Klassikko! Alkuasetelma ei tietenkään ole lupaava. Tähtien sukulaisten tai tuttavien kirjoittamat muistelmat ovat liian usein motiiveiltaan kyseenalaisia, ennalta-arvattavia kosto- tai ylistyskertomuksia, joilla ahneet pikkusiskot, kalakaverit tai vähemmän menestyneet kollegat pyrkivät pönkittämään sekä omaa egoaan että tilisaldoaan.

Neil Youngin isä Scott, - se on Mr. Young -, ei tällaista roskaa tarvitse, sillä myös hän sattuu olemaan legenda, ainakin Kanadan jääkiekkopiireissä. Onpa mies valittu jopa Hockey Hall of Fameen puhtailla toimittaja-ansioillaan. Kirjallinen ja suullinen toimittajantausta näkyy myös Scott Youngin elävässä kirjoitustavassa. Hän osaa dokumentoida asiat halutessaan suoraviivaisesti, turhia hienostelematta, mutta kykenee myös välittämään tunteita ja piilottamaan lukijalle vihjeitä rivien välin.

Kirjan merkityksen kannalta pieni taustatieto on paikallaan. Scott ja Rassy Young (Neilin äiti) erosivat Neilin ollessa 14-vuotias. Scott muutti Torontoon uuden naisystävänsä kanssa ja Neil muutti äitinsä kanssa kauas Winnipegiin, kuten laulu Don't Be Denied meille selvittää. Teinivuosinaan Neil tapasi isäänsä harvakseltaan ja ainakin kirjan antaman kuvan mukaan heistä tuli vähitellen läheisemmät vasta vuosien - tai vuosikymmenien - mittaan.

Kirjan valtaisa jännite syntyy juuri tästä erikoisesta isä-poikasuhteesta. Scott ei yritä kirjoittaa psykologista, puolijuonellista kehityskertomusta hänen ja Neilin suhteesta, mutta sellaiseksi kirja lopulta muodostuu. Silmiinpistävää on ennen kaikkea molempien miesten selkeä tarve hakea toistensa hyväksyntää, Scottin puolelta myös anteeksiantoa. Scott esimerkiksi kertoo avoimesti kavahtaneensa kuultuaan Ambulance Bluesin päätössäkeen ensimmäistä kertaa - 'En tiennyt että ihminen voisi sepittää noin monia valheita / Jokaiselle silmäparille on hänellä erilainen tarina' (oma suomennos). 'Olenkohan tuo minä?' Scott muistaa ajatelleensa.

Kuulostaa turhan vakavalta? Ei hätää. Sekä Neilin että Scottin persoonasta löytyy riittävän iso annos huumoria ja kommelluksia lukuelämyksen kevennykseksi. Mieleenpainuvimpiin tarinoihin kuuluu mm. kertomus vaahtosammuttimen kokoisen Neilin lyhyeksi jääneestä urasta kanafarmarina, sekä isäukon reagointi Neilin huomautettua että Old Man laulu ei kerrokaan Scottista: 'the Lord Giveth and the Lord Taketh'.

Juuri kirjan monisävyisyys ja elävyys tekee siitä niin kiinnostavan. Neil and Me onnistuu avaamaan ainutlaatuisesti Neilin ja hänen isänsä persoonaa. Moni elämän mutkia kokenut lukija varmasti myös löytää jotain mihin samaistua, oli Neil-innostus sitten millä tasolla tahansa.

Kirjasta on julkaistu useita eri painoksia. Uusin versio sisältää Neilin ja Scottin yhteistä taivalta vuoteen 1996 saakka.