Kun cd-levy alkoi 1990-luvun alkupuolella syrjäyttää vinyylilevyä, alettiin myös vanhoja, aikoinaan vinyylimuodossa ilmestyneitä levyjä julkaista uudelleen cd-muodossa. Se, miten tämä käytännössä totetutettiin, vaihteli ja vaihtelee edelleen artisteittain ja levy-yhtiöittäin huomattavasti. Musiikki saatettiin masteroida uudelleen, parhaimmillaan/pahimmillaan muutaman vuoden välein aina uudelleen, jokaisen julkaisun piti sitten olla se lopullinen, paras, täydellinen.

Yksi hyvin yleinen tapa vanhojen levyjen uudelleenjulkaisuissa oli ja on edelleenkin tapa liittää alkuperäisten kappaleiden lisäksi levylle erilaisia bonuskappaleita. Koska cd-levylle mahtuu musiikkia miltei kaksinkertainen määrä keskimääräiseen vinyylilevyyn verrattuna, käytettiin tätä tilaa sinällään levynostajan kannalta ihan mukavasti hyväksi. Alkuperäisen lp-levyn musiikin lisäksi ostaja sai kaupan päälle yleensä joistakin kappaleista liveversion ja/tai vaihtoehtoisen version. Tämä käytäntö on ihan mukava tapa sellaisen kuluttajan kannalta, joka hankkii kyseisen levyn itselleen ensimmäistä kertaa eli ei omista levyä vinyylimuodossa.

Hankalammaksi, voisi jopa sanoa riesaksi tämä tapa muodostuu levyn jo vinyylinä omistavan musiikinharrastajan kohdalla. Jos kyse on harrastajalle tavanomaisesta artistista, hän tuskin hankkii levyä cd-muodossa vain muutaman ylimääräisen kappaleen takia. Tilanne on toinen, jos artisti tai yhtye tuotantoineen on poloiselle populäärimusiikin harrastajallemme tärkeä, ehkä jopa elämää suurempi asia. Tällöin levy on pakko hankkia cd-muodossa niiden muutaman kappaleen vaihtoehtoisen otoksen takia. Tässä yhteydessä en ota kantaa äänentoiston ulottuvuuksiin enkä ala vertailemaan vinyyli- ja cd-levyjä keskenään. Vinyyli- ja cd-levyjen äänentoistolliset erot ja paremmuudet kuuluvat sarjaan "ikuisuuskysymykset, joihin ei vastausta ole, mutta joista voi keskustella loputtomiin".

Neilin alunperin vinyylinä ilmestyneet levyt sen sijaan miltei kaikki on julkaistu cd-levyinä sellaisenaan, ilman lisäkappaleita, ilman remasterointeja ynnä muita teknisiä hienouksia. Neil itse on monissa haastatteluissa kertonut vastenmielisyydestään cd-levyjä kohtaan, ne muuttavat musiikin kylmemmäksi, hävittävät tunnelman. Totta onkin, että Neilin soitossa ja laulussa sekä yksinään että erilaisten yhtyeiden kera ei tärkeintä olekaan tekninen osaaminen vaan juuri tunnelma. Useimmiten kappaleet äänitetään livenä studiossakin, ilman loputtomia päällekkäisäänityksiä ja muokkauksia. Lisäksi monesti levyillä ainakin osa kappaleista on äänitetty livenä yleisön edessä. Tämä ehkä juuri luo Neilin musiikkiin sen ainutlaatuisuuden, musiikista välittyy tunnelma, tilanteesta ja ajasta riippuen masennus, väsymys, soittamisen ilo, rockin riemu tai jotain muuta. Nykyajan teknisesti loppuun hiottuihin tuottajien ja teknikoiden mestarinäytteisiin verrattuna Neilin levyt kuulostavat ihmisen tekemiltä, ihmisen joka pitää ja nauttii tekemästään.

Oman lukunsa Neilin levytuotannossa muodostaa ns. Kuusi puuttuvaa (The Missing Six). Kyseessä on kuusi alunperin vinyylimuodossa ilmestynyttä levyä, joita ei vielä (tammikuu 2003) ole julkaistu virallisesti cd-muodossa. Nämä kuusi levyä ovat:

• Journey Through The Past (1972)
• Time Fades Away (1973)
• On The Beach (1974)
• American Stars'n'Bars (1977)
• Hawks And Doves (1980)
• Reactor (1981)

Näitä levyjä ei cd-muodossa ole julkaistu, koska Neil ei siihen ole lupaa antanut.

Miksi sitten juuri nuo edellä mainitut 6 levyä ovat ne, joita Neil ei ole halunnut cd-muotoon päästää? Tähän hän ei ainakaan silmiini osuneissa haastatteluissa ole syytä kertonut. Mitään yhtenäistä kokonaisuutta nämä levyt eivät muodosta. Varsinkin Time Fades Away, On The Beach ja American Stars'n'Bars kuuluvat ehdottomasti Neilin tuotannon parhaimmistoon, joten on sinällään sääli, että vinyylisoitinta omistamattomien on hyvin hankala näitä levyjä itselleen hankkia. Vinyylimuodossakin niiden jäljittäminen voi olla hieman työläämpää kuin Neilin levyjen yleensä ja hintakin todennäköisesti on korkeampi johtuen juuri siitä, että näitä levyjä ei cd-muodossa ole saatavana.

Taustalla todennäköisesti on Neilin moneen otteeseen esilletuoma vastenmielisyys cd-levyä ja digitaalista ääntä kohtaan. Greil Marcusin haastattelussa (Soundi 3/1994) Neil kertoo pitkälti ajatuksiaan analogisen nauhoituksen paremmasta tallennuskyvystä todeten mm. "analoginen nauhoitus, Young sanoi, -Tuottaa todellista tunnetta, sillä siinä nauhoituksessa on niin monia mahdollisuuksia soundille, niin monia variaatioita soundeille joita on nauhoitettu, että se on melkein kuin oikeaa elämää".

Missing Six -levyt on kyllä julkaistu cd-muodossa epävirallisina levyinä, ei Neilin itsensä tai levy-yhtiönsä toimesta. Useasti näillä julkaisuilla on mukana vielä ylimääräisiä kappaleita, joita ei välttämättä muualta ole saatavilla. Joka tapauksessa tämän tyyppiset julkaisut olisi minusta selkeästi luokiteltava piraattilevytyksiksi, koska ne ovat luvattomia julkaisuja artistin virallisista levyistä. Toisaalta Neilin vannoutuneen ihailijan eli fanin, joka ei omista vinyylisoitinta ainoa vaihtoehto jonkun näistä kuudesta levystä kuullakseen taitaa olla hankkia piraattijulkaisu.

Kuin osoituksena siitä, ettei maailmassa mikään ole pysyvää ja lopullista, alkoi toukokuussa 2003 liikkua tietoja siitä, että ns. Missing Six -levyt julkaistaisiin lähiaikoina cd-muodossa. Ensimmäisten huhujen mukaan julkaistaisiin kaikki kuusi levyä, sitten tieto tarkentui niin, että cd-formaattiin pääsisivät studiolevyt eli On The Beach, American Star'n Bars, Hawks And Doves ja Re-ac-tor. Julkaisupäiväksi ilmoitettiin 24.6.2003

Kun sitten kesäkuussa tulikin ilmoitus, että näiden neljän levyn uudelleenjulkaisua lykätään uuden julkaisupäivän ollessa 14.7.2003, alkoivat epäilykset herätä. Neilin historiasta kun löytyy paljon esimerkkejä siirretyistä julkaisupäivistä sekä myöskin kokonaan julkaisematta jääneistä levyistä, joille oli saatettu kuitenkin jo ilmoittaa julkisuuteen nimi ja julkaisupäivä. Pelättiin, että herra olisi taas kerran muuttanut mielensä ja näiden levyjen julkaisu siirtyisi epämääräiseen tulevaisuuteen.

Mutta toisin kävi. Ilmoitettu julkaisupäivä piti paikkansa. 14.7.2003 ilmestyivät edelläluetellut neljä levyä kauppoihin uudelleenmasteroituina. Kannet ovat samat kuin alkuperäisissä levyissä, cd-kokoon tietysti pienennettyinä. Levyt ovat kaiken lisäksi vielä hinnoiteltu kohtuuhinnoin, pari liikkeessä, joissa niitä jo näin myynnissä hinta oli 12-14 euroa kappale. Suosittelen lämpimästi hankkimaan, jos nämä puuttuvat kokoelmistasi.

Neil Youngin arkistoista (Neil Young Archives) vastaavan Joel Bernsteinin mukaan Journey Through The Past ja Time Fades Away jätettiin julkaisematta cd-muodossa, koska kummastakaan ei löytynyt tarpeeksi laadukasta masternauhaa. Joka tapauksessa Kuusi Puuttuvaa ovat nyt muuttuneet muotoon Kaksi puuttuvaa.