Peruuntuneen Euroopan kiertueen 'lohdukkena' on tyydyttävä livelevyyn 'Year Of The Horse'. Paketti sisältää vuoden 1996 kiertueella nauhoitettua materiaalia sekä kaksi biisiä viimevuotisesta Bridge Benefit-konsertista.

Onneksi levylle on valittu aiemmista live-levyistä poikkeavia kappaleita (esim. 'Barstool Blues','When Your Lonely Heart Breaks') ja mukaan on myös päässyt viime kiertueella debytoitu sähköinen versio 'Pocahontasista'. 'Broken Arrow' -albumilta peräisin olevat biisit ovat liiaksi albumiversioidensa kaltaisia, mutta kokonaisuudessaan 'Year Of The Horse' on mainio dokumentti kesän/syksyn 1996 keikoista. Saman niminen Jim Jarmuschin ohjaama elokuva sai ensi-iltansa toukokuussa San Fransiscon filmifestivaaleilla. Filmi sisältää konserttimateriaalia viime kesän lisäksi myös 1970- ja 1980-luvuilta. Toivottavasti elokuva tulee myös teatterilevitykseen Suomessa tai ainakin julkaistaan myyntivideona.

Youngin uskollinen kopukka korskui viime vuonna siihen malliin, että livetaltiointi puolustaa hyvin paikkaansa. When You Dance kertoo heti kärkeen Crazy Horsen laukkaavan raskaammin kuin ennen. Harvinaisemmat helmetkin saavat uuden hionnan: Barstool Blues hypnotisoi mukaan verkkaiseen sirkkelöintiinsä ja mystisestä Dangerbirdistä irtoaa peräti 13 minuutin kitaraorgia. Henkeäkin vedetään välillä, ennen niin siisti Human Highway on saanut tarvittavaa maanläheisyyttä ja Mr. Soul soi puoliakustisena. Viimevuotinen Slip Away on saanut uutta hehkua ja kauniista Pocahontasista kuullaan toimiva bändiversio. Garage-hoilotus Prisoners Of Rock'n'roll on suorastaan hulvaton ja Young koristaa lopun vielä omalla Tähtilipullaan.

Kun päätteeksi heitetään vielä takuuvarma jytäratsu Sedan Delivery, tanner on tömissyt siihen malliin, että aidasta on jäljellä vain kasa lautoja. Just another live album? Kellä korvat on, se kuulkoon...

Ja entäs Neil Young! Mies on vuosikausia lupaillut meille arkistojensa ovien avautuvan, mutta hän palkitsee meidät live-tuplalla, joka on tylsä, tylsä, TYLSÄ levy.

Crazy Horsen tribaalinen live-hypnoosi on hienoa paikan päältä seurattuna, mutta eihän se toimi ollenkaan levytallenteena.

Joku huutaa levyn alussa, että ”It all sounds the same!”, johon Neil vastaa: ”It's all the same song!”. Toden totta: Crazy Horse voisi keveästi soittaa pari tuntia samaa biisiä eikä kukaan huomaisi mitään. Tämän linjan puolustajat puhuvat shamanistisesta kollektiivihurmiosta ja kenties hardcorefriikit saavatkin potkua levystä, mutta tavallinen Young-fani nukahtanee jo kolmannen biisin kohdalla.

Neil Youngin levytysura on tunnetusti ollut laaksoa ja kukkulaa, mutta konserttiäänitteissä maestro ei tunnu epäonnistuvan. Aina pelkästään uusia, suurelle yleisölle keskisormea näyttäneitä lauluja sisältävästä Time Fades Awaysta (1973) aggressiivisen sähköiseen Weldiin (1991) ja raikkaan akustiseen Unpluggediin (1993) Young on osannut vangita nauhalle konserttiensa ainutlaatuisen tunnelman.

Year Of The Horse on kelpo levy, mutta odottamattoman laimeaksi kokonaisuus silti jää.

Tupla-annoksen tempo on yllättävän hidas, mutta Weldin jälkeen onkin aika paha pistää markkinoille vastaavaa metallipajasoitantaa. ”it all sounds the same - it's all one song”, Young ilmoittaa ennen avauskappaletta When You Dance I Can Really Love. Klassinen Barstool Blues saa arvoisensa kohtelun, mutta nolon Life-albumin When Your Lonely Heart Breaks ei onnistu vieläkään sanomaan oikein mitään. Loppu ykköslevystä onkin silkkaa asiaa: puoliakustinen Mr. Soul soi erittäin coolisti, viimevuotinen Big Time on lunastanut paikkansa Young-klassikkojen aikakirjassa, ja sähköiseksi muunnettu Pocahontas toimii, vaikka Young leikkiikin laulumelodian kanssa nippa nappa asiassa pysyen. Todellinen helmi on alkuperäisestä huomattavasti hidastettu Human Highway, jonka uusi kuosi jäljittelemättömine Crazy Horse -stemmoineen on tavattoman kaunis.

Ongelmana onkin kakkoslevy. Slip Away ja Scattered ovat mainioita biisejä, mutta eivät poikkea tarpeeksi Broken Arrow'n versioista. Jylhä Dangerbird katkoo siipiään yli 13-minuuttiseksi venytettynä, Prisoners Of Rock'n Roll on edelleen ainoastaan hellyttävän tyhmä, ja Sedan Deliverystä on kuultu munakkaampiakin versioita.

Year Of The Horse on toki erinomainen livetallenne, mutta en jaksa uskoa, etteikö Youngin mittavasta nauha-arkistosta olisi löytynyt raflaavampaakin kamaa. Mutta Neilhän kulkeekin aina omia polkujaan, ja hänen valintoihinsa on tyytyminen.