Esittelyssään Einarson kertoo kysyneensä Youngilta miksi hänen Kanadan-vuosistaan on kirjoitettu niin vähän. Neil vastasi: 'kukaan ei ole niistä koskaan kysynyt'. Onneksi Einarson kysyi sillä tämä kirja on upeasti kirjoitettu teos siitä, mihin keveähkön lahjakkuuden ympärille kasatulla raskastekoisella päämäärätietoisuudella voi nuori mies elämässään päästä. Neilin seikkailut Winnipegin koulupirskeiden lavoilta The Squires -yhtyeen vaatimattomiin kiertueenpoikasiin ja sieltä Toronton folkviritelmien kautta Springfieldiin on taltioitu mieleenpainuvasti. Einarson on kerännyt muistelmia Youngin lisäksi myös hänen vanhoilta ja osin varmaan myös unohtuneilta aikalaistovereiltaan. Hyvä niin, sillä Youngin omat muistikuvat ovat osoittautuneet usein omituisen epätarkoiksi.
Arto Hietala
Kaikki tietävät, että Neil Young on kotoisin Kanadasta, mutta vaikka miehen taival onkin kirjattu muistiin suhteellisen hyvin, Kanadan vuosista ei juurikaan ole yksityiskohtaisesti puhuttu. Ennen kuin nyt - Winnipegin 60-luvun rock-kuvioihin perehtynyt John Einarson on saattanut Youngin musiikillisesti tärkeät kehitysvuodet hyvin luettavaan muotoon. Vaikka nuoren muusikon ainoaksi Kanadan kauden julkaistuksi levytykseksi jäi instrumentaalisingle The Sultan/Aurora, muitakin nauhoituksia hän teki ja niitä saadaan tiettävästi kuulla tulevalla cd-antologiasarjalla.
Juuri Kanadassa Young innostui soittamisesta, rock'n' rollista, rhytm & bluesista ja folkista ja juuri noista varhaisista vaikutteista kehittyi hänen omintakeinen tyylinsä. Mm. sellaiset keskeiset laulut kuin Nowaday's Clancy Can't Even Sing ja Sugar Mountain ovat syntyneet Kanadassa, joten ei Young tosiaankaan ollut mikään aloittelija siirtyessään Kaliforniaan keväällä 1966.
Mitään varhaisten vuosien skandaaleja kirjasta on turha etsiä, vaan teksti, jota aikakauteen liittyvä kuvitus hyvin tukee, on kautta linjan asiallista. Hauskaa rock-triviaa sen sijaan on mukana ainakin yhden Young-tietokilpailun verran. Miten niin ette tienneet, että yksi hänen buffalonsa esiintyy elokuvassa Tanssii susien kanssa..?
Kiinnostava teos ajasta, jolloin Neil Young oli nimensä veroinen.
Antti Marttinen, Soundi 9/1993 s. 63
Jukka Väänäsen arvostelu käsitti sekä David Downingin kirjan A Dreamer of Pictures että John Einarsonin kirjan Neil Young: Don't Be Denied, "The Canadien Years"
Niin arvostettu ja juhlittu artisti kuin Neil Young on, hänen urastaan ei ole kirjoitettu yhtään näkemyksellistä ja syventävää teosta. Johnny "Morrisseyn kaveri" Roganin ja Neilin isipappa Scott Youngin teoksia en ole koskaan edes nähnyt ja yhdestä aiemmin lukemastani elämäkerrasta (kirjoittaja muistaakseni Carole Dufrechou) ei jäänyt minkäänlaista muistikuvaa.
Erinomaisen teoksen kirjoittaminen Neil Youngista on vieläkin tekijäänsä odottava haaste. Olisipa John Einarson kirjoittanut myös A Dreamer Of Picturesin; Downingista ei tehtävään tunnu olevan.
John Einarson onnistuu Youngin nuoruusvuosien ja uran alun valottamisessa kiitettävästi. Ainoa harmittelun aihe tarkkanäköisessä kirjassa on se, että Youngin mielenkiintoisimmat musiikilliset retket alkavat 60-luvun loppupuolelta eli osapuilleen siitä, mihin Don't Be Denied päättyy. Triviatietoa tarjotaan enemmän kuin riittävästi - tiesittekö esimerkiksi, että elokuvaan Tanssii susien kanssa vuokrattiin puhveleita Youngin farmilta?
A Dreamer of Pictures alkaa sanoilla "Neil Young was born in Toronto General Hospital on 12th November 1945, the second son of Scott and Edna Young" ja päättyy iänikuiseen fraasiin "long may he run" (johon olen itsekin syyllistynyt). Ääripäät kertovat kiusallisen selvästi, mitä Downingin kirjalta on odotettavissa. A Dreamer Of Pictures (lainaus Cinnamon Girlistä) tarjoaa varsin kuivakkaa, vanhoista haastatteluista poimittua tietoa. Young-noviisille hyvä teos, mutta laajempaan oppimäärään ehtineelle pienoinen pettymys.
Downing luettelee kiitettävällä tietämyksellä Youngin tärkeimpiä julkaisemattomia kappaleita, mutta kai olisi ollut liikaa vaadittu, että (ylihinnoiteltuun) kirjaan olisi liitetty artistin täydellinen diskografia sekä elokuva- ja videoluettelo, mahdollisesti myös informaatiota laadukkaimmista bootlegeista? Ehkä suhtaudun kirjaan liiankin jyrkästi - sujuvaa luettavaa teksti toki on - mutta Youngin huikea musiikillinen ura ansaitsee perinpohjaisemman ja tarkemman käsittelyn.
Oma lukunsa on Downingin tapa analysoida Youngin biisejä. Like A Hurricanen soolon esittely menee vielä hellyttävänä diggarin vaahtoamisena (tai varoituksena liian monien ruohosätkien vaikutuksesta), mutta oma suosikkini on herran näkemys Youngin ainoasta ykkössinglestä, Heart Of Goldista: "if puppies could be made into music, they would sound like this". Arf arf.
Molempia kirjoja myy ainakin Euro Publications Helsingin Lönnrotinkadulla.
Jukka Väänänen, Rumba 14/1994 s. 4
- Tekstit julkaistu sivustolla kirjoittajien luvalla -
- Kopiointi ilman kirjoittajan lupaa kielletty -
|