Echardin William on tehnyt sellaista mitä kukaan ei ole aikaisemmin tietääkseni uskaltanut yrittää. Hän on kirjoittanut ihan oikean akateemisen tutkimuksen Neil Youngin musiikista koko laajuudessaan. Kirjassa käsitellään hyvin huolellisesti esim. Youngin musiikin soundimaailmaa, eri musiikillisia tyylejä, hänen persoonaansa ja sen vaikutusta hänen musiikkiinsa sekä laajasti eri vaikutteita Neilin musiikissa. Ilman mitään mainosmiehen geenejä voin rehdisti lisätä: "Ja eikä siinä vielä kaikki!"

Neil Youngin 40 vuoden musiikillinen ura sekä lukemattomat haastattelut ja artikkelit eivät vaivattomasti ja vaivaa näkemättä taivu akateemisen tutkimuksen muotoon. Echard on kuitenkin onnistunut mallikkaasti työstämään tutkimuksen, joka on huolellisesti viimeistelty. Siitä nostan hattua ja kumarran syvään.

Echard on Ottawan yliopiston musiikkilaitoksen apulaisprofessori ja myös Neil Young -fani. Nämä molemmat puolet tästä kirjassa näkyy sekä hyvässä että huonossa mielessä. Hyvässä mielessä sikäli, että fanina Echardin tietämys ja perehtyneisyys Youngin uraan ja musiikkiin tulee selvästi ja osaavasti esille. Huonossa mielessä siinä, että välillä hyvin "akateemiseksi" tämä kirja menee ja luettavuus kärsii. Erilaisia käsitteitä selitetään niin, että ainakin allekirjoittanut on englannin ymmärtämisensä äärirajoilla ja (ymmärtämättömyyden) hätää kärsimässä.

Jos lukija on haasteen edessä, niin vielä haastavamman urakan eteen Echard on todellakin itsensä laittanut. Young on uransa aikana poukkoillut ja "tyylitellyt" niin musiikillisesti kuin lausuntojensakin kanssa. Neilin musiikista tai urasta ei saisi yhtenäistä ja lopullista selontekoa kansan ihmeteltäväksi edes sullomalla kaiken aineiston makkaratehtaan pursottimen lävitse. Vaikka hyvin laajoja selityskaaria Echard pohdinnoissaan viljelee, niin tyhjentävää selvitystä Neilin musiikista hän ei kuitenkaan yritä antaa. Hyvä niin.

Mielenkiintoisimmillaan kirja on silloin, kun käsitellään selkeästi yhtä tiettyä aihetta. Esimerkkeinä mainittakoon feedback-kollaasi Arcin pohtiminen tai monella tapaa ainutlaatuisen Will to Love -kappaleen analysointi. Jälkimäisessä tosin mennään liiallisuuksiin, kun Will to Love'n soinnutuksia tutkaillaan ja vielä sen päälle kappaleen kokonaisrakennettakin pohditaan ja ihmetellään oikein pitkän kaavan kautta.

Kirjaa ei kannata ottaa luettavaksi, ellei ole perehtynyt Neil Youngin musiikkiin, haastatteluihin tai muihin häntä käsitteleviin kirjoituksiin. Ja jos akateeminen kirjoitus- ja lähestymistapa asioihin ei yleensäkään miellytä, niin kannattanee jostain hankkia kirjasta tehty tiivistelmä…

Tämä kirja ei voi olla Neil-kirjallisuuden Everybody's Rockin', koska tämä ei ole vitsikirja. Olkoon Neil Young and the Poetics of Energy Neil-kirjallisuuden Trans tai Landing On Water; yleislinjasta selkeästi poikkeava kirja, joka on joko tutkimuskielen alle piilotettu paljastusteos Youngin musiikista tai perusteellisuudestaan huolimatta kylmäksi jättävä akateeminen tutkimustyö.