Ei ole helppoa olla yhtä aikaa sekä luova taiteilija että supertähti. Sitä joutuu ennen pitkää tilanteeseen, jossa on katsottava oma paikkansa. On valittava kahden vaihtoehdon väliltä, joko tyytyy toistamaan kerran kaupallisesti hyväksi koettua mallia tai sitten luopuu tuosta supertähden maineestaan ja tekee jotain uutta ja odottamatonta. Jälkimmäisessä tapauksessa menettää paitsi tukuittain rahaa myös suuren osan kannattajistaan, mutta kyllä siinä voittaakin: pystyy jatkamaan työtään omilla ehdoillaan: on itsenäinen taiteilija.

Muutamissa viimeaikaisissa haastatteluissaan on Neil Young pohtinut juuri näitä ongelmia. 70-luvun alussa Neil Youngista tuli nousevan laulaja-lauluntekijä -koulukunnan menestynein artisti. »Harvest»-levyllä huipentui miehen ura: levy sai tunnustusta ja se meni varsin hyvin kaupaksi. Lukemattomat nuoret olivat ottaneet Neil Youngin tulkikseen. Hän olisi voinut jatkaa samalla linjalla: yksinäisenä, kauniita laulujaan esittävänä 70-luvun trubaduurina. Neil Young ei kuitenkaan hänelle annettuun imageen sopeutunut.

Young teki elokuvan, joka ei milloinkaan muodostunut sellaiseksi taloudelliseksi menestykseksi, kuin Youngin maineen perusteella olisi saattanut olettaa. Se oli hieman vaikeatajuinen ja hyvin epätoivoinen. Sitten mies teki live-LP:n, joka kaikessa rosoisuudessaan ja ahdistuneisuudessaan hämmensi useimmat hänen ihailijansa.

Viime vuonna ilmoitettiin Neil Youngin seuraavan albumin olevan nimeltään »Tonight's The Night». Postimyyntiliikkeet mainostivat sitä jo ilmoituksissaan, mutta yllättäen tulikin tieto, että Neil oli muuttanut mieltään: hän ei sallinut »Tonight's ... » -albumin julkaisemista, vaan oli päättänyt tehdä uuden kiekon. Sehän oli nimeltään »On The Beach» - rauhallinen, kaunis ja ehkä pelottavallakin tavalla avoin levy.

»On The Beach» -albumia arvostellessani viime syksynä siteerasin basisti Tim Drummondia. Tämä oli sanonut eräässä haastattelussa »Tonight's The Nightin» nauhojen kuulostavan »vanhalta, funkylta rock-klubilta - kello kolme aamulla». Kun nämä pari vuotta sitten äänitetyt piisit ovat nyt ilmestyneet ei Tim Drummondin puheisiin voi olla yhtymättä: Neil Young ja hänen bändinsä tuovat tosiaan mieleen rockaajaryhmän, joka koko illan juhlittuaan yht'äkkiä tajuaa elämässä olevan muitakin arvoja. Tätä tiedostamista musiikki sitten heijastelee - humaltuneena ja rehellisenä. Musiikki rockaa paikoin kovaa, komppi on raskas, kitarat vonkuvat valittaen, Neilin lauluosuudet horjahtelevat, välistä hänen äänensä sortuu ja joskus hän on kääntynyt liian kauaksi mikrofonista. »Tonight's The Night» ei ole mikään viimeistelty suoritus, mutta se on hyvin todellinen ja inhimillinen.

Vaikka »Tonight's The Night» -albumilla on paljon hienoa musiikkia, oli sen julkaiseminen tälläkin kertaa melkoista sattuman kauppaa. Neil Young oli äänittänyt uuden, »Homegrown»-nimisen LP:n, ja hän järjesti muutamille ystävilleen hipat, joissa tätä uutuutta oli tarkoitus kuunnella. Elliot Roberts, Neilin manageri, oli tätä tilaisuutta varten koonnut »Tonight's The Nightin» nauhat liittämällä alkuperäisiin äänityksiin kolme vanhempaa piisiä, jotka aiheiltaan sopivat kokonaisuuteen. Kun Neil Young soitti näitä kahta nauhaa, alkoi hän huomata uudessa »Homegrown»-albumissaan tiettyjä heikkouksia. »Tonight's The Night» puolestaan kosketti kaikessa epävireydessään kuulijoita paljon syvemmin. Niin Neil Young päätti julkaista tämän LP:n. »Vaikka odotinkin elämäni huonoimpia arvosteluja. Tarkoitan sitä, että jos jotkut haluavat pistää minut matalaksi, niin nyt siihen on hyvä tilaisuus», totesi Neil Young Rolling Stonen haastattelussa.

»Tonight's The Nightin» perusteema on jokseenkin synkkä. Se on omistettu kahden huumausaineiden yliannostukseen kuolleen ystävän muistolle. Heistä toinen oli Youngin pitkäaikainen työtoveri, Crazy Horsen kitaristi Danny Whitten. Toinen taas Bruce Perry; Crosby, Stills, Nash & Youngin roudari.

Syksyllä -73 Young ja vanhat Crazy Horse -muusikot (Ralph Molina, rummut, Billy Talbot, basso, Nils Lofgren, kitara ja piano) sekä steelkitaristi Ben Keith kokoontuivat yhteen. He viettivät ensin iltaa rattoisasti, ja tequilaa kului, mutta yöllä he alkoivat soittaa. Läpi yön soi musiikki, joka kertoi Bruce Perrystä ja Danny Whittenistä.

»Tonight's The Night» ottaa kantaa vaikeaan ongelmaan, ja koko sen voima perustuu siihen ilmapiiriin, jossa se on syntynyt - sen välittämään sanomaan ja tunnelmaan. Eikä sitä ehkä uskalla suositella ihmisille, jotka eivät ole aiemmin tutustuneet Neil Youngiin. Mutta miehen vanhoille ystäville »Tonight's ... » tarjoaa vahvan kuuntelukokemuksen.

Musiikillisesti »Tonight's The Night» tulee aika lähelle »Time Fades Away» -albumia. Ne on tehtykin miltei samaan aikaan, ja molemmat ovat soundeiltaan aika rosoisia. »Tonight's The Night» viehätti minua ensi kuulemalta, kun taas »Time Fades Away» on jäänyt Youngin albumeista etäisimmäksi. Kannattaa muuten huomata, että Danny Whittenin kuolema on vaikuttanut myös »Time Fades Away» -albumiin. Whitten oli ollut erinomainen komppikitaristi, jonka kanssa Neil Young oli soittanut mielellään. Nyt Whittenin kuoltua Neilistä tuntui, että hänen musiikiltaan oli pohja pois. Hän oli kiertueellaan hermostunut, surullinen ja epävarma. Se kieltämättä kuuluu tuolta levyltä.

Maailmassa ei ole monia Neil Youngin veroisia, omaperäisiä ja rehellisiä taiteilijoita. Hänen tuotantoonsa on täysi syy palata piakkoin vähän laajemmassa jutussa.