Varhaisin bootleg-merkkipaalu legendan pitkältä tieltä löytyy vuodelta 1965, jolloin ilmeisen hermostuneen oloinen nuori artisti piipahti levytyskontrahdin toivossa Elektran studiossa antamassa näytettä orastavista kyvyistään. Yhtiön johto ei vakuuttunut, vaikka Youngilla oli mukanaan kaksi tulevaa klassikkoa, Sugar Mountain ja Nowadays Clancy Can't Even Sing. Levy-yhtiön pomoille on kuitenkin turha naureskella, sillä Youngin mieletöntä potentiaalia ei tästä hapuilevasta nauhasta olisi moni muukaan löytänyt.

Elektra-demon arvo ei lepääkään sen viihteellisessä, vaan historiallisessa arvossa. Kyseessä on vanhin merkittävä dokumentti Youngin artistipersoonasta ja sellaisenaan tärkeä osa fanien bootleg-kokoelmaa. On esimerkiksi mielenkiintoista vertailla miten demolla kuultava Don't Pity Me Babe on kehittynyt kymmenen vuotta myöhemmin julkaistuksi lauluksi Don't Cry No Tears. Aiempi demoversio hakee levottomasti oikeaa ilmaisumuotoaan, Youngin pyöritellessä sanoja perin tehottomasti, kuin köyhän miehen Dylan-kopio. Zuma-albumille päätynyt klassikkoversio puolestaan iskee suoraan asiaan, tehokkaasti turhia koristelematta - kuin Youngin parhaat itkuvirret.

Elektra-demot on vuosien saatossa pakattu usealle eri bootlegille. Ehkä kätevin tapa hankkia nauha on kokoelmalta Neil Young Meets Buffalo Springfield & The Squires. Demojen kylkiäisenä cd:ltä löytyy vuoden 1963 Neil Young &The Squires-yhtyeen rautalankasingle The Sultan b/w Aurora (molemmat Young-sävellyksiä) masteroituna varsin välttävästi säilötyltä vinyylisingleltä. Paketilta löytyy tilantäytteeksi myös Buffalo Springfield -ajan demoja, mm. komeasti kumiseva vaihtoehtoinen versio kappaleesta Down To The Wire.

Bootleg-cd:ltä The Elektra Demos And More demomateriaali löytyy samantasoisena, mutta bonuskrääsä koostuu lähinnä asiaankuulumattomista livetaltioinneista 1970- ja 80-luvuilta.