Neil Young & Crazy Horse 1976

Crazy Horse Japanissa & Euroopassa 1976

Vuosi 1976 on monelle pitkäaikaiselle Young-diggarille se oikea hevosen vuosi. Neil ja Crazy Horse jyräsivät itsensä tuolloin lähtemättömästi monen kuulijan sydämiin 42:lla Japanissa, Keski-Euroopassa ja Yhdysvalloissa soittamallaan keikalla. Vielä vuosikymmenien jälkeenkin nämä kiertueet kirvoittavat ne kaikkein suurimmat ylistyssäkeet Young-fanien postituslistoilla ja internet-sivustoilla.

Myös Billy Talbot on todennut etenkin vuoden alun keikkojen olleen ehkä heidän parhaitaan. 'Minulla on nauha Japanista', Talbot kertoi Rolling Stone -lehdelle vuonna 1990. 'Tuohon nauhaan verrattuna Zuma kuulostaa keinutuoleissa istuvilta ukoilta piiput suussa'.

Neil Young & Crazy Horsen 'toinen kausi' alkoi käytännössä vuoden 1974 lopulla, jolloin Billy Talbot otti Youngiin yhteyttä kertoen tavanneensa uuden kitaristin, josta kenties olisi Danny Whittenin korvaajaksi. Pian nelikko lyöttäytyikin yhteisiin treenisessioihin, mutta Youngilla oli vielä tässä vaiheessa avioero ja sen innoittama Homegrown-albumi työn alla.

Uuden Crazy Horse -albumin nauhoitukset alkoivat vuoden 1975 puolella. Sampedro oli soittotaidoiltaan kuin varjo Whittenistä, mikä pakotti Youngin ottamaan enemmän vastuuta instrumentaalikentän värittämisestä. Yksinkertaisen tehokkaita biisejä ja innostunutta kitarointia sisältänyt Zuma julkaistiin marraskuussa ja livedebyyttinsä uusi Crazy Horse suoritti samoihin aikoihin varsin asianmukaisessa ympäristössä: Pohjois-Kalifornian pikkukaupunkien syrjäisissä baareissa. Maaliskuuhun 1976 mennessä nelikko oli hitsautunut komeasti kasaan ja maailmanvalloitus oli valmis alkamaan Japanin kiertueella.

3. maaliskuuta käynnistynyt kuukauden mittainen Japanin ja Euroopan kiertue käsitti 22 keikkaa. Kiertue on dokumentoitu eri tasoisina yleisöäänitteinä jopa poikkeuksellisen hyvin. Kiertueen neljää ensimmäistä Japanin keikkaa voisi vaatimattomasti arvioida Youngin ja Crazy Horsen parhaiksi bootleg-julkaisuiksi. Komeimmat soundit löytyvät sähköisen setin alun nauhoitusteknisistä ongelmista huolimatta Nagoyan konsertista 3.3. Osakan nauhat maaliskuun 4., 5. ja 6. päivän keikoista ovat soundeiltaan raaempia, mutta esitykset vähintäänkin yhtä energisiä.

Kiertueen konsertit avattiin poikkeuksetta Youngin puolituntisella soolosetillä. Vanhat akustiset hitit irtoavat keikoilla komeasti, mutta helmiksi nousevat vireinen banjotulkinta kappaleesta 'Mellow My Mind', sekä nokkelasti 'A Man Needs a Maid'ia jatkava julkaisematon pianoballadi 'No One Seems to Know'.

Sähkösetit jyrähtivät käyntiin kaksikolla 'Country Home' (julkaistiin vasta 1990 Ragged Glorylla) ja Zuman verevä 'Don't Cry No Tears'. Uusina lauluina kuultiin myös Comes a Timelle päätynyt Lotta Love ja vuoden 1977 American Stars 'n Barsin päätösraidat 'Like A Hurricane' ja 'Homegrown'.

Crazy Horse on hienossa iskussa, mutta kaiken kruunaa Youngin upea, lyyrinen kitarointi. Yliampuvat kitaramurinat ja feedback-kollaasit ovat vielä kaukana edessäpäin. Nämä kitarakidutukset eivät nimittäin synny savuverhomaisista soundiefekteistä vaan aidon hämmentävästä soittamisen riemusta.

Neil on täydessä tulessa ja on perin vaikeaa päätellä, johtuuko näin ainutlaatuisen mystinen loistokkuus hyvästä laukullisesta marijuanaa vai jostain kiinnostavammasta energianlähteestä.

Ainoat äänipöytälähtöiset nauhat alkuvuoden keikosta ovat peräisin julkaisematta jääneeltä kiertuedokumentiltä. Osa tunnin pituisesta videokollaasista on peräisin Tokion keikoilta 10. ja 11.3. ja osa Lontoosta 31.3. Ensi kertaa materiaali ilmestyi audiomuodossa bootlegina Home Movies, mutta materiaali on sittemmin ristitty fanien toimesta lämminhenkisesti Yesteryear of the Horseksi. YYOTH on nykyään kierrossa lähinnä kohtuullisen hyvin ajan hammasta kestäneenä videonauhoituksena, tosin ilman Home Moviesin päätösraitaa Like a Hurricane (31.3.). Kaikki esitykset ovat mielestäni ensiluokkaisia. Soundeiltaan levy on selkeydestään huolimatta varsin lattea Japanin yleisönauhoihin verrattuna, mutta ei hätää. Lisää volyymia PALJON ja pistä bassot yhdelletoista, niin alkaahan jo hevonen potkia.

Crazy Horse Yhdysvalloissa 1976

Vuoden 1976 Yhdysvaltain kiertueen piti alunperin alkaa kesä-heinäkuussa, mutta Young päätti ottaa rundille kovasti uutta nostetta kaivanneen ystävänsä Stephen Stillsin sekä tämän steriilin ja taitavan taustabändin. Stills-Young Band -kiertue päätyi legendaarisen nolosti persikkavitseineen ja marraskuussa oli lopulta Grazy Horsen 20:n Amerikan keikan vuoro. Konsertit noudattivat alkuvuoden akustinen-sähköinen -formaattia, mutta uutta materiaalia kuultiin vielä aiempaa enemmän ja settilistat elivät monipuolisemmin konsertista toiseen.

Yhdysvaltain kiertueelta nauhoituksia on Japania ja Eurooppaa vähemmän, mutta ne ovat äänentasoltaan yleisesti ottaen paremman laatuisia. Suosituin nauhoite lienee äänipöydästä 15.11. (iltasetti) impattu Chicago Hurricane. Youngin soolosetti toimii tällä bootlegilla varsin hyvin ohkaisesta soundista huolimatta. Crazy Horsen osuus on epätasainen. Avausbiisit Country Home ja Don't Cry No Tears ovat suorastaan häpeällisiä Japanin keikkojen mättöön verrattuna. Parempaa on luvassa vasta Like a Hurricanen kanssa. Tämä klassikkoversio esittelee Youngin soolokitarointia kaikkein hurjimmillaan, suorastaan järjettömänä spektaakkelina.

Valitettavasti Chicagon nauhan sähköiset encoret puuttuvat bootlegilta, eikä kelvollista täytenauhaa, jolta nämä puuttuvat laulut olisi voitu poimia jatkeeksi, ole löytynyt.

Toinen merkittävä äänipöytälähtöinen bootleg on Joel Bernsteinin ja Cameron Crowen kasaama tunnin pituinen kooste USA:n kiertueen akustisista seteistä. Nauhoitus on liikkeellä ainakin kuudella eri nimellä varustettuna. Laajimmin nauhaan törmää cd-titteleillä Acoustic Young ja The Bernstein Tapes. 20 kappaletta lähes julkaisukelpoisella äänenlaadulla luo erittäin kattavan kuvan soolosettien materiaalista ja toimivuudesta.

Oma suosikkini amerikankiertueelta on tupla-cd Hurricane Over Boston. 22.11. iltasetistä tehty bootleg on yleisönauhoitus, mutta sen ei saa antaa masentaa. Ensinnäkin nauhoitus on yksi onnistuneimmista, jollei paras kuulemistani yleisöäänityksistä. Juuri Bostonin ja Chicagon bootlegeiden vertailu paljastaa varsin yleisen ongelman. Äänipöytänauhat ovat usein täysin miksaamattomia, joten on erittäin todennäköistä että miksauspöydästä tai äänimonitorista otettu nauhoitus joko korostaa yhtä soitinta liikaa tai jättää yhden tai useamman instrumentin liian taustalle. Samalla koko esitystilan kaikuefekti saattaa jäädä puuttumaan nauhasta kokonaan. Hyvätasoisessa yleisönauhassa tällaisia mahdollisuuksia ei ole, vaan keikka tulee kuulijalle kuta kuinkin sellaisena kuin se on paikan päällä koettu ja kuultu.

Bostonin setti kuulostaa myös soitannon kannalta onnistuneemmalta. Soolosetistä löytyvät suosikkiversioni mm.kappaleista A Man Needs A Maid ja Campaigner, ja sähkösetti on yhtä hubaa toisen perään. Hurricane Over Boston on osuvin tapa hankkia äänitys, sillä mukana tulee ainakin aloittelijoita kiinnostavia bonusraitoja. Toinen vaihtoehto on bonusraidaton Wanderin' Back Home. Molempien lähdenauha on sama.

Japanin, Euroopan ja USAn kiertueiden huippuhetket on kasattu Viglionen 4 cd:n kiertuekokoelmalle. On tietysti aivan eri juttu kannattaako näin hienon aikakauden kohdalla tyytyä pelkkään pintaraapaisuun. Mielestäni ei.