![]() |
![]() |
Mitkä ovat ne yleisimmät syyt, jotka faneja ajavat bootlegien maailmaan? Osasyynsä lienee niillä lukemattomilla kirjoituksilla, alan historiikeillä, elämänkerroilla, lehtijutuilla tai internetsivuilla, jotka väittävät osan Youngin parhaasta materiaalista makaavan hänen arkistoissaan pölyttymässä. Bootlegeista haetaan usein vastausta siihen, voiko näin olla. Osittain ne pystyvät vastauksen myös tarjoamaan. Usealle ratkaiseva motivoija on ollut kiinnostus Youngin julkaisemattomia lauluja kohtaan. Jostain syystä bootleggaajat eivät kuitenkaan ole koskaan pyrkineet kasaamaan kattavaa retrospektiiviä koostuen niistä levyiltä poisjääneistä lauluista, jotka eri muodoissa ovat päätyneet keräilijöiden kokoelmiin. Lähimmäksi on päässyt bootleg Rock'n Roll Cowboy, joka sisälsi neljällä cd:llä liveversioita sekä tunnetuista että julkaisemattomista lauluista. Näin ollen tällaisen koosteen kasaaminen on jäänyt fanien tehtäväksi. Ensimmäinen Archives Be Damned -setti kasattiin jo aikaa ennen cdr-levyjä äänikasettiversiona. Digiaikaan astuttiin vuonna 2000, jolloin viiden cd:n Archives Be Damned 2K -setti alkoi levitä fani Mike Cordovan kiitettävän työn hedelmänä. Hän keräsi muilta faneilta julkaisemattomien laulujen eri versioita analoginauhoilta ja cdr-levyiltä ja löi laulut samaan nippuun. Sellaisenaan kokoelma toimiikin Young-fanaatikkojen verkkoyhteistyön kiistattomana merkkipaaluna. Kokoelma sisältää peräti 82 tuolloin julkaisematonta laulua, joista 10 on lainabiisejä, joukossa mm. ikivihreä Greensleeves sekä Dylan-klassikot Forever Young ja I Shall Be Released. 72:sta Young-originaalista 3 on sittemmin julkaistu Buffalo Springfield Box Setillä ja Fool For Your Love ja Bad Fog Of Loneliness livealbumilla tai DVD:llä Road Rock. Loput ovat edelleen odottamassa irtipääsyään Neil Young Archivesin mukana ja todennäköisesti vain pieni osa näistä lauluista tulee tuolle kokoelmalle päätymään. Faneilla kierrossa olevista julkaisemattomista Young-sävellyksistä boksilta on unohtunut pois tiettävästi vain Springfield-demo Sell Out. Kokoelman äänenlaadun taso heittelee luonnollisesti erittäin paljon. Muutama laulu, esim. Bright Sunny Day ja Goodbye Dick ovat faneilla kierrossa ainoastaan erittäin epäselvinä yleisönauhoituksina, mutta valtaosa kuullaan vähintäänkin hyvätasoisina äänipöytä- tai yleisöäänityksinä. Versiot onkin pääsääntöisesti valittu juuri kuuntelijaystävällisyyttä, eikä esityksen tasokkuutta ajatellen. Itse kappaleiden taso on tietysti aivan toinen juttu. Varmoiksi klassikoiksi voidaan kai nostaa ainakin Blue Notes -kiertueen helmet Ordinary People ja Sixty To Zero sekä positiivisessa mielessä Lennonilta kuulostava No One Seems To Know. Näiden lisäksi jokainen löytänee nipusta ainakin tusinan omia uusia suosikkejaan. Omani löytyvät lähinnä 70-luvun puolivälin materiaalista.. Homegrown-albumille tyrkyllä olleista raidoista ainakin Homefires, Separate Ways, Love Art Blues, Give Me Strength ja Sad Movies kiusaavat naapureitani tiheään. Samoin CSNY:n sähköinen versio Pushed It Over The Endistä ja Thrasherille sointukuvionsa lahjoittanut Evening Coconut, joka tavoittaa hetkeksi tuon 60-luvun puoliväliin kadonneen Stills-Young -magian. ABD2K paljastaa myös koruttomasti, että Youngin arkistoihin on voinut unohtua paljon sellaisia upeita lauluja, joita mies yksinkertaisesti ei ole koskaan muistanut keikoillaan esittää. Tätä tukee myös Youngin soittokumppaneiden ja elämänkerrankirjoittaja Jimmy Donough'n muistelot mm. sellaisista lauluista kuin We Don't Smoke It No More ja Vacancy. Esimerkiksi ABD2K:lta löytyvä kaunis Kansas löytyi Youngin mukanaan kantamasta laulukirjasta puolivahingossa kesken vuoden 1999 soolokiertueen. Neil mainitsi yleisölle ohimennen tästä laulusta kirjaa selatessaan ja esitti sen ensimmäistä kertaa muutamaa päivää myöhemmin. Kansasin kopiosuojaus on peräisin 70-luvulta. Taustatietoja: Archives be damned -sivusto |