![]() |
![]() |
Jonkinlaisen kuvan Neil Youngin pitkäaikaisesta asemasta rockmusiikin tärkeimpien henkilöiden joukossa antavat Soundi-lehden lukijoiden vuosiäänestykset. Tällä mittarilla Neil Youngin suosion huippu ajoittui 70-luvun jälkimmäiselle puoliskolla, jolloin todellakin ilmestyi suurin osa hänen tärkeimmistä levyistään. 80-luku ja käytännössä Geffen-kausi oli hiljaisempaa aikaa, kieltämättä Neilin Geffen-yhtiölle tekemät levyt eivät hänen parhaimpiinsa lukeudukaan. 80-luvun lopussa Neilin levyt palasivat totutulle huipputasollee ja samalla nousi taas hänen suosionsakin Suomessa, jollei aivan 70-luvun lopun tasolle, niin korkealla kuitenkin.
Tämä lista antaa jonkinlaisen kuvan Neil Youngin uran jatkumisesta korkealaatuisena ja arvostettuna näihin päiviin asti ja varmasti vielä pitkälle tästä päivästä ja vuodesta eteenkinpäin. Äänestyskohteen perässä oleva luku kertoo Neil Youngin sijoittumisen kyseisenä vuonna, mikäli hän listoille pääsi.
Vuosi 1974 |
Listan puuttuvien tietojen täydentämisessä apuna ovat olleet Jämsän kirjaston Tommi Tapiainen, jonka avustuksella sain tilattua monia puuttuvia vuosiäänestyksiä sekä Juha Rantala, jolta sain tiedot kahden ensimmäisen vuoden äänestyksistä.