Young-fanit näkevät jo märkiä unia miehen tulevasta 15-20:n cd:n antologiaboksista, jonka rinnalla tämä Geffen-kauden kokoelma tuntuu kovin kapealta. Geffenillä ollessaan Young levytti kaikkein kiistanalaisimmat levynsä, mutta miehen kunniaksi pitää sanoa, että monet hänen tuolloin järkyttäneistä kokeiluistaan/sekoiluistaan ovat kuitenkin ajan myötä löytäneet paikkansa miehen laajassa tuotannossa. On aika ironista, että kun Young 80-luvulla poikkesi syrjään tutuilta poluiltaan, häntä mollasivat niin kriitikot kuin yleisökin, jotka sitten taas ottivat tuhlaajapojan avosylin vastaan tämän palatessa ruotuun Freedomilla ja sen jälkeisillä levyillä.

Olihan moitteisiin toki aihettakin, vaisu teknosähläys Landing On Water taitaa olla tekijänsä pohjanoteeraus. Toisaalta taas, kun syytökset punaniskareaganismista ovat unohtuneet, kantrilevy Old Ways on kuin vaivihkaa hiipinyt Young-klassikoiden sarjaan. Bootlegeista päätellen Neil teki tuolloin International Harvestersien kanssa todella komeaa jälkeä, jota tällä koosteella edustaa aiemmin julkaisematon Depression Blues, niitä ajattomia paloja jonka tekijä olisi voinut laittaa mille tahansa levylleen.

Aiemmin levyllä kuulumattomat Shocking Pinks -palat Get Gone ja Don't Take Your Love Away From Me ovat tuttuja niille, jotka nauhoittivat Ohion Daytonissa vuonna -83 taltioidun tunnin Young-spesiaalin Super Channelilta vuosia sitten. Ok biisejä, joskaan eivät edustavia näytteitä bändin rockabilly-tyylistä. Blue Notes on outoa kyllä myös edustettuna kahdella live-esityksellä, sillä bändin levyllähän Young oli jo palannut Reprisen huomiin. Ain't It The Truth, eräs Youngin varhaisimpia lauluja, jonka hän elvytti Blue Notesien kanssa uudelleen henkiin, on junnaava r & b -numero, mutta kokoelman päättävässä tanakassa versiossa This Note's For Yousta on jo todellista kliimaksin makua.

Mukaan tulevan vihkosen viittauksista päätellen Lucky Thirteenillä on päällekkäisyyttä tulevan antologian kanssa. Lisäksi sivuille on kutkuttavasti läiskäisty irrallisia biisien nimiä, osa tuttuja virallisilta levyiltä osa niitä rariteetteja, joita tuleva antologia pitänee sisällään. Olisiko kyseessä peräti boksin suppeamman version biisilista? Sitä kai on turha spekuloida, sillä Neil Youngista puhuttaessa 13:kin voi olla onnennumero.

Neil Youngilla on jo muutaman levyn ajan mennyt lujaa ja hyvin - niin hyvin, että Young-fanille traumaattiset Geffen-vuodet ovat ainakin minulta lähes unohtuneet.

Nyt eivät pääse unohtumaan. Young on kasannut Geffenille 13 raidan kokoelman tuosta uransa epätasaisimmasta vaiheesta. Lopputulos on - yllätys, yllätys - epätasainen eikä hirvittävän kiinnostava. Vilkaistaanpa sisältöä alkuperäisten levyjen mukaan.

Tiedän monen vierastavan Transia Youngin hedelmättömien kokeilujen malliesimerkkinä. Trans-biisit avaavat levyn kuitenkin aivan kelvollisesti, vaikka en voi varsinaisesti väittää nähneeni märkiä unia Sample And Holdin uuden miksauksen ilmestymisestä.

Old Ways on mukana kolmella biisillä. Ennen julkaisematon Depression Blues on ensimmäisistä huuliharpun puhalluksista lähtien nätti youngilainen perusballadi, ja muutkin peruskantrihömpät soivat pienenä annoksena raikkaasti. Once An Angelin ydinkohta ”You're as close to heaven as I'll ever be” todistaa countryretoriikan syvästä ymmärryksestä.

Old Ways -biisien välissä Nisse temmeltää lavalla The Shocking Pinksin kanssa, ja temmeltääkin reippaammin ja rosoisemmin kuin studiossa konsanaan. Don't Take Your Love From Me on soulahtava balladi, joka kävisi torvineen kaikkineen vaikka Bobby ”Blue” Blandin 70-luvun ohjelmistoon (kehu!). Youngin kitarasoolot lämmittävät kummasti. Sama karhea livesoundi elävöittää kahta Blue Notes -kappaletta. Asiansa osaava yleisö täydentää komeasti itselleen omistettua This Notes For Youta.

Sitten levyn murheenkryyneihin. Transilla Youngin syntikkakokeilut toimivat ainakin välillä melodioiden ja oivaltavien soundien ansiosta. Landing On Waterin ja Lifen progesoundit kuulostavat minusta edelleenkin varsin kolkoilta, eikä touhussa tunnu muutenkaan olevan oikein tolkkua. Neljä biisiä uran aallonpohjasta on turhan paljon yhdelle kokoelmalle.

Lucky Thirteen lohkaisee Neil Youngin laajoista arkistoista vain kapoisen viipaleen. Pikemminkin kyseessä on Likainen tusina + 1, välipala odoteltaessa Youngin kasaamia laajempia retrospektiivipaketteja.