Aluksi Yhdysvallat oli Vietnamin sodassa vain sivustaseuraajana, Etelä-Vietnamissa olleita amerikkalaisjoukkoja nimitettiinkin aluksi sotilasneuvonantajiksi. Näitä epävirallissia joukkoja maassa oli vuonna 1954 600, vuoteen 1960 mennessä määrä oli kasvanut 4000:ään. 1962 presidentti Kennedy perusti sotilaalliset iskujoukot, jonka jälkeen Yhdysvallat oli sitoutunut hyvin kiinteästi mukaan sotatoimiin ja käytännössä otti myös hyvin nopeasti kokonaisvastuun sotatoimista.

Elokuussa 1964 tapahtuneen Tonkininlahden välikohtauksen jälkeen USA aloitti pohjoisvietnamilaisten torpedovenetukikohtien pommitukset, helmikuussa 1965 pommitukset laajenivat koko Pohjois-Vietnamiin pääkaupunkia Hanoita lukuunottamatta. Vuoden 1965 lopussa Etelä-Vietnamissa oli jo 200 000 amerikkalaista sotilasta määrän yhä vain kasvaessa seuraavina vuosina. Suurimmillaan määrä oli noin 549 000 sotilasta vuoden 1969 alussa. Asetelma sodassa oli kaiken aikaa amerikkalaisten kannalta toivoton, vastustajana oli viidakkoinen maa ja suurin osa kansasta. Etelä-Vietnamin hallituksen suosio ei omassa maassaankaan ollut suuri. Yhä massiivisemmiksi yltyneet pommitukset eivät myöskään lisänneet sodan suosiota Yhdysvalloissa, lehdissä ja uutisissa oli paljon kuvia raskaasti pommitetuista vietnamilaiskylistä ja napalmin polttamista siviileistä.

Yksi sodan tärkeimmistä käännekohdista oli FNL:n (Pohjois-Vietnamin tukema, Etelä-Vietnamissa toiminut vapautusliike Kansallinen vapausrintama) vuoden 1968 alussa aloittama voimakas ja menestyksekäs hyökkäys, ns. Tet-hyökkäys. Amerikkalaiset kärsivät raskaita tappioita eri puolilla Etelä-Vietnamia. Hyökkäyksen seurauksena Vietnamin sodan suosio kotirintamalla väheni entisestään. Yhdysvalloissa oli vuosina 1966-1968 laajoja sodanvastaisia mielenosoituksia. Myös yliopistojen kampuksilla osoitettiin laajalti mieltä sotaa vastaan. Kansalliskaarti ja poliisi hajotti useita mielenosoituksia väkivaltaisesti.

Menetettyään sodan takia kansansuosiotaan presidentti Johnson 1968 kieltäytyi ehdokkuudesta syksyn presidentinvaaleissa. Seuraavaksi presidentiksi valittiin Richard Nixon, joka aloitti presidenttinä 1969. Nixon aloitti määrätietoisesti USA:n irrottamisen Vietnamin sodasta, vuoden 1969 loppuun mennessä oli Vietnamista jo kotiutettu 149 000 amerikkalaissotilasta. Aluksi Nixoniin luotettiinkin sodan vastustajien piireissä hänen luvatessaan nopeasti lopettaa Vietnamin sodan. Todellisuudessa Nixon olikin tarkoittanut sodan lopettamisellaan Vietkongin tukikohtien tuhoamista, tuolloin Nixon uskoi vielä vahvasti Yhdysvaltojen pystyvän voittamaan sodan.

Vietkongin tukikohtia alettiin ahdistella Yhdysvaltojen myötävaikutuksella Vietnamin naapurimaissa. Kambodzassa syrjäytettiin 18.3.1970 pitkään maata hallinnut prinssi Norodom Sihanouk CIA:n organisoimalla vallankaappauksella, jossa valta siirtyi marsalkka Lon Nolille. Maassa nousi nopeasti järjestäytynyt aseellinen vastarinta Lon Nolia ja hänen joukkojaan vastaan. Muutamassa viikossa suurin osa maasta on jo Lon Nolia vastustavien joukkojen hallinnassa. Tämän johdosta 30.4.1970 Yhdysvaltojen joukot hyökkäsivät maahan, samalla aloitettiin myös Kambotzan massiiviset pommitukset. Virallisena syynä hyökkäykselle ja pommituksille oli se, että FNL:n sissit toimivat myös Kambodzasta käsin.

Yhdysvalloissa Nixon kertoi televisiossa 30.4.1970 Kambotzaan aloitetusta hyökkäyksestä. Ilmoitus aiheutti heti voimakkaita protesteja sodan laajentamista vastaan. Erityisen voimakkaita prosestit olivat yliopistojen opiskelijoiden keskuudessa. Monella kampuksella oli sotaa vastaan kohdistuneita mielenosoituksia. Näin myös Kentin valtionyliopistossa Ohiossa. Ensimmäinen mielenosoitus oli perjantaina 1.5. iltapäivällä noin 500 opiskelijan voimin. Saman päivän iltana mielenosoitus Kentissä muuttui mellakaksi, jonka seurauksena yliopiston rehtori julisti alueelle hätätilan. Lauantaina 2.5. julistettiin yliopiston alueelle ulkonaliikkumiskielto yöajaksi. Iltapäivällä klo. 17 rehtori hälytti Ohion kansalliskaartin. Illalla kampuksella järjestettiin mellakaksi muuttunut mielenosoitus 2000 opiskelijan voimin.

Sunnuntaina 3.5 saapuivat kansalliskaartin joukot yliopistoalueelle. Ohion kuvernööri James Rhodes saapuu myös yliopistolle. Hän pitää kampuksella puheen, jossa syyttää mellakoista järjestäytyneitä vallankumouksellisia, jotka "haluavat tuhota Ohiosta korkeakouluopetuksen". Sunnuntai-iltana kansalliskaartin komentaja kertoo joukoilleen, että Ohion lait antavat heille oikeuden ampua tarvittaessa. Illalla noin klo. 20 kokoontuu joukko opiskelijoita. Kansalliskaarti kehottaa tuloksetta joukkoa hajaantumaan, jonka jälkeen väkijoukkoon aletaan ampua helikoptereista kyynelkaasua.

Maanantaina 4.5 kokoontui aamupäivällä 200 opiskelijan joukko, joka iltapäivään saavuttaessa oli kasvanut 1500:ksi opiskelijaksi. Osa joukosta oli vain saapunut paikalle seuraamaan tapahtumia, osa vastustaakseen USA:n hyökkäystä Kampodzaan ja kansalliskaartin läsnäoloa kampuksella. Paikalle ajoi armeijan maastoauto, josta käsin opiskelijajoukkoa kehoitettiin hajaantumaan välittömästi. Kun käsky ei väkijoukkoon tehonnut, Kenraali Robert Canterbury määräsi kansalliskaartin joukot karkottamaan opiskelijat paikalta. M-1 automaattikivääreillä ja kyynelkaasulla varustautunut 116 miehen vahvuinen kansalliskaartin osasto järjestäytyi riviin ja valmistautui lopettamaan kokoontumisen voimakeinoin.

Pääosa opiskelijajoukosta hajaantuikin nopeasta edellisillan tapahtumien johdosta. Läheiselle pysäköintipaikalle jäi vielä pieni joukko opiskelijoita. He heittelivät kansalliskaartilaisia kivillä ja viskoivat myös kyynelkaasukanistereita takaisin. Viereisellä harjoituskentällä pieni joukko kansalliskaartilaisia kävi ampuma-asentoon tähdäten pysäköintialueen opiskelijoita. Kenraali Canterbury totesi väkijoukon hajoitetuksi ja määräsi kansalliskaartilaiset marssimaan pois alueelta. Joukkojen marssiessa poispäin opiskelijat kuvittelivat jo tapahtumien olevan ohi ja alkoivat siirtyä oppitunneilleen. Mutta yhtäkkiä poistuvista kansalliskaartilaisista noin 12 miestä kääntyi ympäri, tähtäsi ja aloitti pysäköintialueella olleisiin opiskelijoihin kohdistuneen tulituksen.

Vuonna 1975 käydyissä oikeudenkäynneissä selvisi, että joukoille oli annettu selkeä suullinen määräys avata tuli ja että 13 sekunnin aikana ammuttiin 67 laukausta.

Neljä opiskelijaa, Allison Krause, Jeffrey Miller, Sandra Scheuer ja William Schroeder sai tulituksessa surmansa. Lisäksi yhdeksän opiskelijaa haavoittui, heistä yksi halvaantui pysyvästi ja useat saivat vakavia vammoja. Kaikki surmansa saaneet ja haavoittuneet olivat kokopäiväisiä opiskelijoita, eivät ulkopuolisia mellakoitsijoita tai vallankumouksellisia.

Tapahtuma herätti heti tuoreeltaan suurta huomiota Yhdysvalloissa, monissa yliopistoissa puhkesi mielenosoituksia ja lakkoja. Tiedotusvälineissä tapahtunutta käsiteltiin hyvin laajasti, viralliselta taholta ei mitään virhettä myönnetty tapahtuneen, kuolleet ja haavoittuneet leimattiin ensin ulkopuolisiksi rettelöitsijöiksi, mitään erillistä ampumiskomentoa ei myönnetty annetun.

David Crosby muistelee näyttäneensä Neilille isoa lehtijuttua tapahtuneesta. Hän kuvailee tilannetta seuraavasti: "Neil katsoi lehteä, tarttui kitaraansa ja teki tapahtuneesta laulun välittömästi. Soitin välittömästi Nashille ja pyysin häntä varaamaan studion. Muistaakseni ei kulunut vuorokauttakaan, kun jo olimme studiossa laulua levyttämässä. Muistan kuinka voimakkaan vaikutuksen kappale teki minuun." Kappale julkaistiin 15.5.1970 ja se nousi nopeasti singlelistoille. Kesällä 1970 Ohio soi varsinkin yliopistojen kampuksilla hyvin tiuhaan. Ensimmäistä kertaa lavalla CSN&Y esitti sen 29.5.1970 Bostonissa. Sen jälkeen kappale on kuulunut hyvin säännöllisesti Neilin keikkaohjelmistoon vuodesta toiseen.

Neilin musiikissa Ohio on hyvin poikkeuksellinen kappale, suoraan määrätyn tapahtuman innoittama poliittinen mielenilmaus. Kappale on pysynyt Neilin ohjelmistossa sitkeästi vuodesta toiseen. Freedom-videolta (1990) löytyy kappaleesta hieno versio, jossa Neilin voimallinen tulkinta antaa hyvän kuvan lauluun edelleen sisältyvästä tunnelatauksesta.