Youngia ei oikein voi syyttää nykyisellä unplugged-aallolla ratsastamisesta, sillä hänhän on enemmän tai vähemmän unpluggaillut koko soittajanuransa ajan. Kyseessä lienee pikemminkin Harvest Moon -tunnelmien synnyttämä vastapaino superraskaalle Weld-livepaketille, ja varsin onnistunut sellainen. Vaikka levy sisältääkin vain yhden ennen julkaisemattoman laulun, ohjelmisto on hyvin toimiva sekoitus tekijänsä tunnettuja ja vähemmän tunnettuja paloja. Soolokitarabravuuri Like A Hurricane muistuttaa näin uruilla soitettuna virttä ja puhuu omaa kieltään Youngin joskus lähes pakonomaiselta tuntuvasta tarpeesta muokata laulujaan uuteen uskoon. Mutta jos Hurricane menee överiksi, päinvastaisen tempun tekee vokoderista ja teknoilusta vapautunut Transformer Man, joka paljastuu hyvin charmikkaaksi lauluksi. Alun mies, kitara ja huuliharppu -kolminaisuus saa tervetullutta vaihtelua loppuosalla vaikuttavista Youngin vanhoista luottomiehistä ja -naisista. Kyseessä on jo kolmas Young-levy vajaan vuoden sisään ja kenties jäähyväiset hänen viimeaikaiselle akustiselle kaudelleen. Jatkoa odotellessa Unplugged on hieno välityö.

Neil Youngin musiikillinen ainutlaatuisuus liittyy hänen poikkeukselliseen kykyynsä risteillä hallitusti äärimmäisyydestä toiseen samalla madaltaen ja uhaten musiikin keinotekoisia rajoja.

Tuore Unplugged-tallenne on taas yksi osoitus Youngin kameleonttimaisuudesta: Young-fanit olivat tuskin ehtineet selvitä liioitellun raskaan Weld-liverysäyksen vaikutuksesta kun maestro vaihtoi Harvest Moonin hillittyihin kantrisävyihin. Unplugged jatkaa Neil Youngin missiota selkeällä, mutta samaan aikaan tylsiä määritelmiä ja lokerointeja kaihtavalla tavalla.

Ennakolta suhtauduin Youngin unplugged-ideaan pikkuisen skeptisesti, etenkin kun sarjan aiemmat taltioinnit ovat kuulostaneet aika köykäisiltä. Mutta akustinen soitanta on aina ollut erottamaton osa miehen muusikkokuvaa ja jo levyn avaavien The Old Laughing Ladyn ja Mr. Soulin lempeästi potkivat, ehdottoman näkemykselliset tulkinnat sulattivat kyyniset epäilykseni osoittaen Youngin löytävän akustisuudestaankin uusia näkökulmia.

Muutaman kymmenen soololevyn jäljiltä Youngilla on plakkarissa niin käsittämätön määrä upeita sävellyksiä, että runsaan tunnin mittaisen akustisen kokoelman kasaamisen suurin ongelma lienee ollut relevantin materiaalin runsaus. Herra on kuitenkin luottanut varmoihin tärppeihin: World On A String, Pocahontas, The Needle And The Damage Done, Helpless, Harvest Moon ja Transformer Man ovat itsestään selviä valintoja. Unpluggedin jonkinlainen huipentuma on silti häikäisevän hieno, urkuharmoonin johdattama versio Like A Hurricanesta.

Neil Youngin nerokkaista teksteistä on turha enää vaahdota yhtään mitään - Young on yksi vuosisadan merkittävimmistä runoilijoista. Siellä ne ovat, Unpluggedillakin.

Music TV:n lanseeraama akustinen (tai edes osittain sellainen) Unplugged-sessio on yksi vuosikymmenemme rock-ilmiöistä. Unplugged-levyistä on tullut myyntimenestyksiä (top ten -julkaisuja mm. Mariah Careyn ja nyt Eric Claptonin Unplugged-levyt), eri bändien unplugged-kuvanauhat ovat pyörineet tiuhaan paitsi MTV:ssä myös muilla tv-asemilla, ja uusia unplugged-sessioita tuotetaan kymmenittäin ellei jo sadoittain. Toistaiseksi idea vielä kantaa ja innostaa.

Neil Youngin tuotanto viime viisivuotiskautena on ollut erittäin asiallista. Unplugged sopii sarjaan. Osan tutuista biiseistä Young soittaa entiseen malliin (esimerkiksi Needle and the damage done), osaa hän käsittelee tuoreella, yllättävälläkin tavalla (esimerkiksi harmonisäestys Like a hurricanessa).