Neil Youngin albumi Landing on Water (lyhyemmin LOW) herättää useimmissa Neil-intoilijoissa lähinnä kylmiä väristyksiä ja tuskaisia päänpuistatuksia. Albumi on yksi Neilin vähimmin pidetyistä levyistä, joka on menestynyt myös "the worst album of all time"- äänestyksissä hyvin. Q-lehti (toukokuu 2006) listasi Landing on Waterin sijalle 49, kun lehti laittoi huonousjärjestykseen 50 kaikkien aikojen huonointa albumia.

Itse olen löytänyt Neilin musiikin 90-luvun alussa, joten omalta osaltani Youngin vaihtelevantasoinen 80-luku on jäänyt tuoreeltaan kokematta. LOW:ia kohtaan itselläni oli hyvin pitkälti lehtikirjoitteluihin ja kuultuihin kommentteihin perustuvia ennakkoasenteita ja -luuloja. Kun LOW aikanaan ensimmäisen kerran kaiuttimista kajahti, niin se kuulosti korviini hyvin epäyoungmaiselta. Rummut läiski kummallisella soundilla ja syntetisaattorit ujelsi. Neilin 'Ragged Glory'-tyylisiin soundeihin ihastuneelle levyn musiikki kuulosti yhtä luokseen kutsuvalta kuin hammaslääkäriporan vikinä. LOW ei juuri ensikuuntelun jälkeen levylautaselle eksynyt.

Taistelua, paineita ja epävarmuutta Landing on Waterin teon aikana

Landing on Waterin aikaan Neilillä oli sopimus Geffen-levymerkillä, jonka kanssa hänellä oli suuria ristiriitoja albumien julkaisuista ja niiden sisällöistä. LOW:in aikaan Neilin ja levy-yhtiön välit olivat jo erittäin tulehtuneet. Neilin julkaisemat albumit Geffenille eivät olleet levy-yhtiön mieleen tyylillisesti, eivätkä ne myöskään menestyneet kaupallisesti.

Neil kutsui LOW-sessioihin David Kortchmarin aputuottajaksi ja touhuamaan syntikoiden kanssa ja Steve Jordanin rumpaliksi. Neil halusi albumille vahvoja syntikka-soundeja ja jykeviä rumpuja. Kortchmarin tehtävänä olla mukana luomassa albumin yleissoundia ja Jordanin hommana oli lyödä tanakkaa ja jykevää komppia. Jordan on kertonut, että Young oli hyvin vaativa halutessaan levylle mieleistänsä massiivista rumpusoundia. Voimalla rumpuja studiolla taottiinkin, sillä Joel Bernsteinin vieraillessa studiolla LOW:in teon aikaan, hän näki lattialla hurjan määrän pirstaleena olevia rumpukapuloita.

Levy-yhtiön edustajat kävivät kuuntelemassa LOW-nauhoituksia, mutta aikaansaannokset eivät miellyttäneet heitä laisinkaan. Levyn teko kuitenkin jatkui, mutta kun levyn nauhoituksiin varatut rahat olivat menneet, levy-yhtiö ei suostunut antamaan lisää rahaa sessioiden jatkamiselle. Tämä ei Neiliä lannistanut, vaan hän päätti viedä nauhoitukset loppuun maksamalla itse studiokulut ja muut nauhoitusmenot.

LOW:in aikaan Neilillä oli paineita ja huolta tulevaisuudesta levy-yhtiön ja heikon levyn myynnin kanssa taistellessa. Nämä paineet ja epätietoisuus heijastuvat myös albumin sanoituksissa. Young oli LOW-albumin teon aikana myös fyysisestikin heikossa kunnossa. Hän on itse kertonut, ettei hän jaksanut juuri kitaraansakaan nostaa harteille sitä soittaakseen. Nauhoitussessiot etenivät kuitenkin hankaluuksista huolimatta aina valmiiseen albumiin saakka. Kansitaiteen Neil nappasi lentokoneen hätälaskuohjeista, mikä hänen mielestä kuvasti hyvin koko levyprosessia. Landing on Water tuli kauppoihin yleisön hämmästeltäväksi kesällä 1986.

Osuvin kuulemani kuvaus LOW:in tyylistä on seuraavanlainen: "80-luvun syntikkasoundeja, hard rock-riffejä runsaan syntikkamassan seassa ja tämä kaikki edellä mainittu on puserrettu pelotta Neil Young-soundiin". LOW on ylikorostetuilla rummuilla ja runsailla syntikoilla maustettu ja kuorrutettu pop/rock-albumi. Levyn yleisilme ("kevyttä syntikkapoppia") hämää kuulijaa, sillä itse asiassa albumi on hyvin aggressiivinen niin sanoituksiltaan kuin musiikiltaankin. Mutta siirrytäänpäs tästä tilanteesta ajassa runsas kaksi vuosikymmentä eteenpäin…

Kun Landing on Waterista tuli kuukauden albumi

Tämän vuoden alussa järjestelin levyhyllyäni uudelleen muuton jälkimainingeissa. Rohkaisin mieleni ja päätin kuunnella LOW:in, ihan vain mielenkiinnosta ja pitkästä kuuntelutauosta johtuen. Kuuntelin levyn hämmästyneen sekaisin ajatuksin ja hölmistynein korvin kerran lävitse. Albumi oli pakko laittaa pyörimään toisenkin kerran heti perään. En tiedä mitä korvilleni oli tapahtunut vuosien aikana, mutta LOW kuulostikin mielenkiintoiselta ja jotenkin oudolla tavalla kiehtovalta. Piisitkään eivät kuulostaneet niin huonoilta kuin ne olivat vuosikymmen sitten kuulostaneet. Landing on Water sai kunnian olla kuukauden levy. LOW pääsi, niin kuin näinä päivinä sanotaan, kunnon rotaatioon ja matkasi automatkoillekin mukaan.

LOW alkoi hiljalleen kuuntelukertojen lisääntyessä kuulostamaan hyvältä levyltä. Aikoinaan suurta inhotusta aikaan saaneet syntikat kuulostivat mielenkiintoisilta ja muutamissa kappaleissa jopa erinomaisilta. Suurin yksittäinen syy miksi pidän levystä nyt, on Neilin sähkökitara, joka soi vahvasti läpi levyn. Kitara on vain harmittavasti miksattu taka-alalle syntikoiden ja rumpujen viedessä huomion. Edelleenkään korvani eivät meinaa tottua rumpujen ihmeelliseen läiskeeseen. Kun Neilin kitara löytyi syntikoiden ja rumpujen alta ja muutoinkin levyn musiikillinen monipuolisuus alkoi avautua, alkoi myös sanoituksetkin kiinnostamaan enemmän. Itse asiassa Young näytti vuodattavan sanoituksissaan aikalailla suoraan tuntemuksiaan.

Albumin alkoi tunnistaa hyvin youngmaiseksi levyksi, vain albumin yleissoundi oli aivan erilaista mihin aikaisemmin olin Neilin kyseessä ollessa tottunut. LOW ei todellakaan ollut sitä mistä pidin Neilissä eniten eli rätväkkää kitarafolkrockia tai lempeän melankolista akustista Neiliä, vaan syntikkavoittoista kitarapoprockia. Kun mielessäni ja varsinkin korvissani suostuin hyväksymään sen, että Neil voi tehdä myös syntikkavoittoista poprockia ja onnistuakin siinä, levy niin sanotusti avautui ja näytti parhaat puolensa.

Landing on Water kappale kappaleelta

Weight of the World
Albumi lähtee liikkeelle varsin onnistuneella syntikkapopilla. Kappaleessa lisäiltynä paljon hienoja pieniä juttuja (kilkatuksia, Neilin pienet kitarajutut), joista pidän. Kappaleesta tehdyllä videolla Neil esittää allasbileissä toikkaroivaa ja sekaisin olevaa tyyppiä, joka meinaa lopussa hukkua uima-altaaseen. Viitattaneenko videolla Neilin sekavaan tilanteeseen sen hetkisessä musiikkibisneksessä ja tuolloin kaupallisesti alaspäin menevään uraan?

Violent Side
Violent Side on ehdottomasti levyn parhaimmistoa. Tarttuva kertosäe ja muutoinkin menevä meno nostaa Violent Siden Neilin koko piisikatalogissa puolen välin paremmalle puolelle. Kappaleessa mukana laulava poikakuoro toimii oivallisena lisänä kappaleelle. Neilin soolokitara pyrkii esille tutuilla soundeilla loppuvaiheessa.

Hippie Dream
Albumin teon aikana David Crosby oli tiukasti huumekoukussa. Tämä laulu on saanut alkusysäyksen Crosbyn sen hetkisestä tilanteesta ja laulu piikitteleekin hippi-unelman täyttymättömyyttä. Neilin kitara soi kauniin vahvana läpi koko kappaleen.

Bad News Beat
Laulu kulkee eteenpäin rytmisillä kilkatuksilla, jotka voisivat olla erilailla tuotettuina vaikka Tom Waitsin levyiltä. Neilin kitara soittaa vähän yksinkertaisen tylsää riffiä. Levyn heikompaa osastoa.

Touch the Night
Touch the Night eli Like a Hurricane II. Tämä voisi olla Neil-klassikko, mutta jokin viimeinen silaus jää puuttumaan. Se ei välttämättä ole Crazy Horse, mitä useimmat ovat ehdotelleet ratkaisuksi. Tässä laulussa Neilin soolokitara ujeltaa soolossa hyvin paljon likeahurricanemaisia säveliä, joiden olisi suonut soivan pitempäänkin. Tällä kertaa syntikat ovat laulua hyvin tukemassa, eivätkä päälle hyökkäämässä. Rummutkaan ei tässä kappaleessa lyö kaiken yli. Kertosäe on tarttuva ja jää mieleen. Tästä kappaleesta on olemassa varsin onnistunut yhdellä otolla kuvattu video. Video on lavastettu uutiskuvaus onnettomuuspaikalta, jossa Neilin esittämä toimittaja kiertää mikrofonin kanssa pitkin onnettomuusaluetta.

People on the Street
Rummut läiskivät taas päällekäyvästi ja syntikat ovat pääosassa. Tämä on albumin puhtainta syntikkapoppia. Laulusta tehdyssä videossa Neil steppailee pitkin katuja päällään valkoinen puku ja silinteri sekä kädessään kävelykeppi. Videon loppuhuipentumana Neil liukastelee koiranjätökseen.

Hard Luck Stories
Tämä olisi vielä mainiompi kappale, jos tähän tehtäisiin ainakin kaksi korjausta. Ensinnäkin muutetaan häiritsevä päällekäyvä rummun läiske vähemmän hyökkääväksi. Toiseksi syntikoilla vois soitella jotain mielenkiintoisempaakin kuin nyt albumiraidalla tehdään. (Neil ja Crazy Horse soitti tästä mukiinmenevän version vuonna 1997.)

I Got a Problem
I Got a Problem lähtee liikkeelle jykevällä kitarariffillä, joka jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Sanat kertovat tuskanhikeä tuottavasta ongelmasta, josta laulukertoja ei ole vielä löytänyt pakoreittiä. No, sopimus Geffenin kanssa päättyi reilun vuoden päästä. You got no problem anymore, Neil, do you…?

Pressure
Sanat kertovat paineista, jotka jyräävät päälle monin eri tavoin. Kertoneeko edelleen suhteesta levy-yhtiöön ja sieltä suunnalta tulevista paineista? Pressure-videolla Neilin esittämä hahmo sidotaan puuhun ja lopuksi räjäytetään ilmaan.

Drifter
Kappaleessa oleva kitarariffi on äärimmäisen yksinkertainen ja erikoisella akuankka-kitarasoundilla varustettu. Paikoin Neilin kitara yrittää soida niin kuin pitää, mutta se keskeytetään ennen kuin päästään edes alkuun. Ja akuankka-riffi alkaa taas.. Lopussa Neil revittää kitarastaan sooloa tavalla, josta allekirjoittanut nauttii suuresti.

Miten rumalle ankanpojalle loppujen lopuksi kävikään?

Landing on Water ei ole Neilin parhaita levyjä, mutta albumi on mielestäni paljon parempi kuin sen yleisesti oletetaan olevan. Albumilta ei löydy crazyhorsemaista jykevän tiivistä tunnelmaa eikä akustisen Neilin herkkää lämpöä. LOW on aggressiivinen ja päällekäyvä levy, joka voi karkottaa kuulijansa tällä tiukalla asenteella. Mutta jos uskaltaa heittäytyä avoimin mielin ja korvin tutustumaan levyyn, niin siitä voi tulla hyvin antoisa kuuntelukokemus. Klassikkosadussa ankanpoikasesta tuli kaunis joutsen, mutta tämä artikkeli ei pääty ihan niin onnellisesti. LOW:ista ei tullut kaunista joutsenta eli uutta Neilin klassikkoalbumia. Mutta tätä nykyä omassa listassani Landing on Water sijoittuu selkeästi Neilin albumeiden keskikastiin, mikä on jo paljon Neilin albumeista puhuttaessa. Alkuvuoden uudelleen löytämisen jälkeen Landing on Water ei ole enää omissa kielikuvissani Neil Young-levyjen hyljeksitty ruma ankanpoikanen.

PS. Se täytyy mainita, että Landing on Waterin kansitaide ei ole silmissäni parantunut yhtään ensikohtaamisesta, vaikka olen kansia katsellut viime aikoina levyn kuuntelun ohella useampaankin kertaan. Kamalat ovat.