"The dawn of power swing" on Neil Youngin paljon lupaava motto uusimman albuminsa takakannessa. Ja ainakin Youngin itsensä kohdalla väitteessä on myös perää. This Note's For You on Neil youngin lopullinen paluu voimakkaaseen ja samalla perinpohjin svengaavaan musiikkiin.

Vahvasti yhteiskuntakriittinen ja runsaalla elektroniikalla ja efekteillä Crazy Horsen kanssa tehty Life oli jo alustava merkki Youngin hapuilevan 80-luvun tuotannon kohentumisesta, mutta This Note's For You on varsinaista real thingiä. Elvis Costellon Almost Bluen tapaan vanhoista jazzlevyistä muistuttavaan kanteen pakattu This Note's For You on Neil Youngille jälleen uusi mutta tällä kertaa myös luonteva suunta. Crazy Horsen korvaavan Bluenotesin säestämänä Young soittaa ja laulaa uskottavammin kuin aikoihin. Kitaran purkamat nuotit ja tekstien yksinkertainen sanoma eivät kaipaa selittelyjä.

This Note's For You on äkkipäätä häkellyttävä sekoitus Blues Brothers -soulia, bluesia ja vanhaa jazzia. Youngin kitaralle ominainen rososoundi on sekin kirkastunut bluessoinniksi ja ajoittaiseksi jazzväritykseksi. Albumin toistuva kuuntelu osoittaa melko pian, ettei uusi ilmaisutapa jää yhtä muodolliseksi ja pinnalliseksi kuin esim. Transin syntetisaattori- ja Everybody's Rockin'in rock'nrollperinnekokeiluissa. Young on nyt selvästikin tosissaan. Mutta saako This Note's For Youn linja jatkoa onkin jo kokonaan toinen juttu.

"We are ten men workin', we got a job to do. We gotta keep you rockin', to keep your soul from the blue". Siinä terävöityneen Neil Youngin ja Bluenotesin tehtävä. Määrätietoinen potku jatkuu This Note's For Youlla Youngin vakuuttaessa, ettei hän laula Pepsille eikä Cokelle vaan sinulle. Oikea ja valitettavasti yhä harvinaisemmaksi käyvä asenne, mutta tuskinpa Youngille prostituutiotarjouksia liiemmin tuleekaan. Youngin olemuksesta kun saattaa mainosmiesten mielestä puuttua joitakin myynninedistämisen kannalta olennaisia piirteitä.

Tuhdisti sykkivän alun jälkeen Coupe De Ville vie valomerkin jälkeisiin savuisiin tunnelmiin. Herkkää kitaraa ja rumpua, pehmeätä fonia ja taustatukena varovainen trunpetti. Kaikinpuolin hienovireinen ja kaunis laulu. Yksi Neil Youngin minkä tahansa vuosikymmenen parhaita kappaleita. Rumpali Chad Cromwell pamauttaa amerikkalaisesta nälästä ja asunnottomuudesta kertovan Life In The Cityn sisään ja brassisektio ryntää välittömästi perään. Cromwellin rummun yksittäinen pauke hätkähdyttää lisää Twilightin lopun lähetyessä. Illan hämärtymistä mietiskelevässä laulussa Neil youngin kitarassa on yllättäen lievä Dire Straits -sointi.

Married Manilla Young arvostaa onnellista kotia, jonne vie mielellään jopa tilipussinsa. Kapinasta ei siis ole tietoakaan, mutta itse biisissä on samaa tiukkaa rentoutta kuin albumin avausraidalla. Sunny Inside kallistuu kohti soulia lähestulkoon Staxiin saakka ja Can't Believe Your Lyin' hiipii vaihteeksi sukkasillaan pehmeissä jazztunnelmissa. Lähes Dusty My Bluesin riffiä viiltävä slidekitara, brassi ja sordinoitu trumpetti ovat Hey Heyn kuuluvimmat eväät. This Note's For Youn päätteeksi saadaan vielä klassinen Neil Young -balladi One Thing. Crazy Horsen Rlaph Molina vispilöi kevyesti ja Youngin sävyjään vaihteleva jazzblueskitara lähestyy paikoin Wes Montgomeryn soundireviiriä. Loistava biisi ja loistava albumi. Mihin suuntaan Neil Young mahtaa seuraavaksi kääntyä?