Konsertti Los Angelesin Inglewoodissa on päättynyt. Juhlakansa poistuu hitaasti konserttipaikalta. Esitys oli ollut hämmentävä, osa oli nauttinut näkemästään ja kuulemastaan täysin palkein, osa ei ollut hurmioitunut. Onhan illan esiintyjä ennenkin yllättänyt, mutta tämäniltainen spektaakkelimainen, suurilla lavasteilla höystetty konsertti tuntui olleen aivan jotain uutta miehen uralla. Päivä on 24.10.1978, internetistä ja sähköpostista ei vielä ole tietoakaan, joten 16.9.1978 alkaneen Rust Never Sleeps -kiertueen tunnelmista ei kovin paljoa ennakkovaroituksia ole Los Angelesiin tihkunut. Kolme päivää aikaisemmin ilmestyneestä Comes A Time -levystäkään ei paljoa ollut apua, tyylilaji oli rankka ränttätänttä kepeän kantrihölkän sijasta.

Itse päätähdelle, Neil Youngille kiertue oli ollut rankka. Musiikki oli ollut aggressiivista ja kiertue tiivis, 25 esiintymistä runsaan kuukauden aikana. Lisäksi Neilin vaimon, Pegin raskaus oli viime vaiheissa, pariskunnan ensimmäisen lapsen pitäisi syntyä marraskuussa. Kiertueen jälkeen olikin miehen suunnitelmissa keikkatauko lapsen syntymän johdosta. Tulevaisuus näyttää kuitenkin vakaalta ja varmalta, pariskunta oli avioitunut 2.8, ensimmäinen lapsi tulossa ja seuraavaa levyä varten oli materiaalia jo kasattuna. Keikkatauko venyi kuitenkin odotettua pidemmäksi, seuraavan kerran Neil lähti kiertueelle vasta 31.8.1982 aloittaen 31 keikan Trans Band Tour Of Europe -kiertueen. Käytännössä siis tulossa oli melkein neljän vuoden esiintymistauko kahta yksittäistä konserttia lukuun ottamatta.

Neilin ensimmäinen lapsi, 8.9.1972 syntynyt Zeke (äiti Neilin silloinen avopuoliso Carrie Snodgrass) oli lievästi kehitysvammainen. Todennäköisyys, että samalle isälle syntyisi kaksi kehitysvammaista lasta on erittäin pieni, mutta niin vain kävi Neilin kohdalla. Ben syntyi vaikeasti CP-vammaisena. Jo pian Benin syntymän jälkeen Pegi huomasi, ettei hän ole kuten muut lapset, hän itki jatkuvasti eikä kyennyt kohottamaan päätään, yleensäkin hän tuntui kehittyvän huomattavasti hitaammin kuin muut lapset. Tutkimuksissa sitten selvisi, että Benillä oli neliraajahalvaus, hän oli spastikko, kärsi lihasjäykkyydestä eikä hän kykenisi tuottamaan puhetta.

Vuoden 1979 Neil siis vietti hyvin tiiviisti kotitilalla lapsenhoidon merkeissä, CP-vammainen lapsi tarvitsi vanhempiaan kaiken aikaa. Todennäköisesti suunnitelmissa ollut kiertue Rust Never Sleeps -materiaalin tiimoilta peruuntui. Levytettävää materiaalia oli kuitenkin vuoden 1978 kiertueilta tallennettu runsaasti, joten 1979 ilmestyi kaksi miehen tuotannon kärkeen sijoittuvaa levyä, Rust Never Sleeps ilmestyi 15.6.1979 ja tuplalive Live Rust 19.11.1979. 1979 Neil olikin suosionsa huipulla sekä yleisön että kriitikoiden korvissa, vuoden levyjä ja artisteja valittaessa esimerkiksi sekä Rolling Stonen lukijat että kriitikot valitsivat Rust Never Sleeps -levyn vuoden levyksi ja Neilin vuoden artistiksi. Myöskin Suomessa miehen suosio oli korkeimmillaan, vuosi 1979 oli Neilin voittokulkua Soundin lukijaäänestyksessä: Rust Never Sleeps äänestettiin vuoden ykkösalbumiksi ja Hey, Hey, My, My vuoden ykköspiisiksi. Neil keräsi eniten ääniä sarjoissa laulaja/laulajatar, säveltäjä/sanoittaja ja muusikko.

Benin syntymän jälkeen Neil ja Pegi kiertelivät monien lääkärien ja asiantuntijoiden luona yrittäen löytää keinoa hänen parantamisekseen. Philadelphiassa sijaitsevassa laitoksessa nimeltä Institute for the Achievement of Human Potential tarjottiin sitten ratkaisuksi tiukkaa, molempien vanhempien kokopäiväistä sitoutumista vaativaa ohjelmaa, jossa lapsen lihasjäykkyyttä yritettäisiin laukaista liikeratojen mallintamisella. Ohjelma oli vanhemmille erittäin sitouttava, laitoksesta saatettiin soittaa milloin vain kotiin ja tarkistaa, että vanhemmat ovat paikalla. Neil ja Pegi aloittivat hoito-ohjelman syksyllä 1980, he olivat mukana ohjelmassa 18 kuukautta, 12 tuntia päivässä, seitsemän päivää viikossa, rankka ohjelma sekä lapselle että vanhemmille. Tänä aikana ei Neilille paljoa jäänyt aikaa esiintymisiin tai musiikin tekemiseen.

Seuraavien kahden levyn, Hawks and Doves (julkaistu 1.11.1980) ja Reactor (julkaistu 31.10.1981) tekemiseen ja julkaisemiseen todennäköisesti vaikutti ainakin osittain myös myöskin Neilin levytyssopimus, jonka mukaan Neil levyttää vähintään levyn vuodesta. Kumman tarkkaan Hawks and Dover ja Reactor ilmestyivätkin vuosi edellisen levyn jälkeen. Vuonna 1980 ilmestyi levynä myös Neilin tekemä musiikki elokuvaa Where the Buffalo Roam. Yleensä kuitenkin levyttävillä artisteilla on tapana vauhdittaa levymyyntiä lähtemällä uuden levyn ilmestymisen aikoihin kiertueelle, jolla levyä on mukava esitellä, soitella vanhojen hittien lomassa uusia kappaleita ja muistutella yleisölle, milloin levy on saatavilla kaikista hyvin varustetuista levyliikkeistä. Hawks and Doves ja Reactor eivät kuitenkaan myyntinsä vauhdittamiseksi minkäänlaista kiertuetukea Neililtä. Joutuessaan tekemään valintaa vammaisen lapsen ja oman uran välillä Neilin ratkaisu oli selvä. Benin hoito sitoutti hänet pysymään kotitilalla, pitkät kiertueet olivat täysin poissuljettu ajatus. Vuonna 1979 Neil ei siis esiintynyt kertaakaan, 1980 hän soitti 3.10 Bread and Roses -festivaaleilla esittäen lähinnä Hawks and Doves levyn kappaleita, vuonna 1981 hän myöskin esiintyi vain kerran, 6.10 Mike Bloomfieldin muistokonsertissa esittäen neljä kappaletta.

Reactor levytettiin juuri tämän tiukan hoito-ohjelman aikana Neilin farmilla niiden muutamien tuntien aikana päivässä, jotka hänelle jäivät vapaaksi. Käytännössä levy nauhoitettiin syksyllä 1980 ja alkukesästä 1981 Neilin maatilalla. Toisin kuin Neilin useimmilla levyillä on tapana ollut, kappaleita ei tällä kertaa voitu testata ja jalostaa konserteissa. Innostus levyn tekemiseen ei Neilillä ollut luultavasti kovin korkea, tärkein asia kuitenkin tässä vaiheessa hänen elämäänsä olin Benin hoito-ohjelma, jonka lupailtiin parantavan lapsen CP-vamma, jos vanhemmat sitoutuisivat ohjelmaan tarpeeksi.

Reactorista muodostui myös Reprisen ja Neilin suhteen päätepiste. Levy-yhtiö kieltäytyi panostamasta levyn markkinointiin, toisaalta Neil ei lähtenyt kiertueelle levymyynnin tukemiseksi. Levy-yhtiössä ei kuitenkaan tiedetty mitään Benin CP-vammasta ja hoito-ohjelmasta, Neil oli kieltänyt kertomasta asiasta mitään. Hän ei halunnut kenenkään säälivän häntä. Suhteet Neilin ja levy-yhtiön välillä kiristyivät nopeasti, viimeisenä niittinä ehkä oli Neilin vaatimus kolmion muotoisen singlen julkaisusta, vaatimus johon Reprise ei suostunut. Reactorin jälkeen Neil vaihtoikin levy-yhtiötä siirtyen vanhan ystävänsä David Geffenin perustamaan yhtiöön, jonka kaksi ensimmäistä artistia olivat juuri Neil ja Joni Mitchell.

Rankka hoito-ohjelma kulutti nopeasti vanhemmat loppuun. Ohjelmasta ei tuntunut olevan Benille mitään näkyvää hyötyä, vanhemmat sen sijaan turhautuivat ja väsyivät. Ratkaisuksi löytyi toinen laitos, National Academy for Child Development, jossa tarjottiin samantyyppistä ohjelmaa, mutta vain neljä tuntia päivässä. Neil ja Pegi vaihtoivat tähän ohjelmaan helmikuussa 1982. Laitos arvostikin Neilin ja Pegin Benin kanssa tekemän työn korkealle valiten pariskunnan vuoden vanhemmiksi 1983. Tässä vaiheessa vanhemmat pystyivät jo myöntämään itselleen, että Benin CP-vamma ei ollut mikään sairaus, josta voisi parantua vaan osa lapsea itseään. Uuden hoito-ohjelman tarkoitus olikin ennen kaikkea tukea lapsen kasvua ja kehitystä.

Järkevöityneen hoito-ohjelman ansiosta Neil pystyi taas lähtemään kiertueellekin. 13.7.-14.8.1982 hän kierteli ensin lähiseudun pienempiä soittopaikkoja Trans Bandin kera, 31.8.-19.10.1982 oli sitten vuorossa isompi koitos, 31 keikan Euroopan kiertue. Kiertueella esiteltiin myös Neilin uusi innostus, vokooder, laite jolla ihmisääni muokattiin uuteen uskoon. Noihin aikoihin Neil lähinnä perusteli laitetta innostuksellaan tietokoneisiin, myöhemmin hän on valottanut asian taustoja tarkemmin. Vokooderin taustalla oli halu löytää keinoja kommunikoida Benin kanssa.

Vuosikymmenen vaihteessa Neil alkoi myös esittää aivan uudenlaisia poliittisia mielipiteitä, hän julistautui Ronald Reaganin kannattajaksi, erityisesti tämän lupaukset USA:n armeijan vahvistamisesta tuntuivat vedonneen Neiliin. Taustalla oli Iranin panttivankikriisi, marraskuussa 1979 Iranissa otettiin Yhdysvaltojen lähetystön henkilökunta perheineen, kaikkiaan 52 amerikkalaista panttivangeiksi.

Iranissa oli pitkin vuotta 1978 ollut maata hallinnutta šaahi Mohammed Reza Pahlavia vastaan suunnattuja mielenosoituksia ja levottomuuksia. Levottomuuksien takana olivat etenkin uskonnolliset ryhmittymät, joiden johtajana oli ajatollah Ruhollah Khomeini. Maanpaossa olleen Khomeinin sallittiin palata maahan 1.2.1979. Kuusi päivää myöhemmin hän muodosti hallituksen, šaahi Pahlavi oli jo paennut maasta. Kansanäänestyksen jälkeen maa julistettiin 1.4 islamilaiseksi tasavallaksi.

Yhdysvallat yritti vapauttaa vankeja voimatoimin, mutta yritys epäonnistui. Tämä tapahtuma oli yhtenä vaikuttavana tekijänä, kun hyvin vanhoillista politiikkaa ajanut Ronald Reagan voitti ylivoimaisesti presidenttivaalit 4.11.1980 vastaehdokkaanaan silloinen presidentti Jimmy Carter. Reagan oli vaalikampanjassaan luvannut amerikkalaisille ennen kaikkea muutosta Yhdysvaltain taloudelliseen ja sotilaalliseen veltostumiseen. Tämä näkyikin hänen kaudellaan aggressiivisena ulkopolitiikkana, armeijan budjetin voimakkaana kasvattamisena sekä monien sosiaalisten tukien leikkaamisena. Ronald Reagan aloitti presidenttinä 20.1.1981, samana päivänä Iran vapautti 444 päivää vankeina pidetyt 52 amerikkalaista lähetystötyöntekijää.

Vain pari päivää ennen vaaleja ilmestyneen Hawks and Dovesin muutamien kappaleiden sanoituksista löytyy jo hyvin isänmaallisia, vahvaa Amerikkaa puoltavia tuntoja. Bill Flanaganin haastattelussa vuodelta 1986 Neil toteaa, että juuri Iranin panttivankikriisi vaikutti Hawks & Doves -kappaleen sanoituksiin. 1980-luvun alkupuolella Neil ilmaisikin tukensa Reaganin politiikalle monissa haastatteluissa. Syitä Neilin poliittisiin näkemyksiin tuolta ajalta on varmasti monia, vuonna 1985 hän totesi mm. seuraavasti: ”Minulla on nykyään perhe, näen muutkin ihmiset perheineen. Amerikkalaisille perheille ei nyt ole suoraa uhkaa, mutta uhka on olemassa muille vapaan maailman perheille.” Todennäköisesti kotitilalla vietetyt vuodet vaikuttivat myös hänen mielipiteisiinsä, asiat saivat erilaiset mittasuhteet koti-isän näkökulmasta aikaisemman aktiivisen kiertue-elämän sijasta.

Benin CP-vammaisuus oli myös tärkeänä osatekijänä Bridge Schoolin perustamiseen, kouluhan perustettiin 1986 Pegi Youngin ollessa toisena perustajana.