Bootlegilla eli epävirallisella julkaisulla tarkoitetaan jossakin muodossa (lp-levy, nauha, cd-levy) olevaa äänitettä, jota ei ole koskaan virallisesti julkaistu. Oleellisesti eri asia ovat piraattiäänitteet, jotka ovat luvattomia kopioita julkaistuista äänitteistä.

Bootleg-äänitteiden tekeminen ja levitys voidaan karkeasti jakaa kahteen ryhmään, toisaalta sitä harrastavat kaupallista voittoa tavoittelevat, toisaalta innokkaat alan harrastajat, jotka vaihtavat äänitteitä keskenään ilman rahallista hyötyä. Tämä jako on ollut olemassa oikeastaan bootlegien alusta alkaen ja on myöskin edelleen olemassa.

Varsinkin 1930-luvulta 1950-luvun alkupuolelle erityisesti oopperamusiikista tehtiin paljon luvattomia äänitteitä, joita sitten levitettiin kaupallisesti. Oopperallehan oli tyypillistä, että siinä oleellisinta olivat konserttitilanteet, eivät studiolevytykset. 1940-luvulla nauhureiden koon pienentyminen mahdollisti harrastelijoiden omaan käyttöönsä tekemät nauhoitukset etupäässä konserteista. Jazz-musiikista alettiin nauhoituksia tehdä 1950-luvulla, ennen kaikkea konserteista. Jazzissa konserttien nauhoittaminen ja keräily onkin alan harrastajalle ymmärrettävää, koska huippuinstrumentalistien jokainen esiintyminen on ainutlaatuinen tapahtuma, Improvisaatiolla oli suuri osuus, joten yksittäisessä konsertissa saatettiin esittää jotakin, joka ei tulisi koskaan toistumaan. Tällaisten nauhoitusten arvoa musiikin historian tutkijoille voi jokainen itse arvioida.

Jazz- ja blueskonserttien nauhoitusten leviäminen harrastajapiireissä ei kuitenkaan levyteollisuutta suuresti häirinnyt, koska levymyyntikään ei tämäntyyppisissä levyissä kovin massiivista ollut. Suurelle yleisölle koko käsite bootleg oli vieras. Kaikki muuttui heinäkuussa 1969, jolloin levykauppoihin Los Angelesissa ilmestyi Bob Dylanin tuplalevy Great White Wonder sisältäen julkaisematonta materiaalia vuosilta 1961, 1967 ja 1969. Mitään lakeja ei rikottu, koska tämäntyyppiset julkaisut tulivat laittomiksi Yhdysvalloissa vasta 15.2.1972. Levy oli tyypillinen bootleg-levy; äänenlaadultaan heikko, kiinnosti todennäköisesti lähinnä ihmisiä, joilla jo ennestään oli kaikki Dylanin levytykset. Tästä kuitenkin alkoi rockmusiikkiin liittyvien bootleg-levyjen leviäminen.

Rockmusiikkiin liittyvät bootleg-levyt voidaan jakaa konsertti- ja studiolevyihin. Konserttilevyt on yleensä nauhoitettu joko yleisön joukosta, äänipöydästä tai sitten televisio- tai radio-ohjelmasta, jossa konsertti on esitetty. Studiolevyt tarkoittaa erilaisia studiossa tehtyjä nauhoituksia, jotka jollakin tavalla ovat joutuneet levitykseen. Aluksi bootlegit levisivät pieninä painoksina vinyylilevyinä, joita sitten kopioitiin kaseteille ja vaihdettiin harrastajien keskuudessa. Ensimmäiset cd-muotoiset bootlegit ilmestyivät 1987, yleensä suorina käsittelemättöminä kopioina vinyylilevyistä. Kuluneiden levyjen naksahtelut ja rahinat siirrettiin sellaisinaan digitaaliseen muotoon. Painokset olivat edelleen pieniä, hinta virallisisia levyjä korkeampi. Myynti tapahtui yleensä postimyynnillä lehti-ilmoitusten perusteella.

CD-tallennuksen radikaali halpeneminen 90-luvun edetessä muutti myös bootleg-levyjen levitystä ja valmistusta merkittävästi. Ensisijaisesti kuitenkin ammattimaisesti tehtailtiin piraattilevyjä, kopioita artistien virallisesti julkaistuista levyistä. Niiden myynti oli paljon varmempaa kuin epämääräisten bootleg-levytysten. Internetin yleistymisen myötä artistien fanien keskuudessa tapahtuva nauhojen ja cd-levyjen vaihtaminen on lisääntynyt suuresti juuri myytävien bootlegien kustannuksella. Sähköposti ja www-sivut ovat helpottaneet tiedon välitystä tällä kuten tietysti kaikilla muillakin alueilla.

Tekijänoikeudellisesti bootlegit yleensä rinnastetaan piraattilevyihin, bootlegien myyminen ja yleensäkin levittäminen on laitonta. Eri artistien kohdalla suhtautuminen bootlegeihin vaihtelee suuresti, yhtenä ääripäänä ovat yhtyeet, jotka ovat suhtautuneet positiivisesti, milteipä kannustavasti faneihinsa, jotka nauhoittavat yhtyeen konsertteja ja vaihtelevat sitten nauhoja keskenään. Tunnetuimpia tällaisia yhtyeitä ovat Grateful Dead, Phish ja Dave Matthews Band. Kannattaa kuitenkin huomioida, että nämäkin yhtyeet vastustavat konserttiensa nauhoitusten kaupallista levittämistä eli bootleg-nauhoitusten myymistä.

Muutamia tärkeitä perusasioita bootleg-levyistä:

• Älä osta bootleg-levyjä. Internetistä löydät kyllä vaihtoehtoisiakin tapoja konserttinauhoitusten hankkimiseen.
• CD-levy voi olla kopio huonokuntoisesta vinyylistä. Bootlegien yhteydessä cd-formaatti ei siis ole minkäänlainen tae hyvästä äänenlaadusta.
• Ennen kuin edes mietit bootleg-levyjen hankkimista, tutustu ensin kunnolla artistin virallisiin julkaisuihin.

Lisää luettavaa aiheesta: