![]() |
![]() |
Tämä kirja käy Neilin virallisen tuotannon lävitse laulu laululta aina Buffalo Springfield ajoilta CSNY:n kautta 'Chrome Dreams II'- albumiin saakka. Tämän tyyppisiä kirjoja on ilmestynyt Neil Youngin tuotannosta jo muutama, joten ilman suurempia odotuksia tähän kirjaan tartuin. Mutta miellyttävä yllätys kirjan parissa odotti; kirja olikin oikein antoisa ja monin paikoin uutta tietoa antava lukukokemus. Bielen keskittyy enimmäkseen laulujen sanoitusten ja niiden sisällön pohtimiseen, minkä hän tekee omasta mielestäni varsin mielenkiintoisesti ja osaavasti. Monista lauluista löytyy uusia asioita ja puolia, joita ei ole itselläni lauluja kuunnellessa tai sanoja tutkaillessa tullut mieleenkään. Ken Bielen on selvästi perehtynyt Neilin tuotantoon ja kertoo lauluista osuvia luonnehdintoja, joista ei voi olla kuin hyvin pitkälti samaa mieltä. Kirja sai kuuntelemaan myös harvemmin soittimissa pyöriviä Neilin albumeita ja tutkailemaan albumeilta löytyvien laulujen sanoituksia. Kirjan lopusta löytyy albumi- ja singlediskografiat, joista single-lista ei ole mitenkään täydellinen (listalta puuttuu pelkästään promo-tarkoituksessa julkaistut singlet). Lisäksi takasivuilta löytyy Neilin vierailut eri artistien levyillä, Neilin filmografia sekä poimintoja listan muodossa Neil-covereista, joita on eri artistien virallisilla albumeilla ilmestynyt. Lopuksi löytyy vielä pitkähkö listaus erinäisistä Neil artikkeleista, joita on ilmestynyt eri lehdissä, kirjoissa ja internetissä. Erinomainen kirja varsinkin niille, jotka ovat kiinnostuneita ruotimaan Neilin sanoituksia. Ei Ken Bielen (ja ei taatusti kukaan muukaan) pysty antamaan lopullisia vastauksia Neil laulujen sisällöstä, mutta erinomaisen hienoja oivalluksia ja ajatuksia kirja on tulvillaan. |