoden loppuun mennessä Young uskoi julkisesti bändin tarun olevan lopussa.

Ajastaan jäljessä oleminen (esimerkiksi Phil Collinsin tähdittämällä) 1980-luvulla ei tietenkään tarkoittanut että yhtyeen musiikki olisi ollut huonoa. Todisteeksi päinvastaisesta löytyy useita hyvätasoisia konserttiäänitteitä aikakauden kiertueilta.

Neil Young & Crazy Horse In a Rusted-Out Garage -kiertue käynnistyi syyskuussa -86, kaksi kuukautta kammottavan Landing On Water -albumin julkaisun jälkeen. Young kehitteli keikoille vuoden 1978 Rust Never Sleeps -kiertuetta mukailevan teatraalisen maailman. Tällä kertaa teemana ei kuitenkaan ollut vahvistinkaapin päältä heräävän skidin rock 'n roll-uni vaan saman pojan karu todellisuus, eli autotallissa, roskapönttöjen, melusta valittavien naapureiden ja jättiläismäisten torakoiden keskellä kuuluisuudesta haaveileva myöhäisteini. Idea sopi hevosvoimaisen musiikin ja Youngin synnynnäisen poikamaisuuden kanssa erinomaisesti yhteen.

Kiertueen päätöskonsertti marraskuun 22. päivänä San Franciscon Cow Palace -areenalta lähetettiin Yhdysvalloissa suorana kaapeli-TV:n pay-per-view -lähetyksenä, joten voimme nauttia tästä konsertista ensiluokkaisen äänentason kera sekä audio- että videoversiona. Ensimmäinen bootleg-cd keikasta ilmestyi The Swingin' Pig:in julkaisuna Prisoners of Rock 'n Roll, jolla suurin osa biisien välisestä teatterista on editoitu tyylillä pois kuuntelijaystävällisyyden nimissä. Mikäli kiertueen teatraalisuudesta haluaa paremman kuvan, kannattaa hankkia joko täysipitkä videoversio tai faniprojektina levitetty editoimaton ja remasteroitu audioversio.

Keikka on kokonaisuutena tasaista laatua, mutta klassikkonsa jo turhan usein kuullut fani innostunee eniten tuolloin vielä julkaisemattoman Life-albumin hyvästä biisimateriaalista sekä osuvasti autotallimaailmaan istuvista räkäklassikoista Opera Star ja Drive Back.

Muista kiertueen bootlegeista kannattaa mainita niin ikään äänipöytälähtöiset Mansfield '86 ja Powderfinger. Mansfieldin keikka on kiertueen alusta ja bändi hakee vielä virettään, mutta Minneapolisin Met Centerissä nauhoitettu Powderfinger on esitykseltään lähes Ciscon tasoa. Äänitys on hieman tunkkainen, mutta selkeä yhtäkaikki. Minneapolisin ja Mansfieldin keikoilla kuultiin myös San Franciscon setistä poisjääneitä uusia kappaleita Touch the Night, Hippie Dream ja Eldorado (Road Of Plenty). Minneapolis-versio jälkimmäisestä rullaa todella komeasti, vaikka lyriikkapuoli ei vielä ole hahmottunut myöhemmän levyversion tasolle. Kopio Powderfinger-bootlegista kannattaa mielestäni omistaa jo yksinään tämän hienon klassikon vuoksi.

Vuoden 1987 katastrofaalisen Euroopan kiertueen ainoa äänipöytänauhoitus on Birminghamista, Englannista 2. kesäkuuta. Hyväsoundinen setti jää sekin esityksenä San Franciscon varjoon, muutamaa komeaa versiointia lukuun ottamatta. Biisilista ei Eurooppaan siirryttäessä ollut juuri muuttunut, vaikka autotallikonseptista olikin luovuttu.

Kiertueen vaikeuksista ja yhtyeen kunniakkaasta selviytymistarinasta saa erittäin mielenkiintoisen kuvan joko Youngin ohjaamasta dokumenttielokuvasta Muddy Track, tai neljän video-cd:n fanikokoelmasta The European Tour Documentary 1987 (Viglione), joka yhdistelee Muddy Trackin materiaalia mm. Rai-kanavan haastattelu- ja konserttikuviin, sekä lukuisiin hyvätasoisiin yleisönauhoituksiin/ kuvauksiin.