SOUL ASYLUM: Barstool Blues – VICTORIA WILLIAMS & THE WILLIAMS BROTHER: Don't Let It Bring You Down - FLAMING LIPS: After The Goldrush - NIKKI SUDDEN & THE FRENCH REVOLUTION: Captain Kennedy - LOOP: Cinnamon Girl - NICK CAVE: Helpless /// PIXIES: Winterlong - SONIC YOUTH: Computer Age - PSYCHIC TV: Only Love Can Break Your Heart - DINOSAUR JR: Lotta Love - HENRY KAISER: (Medley) The Needle And The Damage Done / Tonight's The Night

Jaa-a. Mainio levyhän tämä on, mutta täytyy myöntää, että ideana 'a tribute to Neil Young' kuulostaa joltain aivan muulta.

Bridge on mukava pikku päähänpisto: Nick Cave ja Sonic Youth vanavedessään enemmän tai vähemmän heihin verrannollisia musiikintekijöitä levyttää omat versionsa Youngin kappaleista ja osoittaa, että heidän laillaan on maailmaa havainnoitu ennen heitäkin. Ja toki Youngin jos kenen lauluissa onkin ainesta juuri tällaisiin näkemyksiin.

Mutta siitä ei pääse mihinkään, että Bridge on todella kaukana edes etäisesti definitiivisestä Young-coverien kokoelmasta. Sen kaikki tekijät lähestyvät aihetta jokseenkin samalta suunnalta, mikä tekee levystä kiinteän ja helposti omaksuttavan, mutta antaa itse kunnianosoituksen kohteesta kovin vajavaisen kuvan. Moisessa tiukassa rajauksessa ei sinänsä ole mitään vikaa, ja sen julkituominen tässä onkin katsottava kritiikin sijasta kuluttajavalitukseksi, mutta silti ei voi olla pohtimatta, miten muuten jotkin näistäkin lauluista olisi voitu nähdä. Kuinka monta kiinnostavaa näkemystä on jäänyt tämän levyn ulkopuolelle, kuinka monta yhtä luontevaa ja toimivaa lähestymistapaa Bridgeä koottaessa onkaan unohdettu?

Joten projektina tämä albumi on eittämättä ikään kuin pintaraapaisu, mutta omana itsenään joka tapauksessa varsin miellyttävä ja tutustumisen arvoinen.

Koskettavimmat esitykset päättelee itse kukin jo yllä olevasta listauksesta, mutta vähäisemmätkin tekijät suoriutuvat tehtävästään hyvin, kokonaisuutta sen kummemmin vammauttamatta. Oikeastaan vain kulttisankari Nikki Sudden - Swell Maps, Jacobites - tuottaa pettymyksen, kun taas myönteisistä yllätyksistä myönteisimmäksi voi luonnehtia Psychic TV:n versiota Only Love Can Break Your Heartista - yhtye, jota ainakin allekirjoittanut on tottunut pitämään korkeintaan kuriositeettina, osoittaa pystyvänsä sittenkin jonkinlaiseen musiikin luomiseen.

Nick Caven Helpless lienee tarkoitettu levyn huipennukseksi, miksi se saattaa muodostuakin, vaikka mikä tahansa hänen Kicking Against The Pricks -albuminsa covereista toimiikin aivan toisella tasolla. Cave on levyttänyt kappaleensa miltei kaksin sidekickinsä Mick Harveyn kansa, eikä hänen Bad Seedsien seurassa luomansa magia ole ehkä senkään takia värittänyt sitä aivan riittävästi.

Tarkempi kokonaisuuden läpikäyminen lienee turhaa, suuria tason vaihteluita ei ole, ja kun sellainenkin toisaalla ikävältä kuulostanut bändi kuin Soul Asylum kuulostaa sillä aivan kelpo ryhmältä, sopii sitä lähestyä kenen tahansa - tosi LP:n taiteelliset puitteet muistaen ja vääriin odotuksiin sortumatta.

Mainittakoon, että albumin tuotto menee Youngin vaimon johtaman vammaisten lasten koulun hyväksi, ja että sen CD- ja kasettiversioilla on ylimääräisenä kappaleena Bongwater-yhtyeen Mr. Soul -versio, CD:llä sen lisäksi vielä B.A.L.L:in Out Of The Blue ja Henry Kaiser & Victoria Williamsin Words.

Kaikki tietänevät sen, että tämän tribuutin tuloista osa menee Neil Youngin vaimon perustamalle vammaisten lasten Bridge-koululle. Ja etenkin levyn kuunneltua käy myös selväksi se, että tämä todella on kunnianosoitus jonkun puolivillaisen cover-ryppään asemesta. Jopa siinä määrin, että mukana oleva yksitoistikkoa on aristanut tarttua Niilon biiseihin; alkuperäisen sävyjä, muotoakaan, ei moni tohdi panna uusiksi.

Todella heikkoa lenkkiä ei tässä ketjussa ole, mikä tekee Bridgestä various-levyksi harvinaisen läpikuunneltavan. Kevyempään sarjaan jäävät Henry Kaiser medleyllä The Needle And The Damage Done / Tonight's The Night ja Flaming Lipsin After The Goldrush: turhan mekaanista, ulkokohtaistakin Young-toistoa. Brittitrio Loop ja yllättäen myös Dinosaur Jr. kulkevat myös toinen jalka metsässä. Loop venkoilee Cinnamon Girlin sointukulun kanssa hieman samaan tapaan kuin Hugh Cornwell taannoin Creamin White Roomissa, mutta heikommalla menestyksellä - Cornwell sai muokkauksella uutta tehoa tuohon jo hieman vetelähtäneeseen lauluun, Loop taas kadottaa dynamiikan. Dinosaur Jr. ei onnistu Lotta Loven kanssa huolimatta levyn roheimmasta muodon muuttamisesta alkuperäiseen nähden. Tai saattaa onnistuakin: tekele on aivan yhtä korni, vain täysin eri tavalla. Möykkää ainakin piisaa.

Harvempilukuiset ovat helmet. Sonic Youth panee Computer Agellaan Youngin hiukka taka-alalle. Viisi minuuttia sujuu kuitenkin mitä juohevimmin. Pixies tyytyy alkuperäisen viitoituksiin Winterlongissa - toistuvaiskuuntelun kestävä esitys kuitenkin, jos ei aivan tulkinta.

Silti on yksi ylitse muiden. Nick Cave panee vähin elein Helplessiin sellaisen tunteen palon, että lepsussa originaalissa sellaisesta ei puhettakaan. Kid Congo Powersin slide ja Bronwyn Adamsin taustalaulu täydentävät työn. The Bridge on onnistunut osa siinä toivottavasti jatkuvassa sarjassa, jossa jo aikaisemmin on ilmestynyt vastaava Captain Beefheart -kooste. Ja ettei unohtuisi: nämä pääosin upeat biisit, ne ovat Neil Youngin tekemiä. Niin että kai se vanha hippi on kunnianosoituksen ansainnut.