Jos joltain jäi huomaamatta Weld-albumin peräänantamattomuus ja tiukkuus, videoversio ei jätä tulkinnoille sijaa, pitipä Youngista tai ei. Young ja Crazy Horse paneutuvat asiaansa ”maailman kolmanneksi parhaana garagebändinä” pelottavalla intensiteetillä.

Young kiersi Yhdysvaltoja juuri Persianlahden sodan sytyttyä. Eräässä haastattelussa hän kertoi kokeneensa olevansa itse sodassa mukana: ”Me tuijotamme CNN:ää koko ajan, näimme kaiken sen paskan tapahtuvan ja painuimme suoraan lavalle.”

Itsestään selvin viittaus sotaan on videolla(kin) Blowin' In The Wind, joka saa nauhalla alkukuvikseen autenttista materiaalia Persianlahden mielettömyyksistä. Myös öljyn aiheuttaman ekokatastrofin kuuluisaksi tekemä lintu piirtyy Youngin sotakuvastoon.

Young luottaa vanhoihin tehosteisiin. Live Rustilta tutut ylisuuret Fender-vahvistimet täyttävät lavan, jonka takaa liehuu ylväästi Crazy Horsen logoa kantava lippu. Muutoin kaikki lavalla tapahtuva on Youngin ja Crazy Horsen varassa.

Yleisö saa totuttua suuremman roolin. Kamera tallentaa väkijoukon kasvoja runsaasti, viittä vaille liikaa. Kenen tahansa itseään kunnioittavan sosiologin soisi näkevän Youngin yleisön: veteraania on saapunut katsomaan hämmästyttävän laaja-alainen joukko ihmisiä. Youngin raivoamista seuraavat sulassa sovussa hardcorepunkit, nuoret ja vanhemmat pariskunnat, kauniit teinitytöt, helvetin enkelit, jupit, keskiverrot yliopistoluuhaajat ja vanhat hämyt. Ja jokainen näyttää osaavan laulujen sanat ulkoa.

Konserttivideoon ovat mahtuneet samat biisit kuin levyllekin, poislukien Like A Hurricane ja Farmer John. Lisäksi bändin saapumista lavalle edeltää Jimi Hendrixin klassinen Woodstock-taltiointi Star Spangled Bannerista - myös kommentti silloiseen sotatilaan.

Young ei paljon puhu tai kiittele, siihen hän on aivan liian kiireinen runnoessaan kitaraansa. Adrenaliinipitoisuus ei laske hetkeksikään ja se tarkoittaa samalla sitä, että video vaatii myös katsojan täyden omistautumisen. Tässä suhteessa Weld vertautuu Tom Waitsin konserttitaltiointiin Big Time tai Peter Greenawayn elokuviin. Mitään näistä ei voi seurata vain puoliksi paneutuen, koska silloin ne eivät suostu antamaan yhtään mitään.

Weld ei ole taustamusiikkia tai hengähdystauko kanavapujottelun välillä. Klassinen konserttivideo, ei yhtään sen vähempää.