Etusivulle Neil Young - better to burn out than fade away

Uudet

Aloituspaketti

Neil Youngin erilaisten levyjen määrä taitaa ylittää jo 50 tuotenimikettä, ainakin jos otetaan mukaan kokoelmat, livelevyt sekä Buffalo Springfield ja Crosby, Stills, Nash & Young -levyt. Harvasta levykaupasta löytyy miehen koko tuotantoa kerralla, mutta yleensä kuitenkin aina enemmän kuin muutama levy, viereisestä liikkeestä sitten lisää. Mutta mistä levyistä aloittaisi, mitkä antaisivat hyvän kuvan miehen monipuolisesta musiikillisesta osaamisesta?

Vaikean valinnan helpottamiseksi Neilin musiikkiin ja uraan laajemmalta tutustuneet alan harrastajat ovat koonneet omia suosituksiaan ns. aloituspaketista, neljän levyn kokonaisuudesta, jolla kannattaisi aloittaa Neilin levyihin tututustuminen.

Tässä siis Neil-harrastajien näkemyksiä paketista, jolla pääsisi hyvin alkuun Neil Youngin levytyksiin tutustumisessa:



Marko Väyrynen

Decade (kokoelma, 1977)
35 piisiä sisältävä kokoelma on erinomainen lähtölaukaus Neil Youngin tuotantoon tutustumiseen. Kappaleet on monipuolisesti koottu vuosien 1966-1976 väliltä. Albumi sisältää niin akustista kuin sähköistäkin Neiliä. Lisämausteena Neilin raapustamat kommentit jokaisesta kokoelman piisistä.

Kuunteluehdotus: Ahkerasti ja säännöllisesti kuunnellen. Cd-formaatissa ”random-soitto” on kuuntelukertojen kasvaessa kokeilun arvoinen.

Ragged Glory (1990)
Erinomainen Neilin sähköiseen puoleen tutustuttava albumi. Neil & Crazy Horse eivät lepäile laakereillaan koko levyn aikana. Sisältää rosoisen tanakkaa soundia ja rujon kaunista kitarointia. Akustinen kitara ei helkkää tällä levyllä laisinkaan.

Kuunteluehdotus: Jos mahdollista, niin kannattaa kuunnella hyvällä volyymillä.

Harvest Moon (1992)
Erinomainen Neilin akustiseen puoleen tutustuttava albumi. Albumi on tunnelmaltaan rauhallinen ja voi vaatia useamman kuuntelun ennen kuin albumin hienous käy ilmi. Palkitsee ahkeran kuuntelijansa.

Kuunteluehdotus: 1. Ympäröivät häiriötekijät minimiin. 2. Kuulokkeet korviin. 3. Selin makuulle mukavasti. 4. Silmät kiinni. 5. Nauti hienosta kuunteluelämyksestä. 6. Mahdollisuuksien mukaan toista kohdat 1-5.

Rust Never Sleeps (1979)
Yksi Neilin klassikko-levyistä. Levyltä löytyy Neil yksin akustisena sekä sähköisenä Crazy Horsen kanssa.
Kuunteluehdotus: Kaikki em. kuunteluehdotukset oman valinnan mukaan.



Juho Pitkänen

Live Rust - Vaihtelevaa materiaalia sisältävä paketti; akustista tulkintaa ja raskasta rockia. Live-levyksi erittäin monipuolinen.

Rust Never Sleeps - paljon tarttuvia biisejä; akustista ja sähköistä.

After The Goldrush - Paljon erilaisia tarttuvia biisejä, kuitenkin hieno kokonaisuus



Jouko Ollila

Harvest
Kaupallisesti menestynein Young-albumi - eikä suotta. Akustisvoittoista ja kaunista musiikkia.

Rust Never Sleeps
Hieno yhdistelmä melodista, akustista Youngia ja rupisempaa Crazy Horse -rymistelyä.

Ragged Glory
Sähköisen autotallirockin kulmakivi. Yksinkertaisia, mutta vastustamattoman tarttuvia biisejä. Kitarataivas.

Sleeps With Angels
Moni-ilmeinen albumi jolla Crazy Horse näyttää olevansa mainettaan monipuolisempi ryhmä.



Vesa Lahtonen

After the Goldrush (1970)
Erilaisissa yleisissä äänestyksissä Neilin levyistä yleensä korkeimmalle sijoittuva, eikä suotta. Monipuolinen, Neilin kaikki ulottuvuudet esittelevä levy kuuluu rockmusiikin klassikoihin.

Rust Never Sleeps (1979)
1970-luvun lopussa musiikkimaailma muuttui kovaa vauhtia. Vanhojen mammuttien tilalle ilmestyi uusia, nopeasti ja kovaa soittavia nuoria yhtyeitä. Neil itse ei alkanut paheksumaan nuorten intoa vaan leikkasi tukkansa lyhyeksi ja esitteli uuden, rankan soundin ensin vuoden 1978 kiertueellaan ja sitten levyllä Rust Never Sleeps, jonka B-puoli (vinyylilevyltä siis, cd-versiossa neljä viimeistä kappaletta) muuttuu kappale kappaleelta rajummaksi ja rankemmaksi, A-puoli puolestaan esittelee akustisen Neilin parhaimmillaan.

Ragged Glory (1990)
Kitararockin aatelistoa, koko levy täynnä klassikoita. Tämän kauniimmin ei oikein enää sähkökitara voi soida. Ennen kaikkea kuitenkin kyse on bändilevystä, Crazy Horse esittäytyy tällä levyllä uljaimmillaan, soitossa on osaamista ja kokemusta mutta myös rokkaamisen intoa.

Sleeps With Angels (1994)
Yksi monipuolisimpia Crazy Horse -levyjä, tiheätunnelmainen iätön ja ajaton klassikko. Levyä voi kuunnella aina uudestaan löytäen joka kerta jotain uutta.



Arto Hietala

Koska Neil Young ei ole tänä päivänä kovinkaan paljoa esillä valtamediassa, niin uskoisin että kiinnostus hänen tuotantoonsa herää usein jostain toisesta tekijästä. Tästä toisesta tekijästä myös pitkälti riippuu mikä albumikokonaisuus saattaisi kolahtaa lähtemättömästi. Ohessa kolme omakohtaista esimerkkiä.

Grungen tai vastaavan kautta Niiloon: Mirrorball
Veteraanifanit uskokaa tai älkää niin Pearl Jamin tiukka ja sopivan vauhdikas taustasoitto istuu grungen tai esim.alakuloisen goottipurkan kautta Niiloon ajautuneen nuoren musiikkiymmärrykseen paljon paremmin kuin Crazy Horsen hitaasti palava soundi. Sitten kun Youngin sähkökitaramaailmaan on jäänyt Mirrorballin kautta koukkuun niin on hyvä pienissä annoksissa opetella arvostamaan Crazy Horsen raihnaista upeutta vaikkapa Ragged Glory tai Weld-plattojen myötä.

Dylanin kautta Niiloon: Decade
Melkein jokainen Dylan-fanaatikko joutuu jossain vaiheessa myöntämään itselleen että maailmaan mahtuu muitakin hienoja laulaja-lauluntekijöitä. Heille Decade on ihanteellinen aloitus sillä karkeasti arvioiden noin kaksi kolmasosaa Neilin parhaista sävellyksistä syntyi vuosina 1965-76 jotka Decade kattaa. Tuosta kahdesta kolmasosasta tripla-LP/tupla-CD Decade muuten sitten kattaa vain vajaat puolet.

Radion kautta Niiloon: Harvest Moon
Jos käy niin hassusti että sattuu kuulemaan mukavan oloisen Neilin kappaleen radiosta vuonna 2006 tai sen jälkeen niin kuulemasi biisi on todennäköisesti tältä hittilevyltä. Akustisesta kitarasta, huuliharpusta, melkein nuotilleen vedetyistä lauluosuuksista ja hyvästä tuotannosta pitävälle tämä on ihanteellinen aloituslevy, josta on hyvä jatkaa hiukan särmäisempiin ja mielestäni myös paljon parempiin Comes a Time ja Harvest-kiekkoihin.



Tommi Heinonen

Neil Young: Reactor
Uskomatonta ratakiskojen räminää ja junanpauhua läpi suurta Pohjois-Amerikkaa. Hieno ja erilainen kappale T-Bone, kuuntele lopuksi uudestaan ja vielä kerran perään Southern Pasific ja Shots.
Itselläni oli toiselle puolelle kasettia nauhoitettu Rainbown lekurilevy, mikä tasapainotti elämää ennen kuin kuunteli uudestaan Reactorin alkuvoimaa. Levy oli kaikessa suhteessa aikaansa edellä.

Neil Young & Crazy Horse: Zuma
On ehkä kaikkien aikojen hienoin Niilo-levy! Jos et ole purjehtija sinusta voi tulla sellainen tämän levyn myötä. Lookin' For A Love vie mennessään, Stupid Girl sykähdyttää ja Cortez The Killer räjäyttää tajunnan.
Cortezia rummuilla soittaessa nousee itse puolimetriä ilmaan.

Neil Young & Crazy Horse: Rust Never Sleeps
Suorasukaisen kaunis ja yhtenäinen älpykkä. Pitkille matkoille autoon mukaan ja voit laulaa nuotin vierestä Niilon kanssa Pocahontasia.

Neil Young & Crazy Horse: Ragged Glory
Kun viimein pääset keski-ikäisten joukkoon ja kulutat vähät rahasi kesämökkiin tai ajelet muuten vain maaseudun rauhaan, ei tämän kappaleen aikana voi olla HYMYILEMÄTTÄ. Jotta et jäisi yhteen biisiin nalkkiin niin ota heti perään Over And Over ja väännä nupit kaakkoon.



Tapani Vartiainen

Nämä ovat tämän hetken tuntoja mitkä levyt antaisivat Neil Youngista jonkinlaisen lauluntekijä/esittäjä/virittelijä hahmotelman. Sankarimme pärjäilee omineen (akustinen kitara/huuliharppu/koskettimet), sekä taustajoukkoja vaihdellen (sähkökitara+vehkeet mukaan). Musiikkia äijä esittää laidasta laitaan (verrannollinen etunimien määrään) ja se oli tässä hommassa melko paha pala, koska eihän kaikkia musiikkilajeja voinut neljään levyyn mahduttaa. Yritän tässä paketissa kuitenkin tuoda esille erilaisia tuttuja tyylejä ja joista löytyy Youngin tutut instrumentit ja saundit. Jotkut 80-luvun alun albumit ovat jo melkoista seikkailua miehen tuotannossa, enpä ole niitä oikein oivaltanut - Geffenin pakkopullaa vai herran omia potutuksia sen ajan musiikkia kohtaan, tiedä häntä? Albumit laitoin vanhemmasta uudempaan, levytysten aikajana n.33-vuotta.

Aloituslevy on After the Gold Rush (1970)
Tästä levystä löytyy useita Youngin tyylejä jo neljältä ensimmäiseltä kappaleelta, kitara/laulu, koskettimet/laulu, rokkaavampaa sekä tuttu kitara saundi neljännessä (Southern Man, klassikko). Tätä albumia on ehditty kuunnella pian 40-vuoden ajan ja aina se jaksaa kiinnostaa kuulijoita, melodiat syynä? En rupea ennustajaeukoksi, mutta jos joku tästä nyt kiinnostuu, enpä usko tämän kantavan enää toista neljääkymmentä vuotta, mutta olen kyllä ennenkin ollut väärässä. Yhtäkaikki, esim. Beethoven on kiinnostanut 1700-luvulta asti ihmisiä.

Seuraava levy on Comes a Time (1978)
Jos After the Gold Rush oli useiden tyylien albumi, niin tässä on akustinen teema ja countryhumppa meininki. Kitarat on äänitetty kirkkaiksi ja mukaan on otettu country henkeen sopivia viuluja, tytöt laulavat sulosti/rujosti taustalla. Levyyn mahtuu silti yksi sähkökitaralla vedetty biisi, Motorcycle Mama. Kun on hyvä fiilis itsellä ja haluaa lisää piristystä, niin tämä albumi soimaan, eipä muuta tarvitse.

Kolmas levy on Weld (1991)
Tämä yksi parhaimmista live levyistä, mitä olen kuullut. Alkuperäiset studiobiisit ovat loistavia, mutta näihin on saatu lisäksi uutta ilmettä. Valitsin tämän levyn myös sen vuoksi, että sain esille monia klassikkoja eri vuosikymmeniltä. Hyvä esimerkki on loistava Cortez the Killer (albumilta Zuma 1975) - sitten 16 vuotta myöhemmin, saatu siitäkin revittyä uutta ilmettä. Tässä on myös useita biisejä, edelliseltä vuodelta (1990) julkaistulta mahtavalta Ragged Glory albumilta. Siihen voisi tutustua, monen muun ohella jos nämä iskevät lanttuun.

Viimeisenä Greendale (2003)
Laitettiin pakettiin vielä 2000-luvun julkaisu joka on kertomus Greendalen kuvitelma kaupungista. Tuli tässä mieleen erään 60-luvulla vaikuttanen yhtyeen albumi Sgt Pepper's Lonely Hearts Club Band, joka oli taasen mielikuvitus(?) orkesteri, no eipä siitä muuta. Vai olisiko Yellow Submarine...ei kyllä äijä tekee omilla ideoilla näitä matskuja.
Greendale on oikeastaan ensimmäinen "tasapaksu" albumi mieheltä ja sieltä ei erotu aivan ensikuulemalta mikään biisi niinkuin yleensä muilta albumeilta. Ja kautta levyn, samat soittimet ja saundit (paitsi ehkäpä Bandit/Bringin' Down Dinner), mitä se äijä on meinannut. Tässä ei myöskään ole sellaisia tarttuvia melodioita kuten monissa muissa albumeissa...miten sitten valitsin tämän, kun tämä ei ole kuten Youngin aikaisemmat. Ovat luultavasti herra(t) Neil Young/Bernard Shakey pitäneet miittinkiä elokuvaan tehtävän musiikin tiimoilta, kuinka saada ne toimimaan...ja tässä tulos musiikin puolelta. Tämä vaatii useamman kuuntelukerran, sitten tästä saa irti jotain. Ehkäpä levypaketin "vaikein" levy.



Marko Tammenkoski

1. Neil Young: Unplugged
Uskomattoman intiimi tunnelma, johon on helppo uppoutua ensimmäisestä soinnusta alkaen vaikka ei olisi koskaan kuullut ensimmäistäkään Young - biisiä. Kevyt ja varma tapa aloittaa Young - harrastus. Unplugged levy on samalla näyte Youngin kyvystä pysyä tuoreena ja kiinnostavana live-esiintyjänä.

2. Neil Young & Crazy Horse: Ragged Glory
Melodisen ja räyhäävän kitararockin mullanhajuinen ykkösteos. Levy todistaa samaan aikaan, että rankkuus ei aina välttämättä perustu soiton nopeuteen ja että rankkakin voi olla kaunista. Crazy Horsen taika on aina perustunut siihen ennalta arvaamattomaan epävarmuuteen; soitto on jatkuvasti miljoonasosasekunnin pielessä mutta silti koko ajan kohdallaan. Crazy Horse on kuin heikkouttaan horjuva dinosaurus, joka on koko ajan kaatumaisillaan ja kuulijat tietävät mitä tapahtuu jos se kaatuu. Vaikka se ei koskaan kaadu, bändin voima tulee siitä kaatumisuhan potentiaalienergiasta.

3. Neil Young & Crazy Horse: Zuma
Perustuu samaan kuin Ragged Glory eli hieman vinksahtaneeseen ja hiomattomaan otteeseen. Rohkea ja kaunistelematon levy. Barstool blues.

4. Neil Young & Crazy Horse: Rust never sleeps
Tähän aikaan oli vielä taito tehdä oikean mittaisia levyjä eikä ollut cd - aikakauden synnyttämää luomispakkoa, jonka johdosta on pakko tallentaa 74 minuuttia musiikkia vaikka biisejä olisi vain 40 minuutin edestä. Koko levy täynnä ykköshittejä. Rust Never Sleeps antaa taas kuvan Youngin kyvystä vaihtaa nopeasti tunnelmia herkän akustisesta vesikauhuiseen kitararockiin.



Entäpä oma näkemyksesi Neilin levysten aloituspaketista? Tartu toimeen, työstä oma neljän levyn listasi perusteluineen ja laita tulemaan minulle osoitteeseen vesa.lahtonen@nic.fi.