Suomalaiset äänentoistofirmat ovat harvoin päässeet toteuttamaan kuuluisien ulkomaisten artisten konsertteja. Neil Youngin vierailulla näin kävi, ja urakasta selvittiin kunnialla.

Helsinkiläinen Eastway-äänentoistofirma sai Neil Youngin Suomeen tuoneen EMA/Telstarin tarjouskilpailun perusteella tehtäväkseen hoitaa Youngin konsertin Helsingissä 30.6. sekä yllättäen myös Tukholmassa kaksi päivää aiemmin. Lämmittelybandeinä molemmissa konserteissa oli viime vuonna Ruisrockin keikkansa perunut Pearl Jam sekä Tukholmassa Red Fun, jonka riveissä soittaa mm. ruotsalaisen Europe-yhtyeen jäsen. Helsingissä lämmittelybändiksi oli viime tingassa saatu Royal Tramps.

Eastwayn tuotantojohtaja Jyrki Hytti valitteli, että bändien riderit tulivat viime tingassa ja osittain puutteellisina. Asiaan vaikuttanee se, että Neil Youngin mukana tuli massiivinen määrä omaa tekniikkaa. Nykyään on tapana (esim. Bryan Adams viime kesänä Ruisrockissa), että isot artistit tuovat mukanaan backlinen, koko monitoroinnin, sähköjaot ja kaukokaapelin sekä FOH-miksauskioskin, josta sitten tarjotaan stereolähtö PA:han. Pearl Jam ja lämmittelybändit käyttivät lähes kokonaan Eastwayn kalustoa. Valosysteemi oli kaikille esiintyjille yhteinen, ja Neil Youngin tuotantoportaan toivomuksesta pienehkö ja hyvin perinteinen.

Vieraillessaan Suomessa ensimmäistä kertaa Neil Young oli noin kuukauden mittaisella kiertueella Euroopassa, johon sisältyi 25 konserttia. Youngilla oli mukanaan kolme äänimiestä, valomies, neljä soitinteknikkoa, "musiikillinen johtaja" (musical director) sekä tuotanto- ja kiertuemanagerit. Päämiksaaja Tim Mulligan on työskennellyt Youngin kanssa jo 22 vuotta ollen mukana myös levysessioissa. Pääosan kiertuetekniikasta toimittaneen Maryland Sound -yhtiön palveluksessa olivat apumiksaaja Dave Lohr, joka oli mukana mm. Pink Floydin edellisellä maailmankiertueella efektimiksaajana, sekä monitorimiksaaja Brian Kief.

Tukholma 28.6 / Sjöhistoriska museet

Kalusto lähti liikkeelle kahdella rekalla Vaasasta Sundsvalliin sunnuntaina klo. 20.00 yhdeksän Eastwayn äänimiehen ja kolmen kuskin voimin. Kolmas täysi rekka tuli suoraan Turusta Tukholmaan sunnuntain päivälautalla. Konserttipaikkana toimi merihistoriallisen museon edustalla oleva nurmikenttä, jolle mahtui arvioni mukaan hieman yli 10 000 kuulijaa. Kaluston pystytys alkoi puolenyön jälkeen, ja ääntä kuului maanantaiaamuna yhdeksän paikkeilla. Valot saatiin valmiiksi hieman sen jälkeen.

Neil Youngin ja Pearl Jamin kalusto saapui paikalle puolen päivän aikaan. Kahden tunnin ajan lavalla oli aikamoinen hyörinä, kun Neil Youngin monitorointia ja backlinea pystytettiin lavan reunoille ja takaosaan samanaikaisesti kun Pearl Jamin backlinea pystytettiin lavan keskelle. Ulkomaisten artistien kalusto on kadehdittavan huolellisti pakattu. Kun tilantarve kuljetuksissa ei ole ongelma, jokainen vahvistin ja jopa kaiutin on omassa tukevassa transit casessaan. Rumpusettikin mahtui yhteen valtavaan sivulta aukeavaan laatikkoon. Kun Pearl Jamin rumputeknikko rauhallisesti rumpuja kasatessaan vielä kiillotti jokaisen symbaalin, vaikutti uutuuttaan kiiltävä rumpusetti olevan kunnia-asia.

Neil youngin kalusto alkoi olla valmis kello kahden jälkeen, jolloin he tekivät yllättäen pelkän linecheckin varsin ripeästi. Omien äänipöytien mukana tuominen helpottaa juuri tässä kohdin, koska pöydässä on valmiina edellisen keikan säädöt. Tietenkin ulkoilma- ja sisäkonserttien akustisten tilojen erilaisuus pakottaa muuttamaan säätöjä varsinkin monitoroinnissa, mutta vanhat säädöt ovat hyvä lähtökohta, mikäli aikataulu on kireä eikä soundcheckiin ole mahdollisuutta.

Backline ja monitorointi

Neil Youngin bändin jäsenten Booker Jonesin (koskettimet), Steve Cropperin (kitara) ja Donald "Duck" Dunnin (basso) backline oli perinteinen, mutta rumpali Jim Keltnerin ja itse Neil Youngin laitteisto mielenkiintoinen yhdistelmä vanhaa ja uutta. Youngin päävahvistimena oli vanha Fender Deluxe, jonka päälle oli rakennettu moottoroitu nupinkääntäjä, jolla oli neljä "presettiä" erilaisille kitarasoundeille. Lisäksi hän käytti paria Fenderin lisäkaiutinta, Bossin flangeria ja yllättäen Alesiksen Microverb -kaikua. Kitaravirittiminä hän käytti viittä eri kitaran kielelle viritettyä isokokoista Conn-merkkistä stroboviritintä. Lavan otuosassa Youngilla oli isokokoinen ja alkeellisen näköinen kytkinpaneeli, jolla hän ohjasi vahvistimiaan. Laitteistoon syötti virtaa iso UPS, joka kitarateknikon Larry Craggin mukaan on erittäin tärkeä; vanhojen vahvistimien putket kun vaativat tasaista 120 V:n ja 60 Hz:n virtaa, jotta soundi olisi paras mahdollinen. Piano oli kuulemma jollain Neilin vanhalla levyllä käytetty ränsistynyt pystypiano, joka kuulosti edelleenkin hyvältä. Se oli mikitetty Help'n'still -pianomikeillä ja lisäksi MIDItetty. Monitorimiksaaja Brian naureskeli, että heidän laitteistossaan on yksi ainoa MIDI-piuha, joka kulkee pianon ja soundiin tukevuutta antavan Ensoniq Miragen välillä.

Jim Keltner käytti Drum Workshopin rumpusettiä kahdella hihatilla, erikoisuutena se, että kaikki rummut oli myös trigattu D-Drumin rumputriggereillä. D-Drumin soundeja käytettiin osittain myös PA:ssa, mutta varsinaisesti ne olivat Keltnerin monitorointia varten. Keltnerillä on kuulemma sen verran kevyt soittotatsi, että dynaamisesti epäherkiksi säädetyt rumputriggerit auttavat kuuntelussa, mikä tapahtui osittain kuulokkeiden kautta. Keltnerin rumputeknikkona oli muuten hänen oma poikansa Eric Keltner.

Lisäksi monitoroinnissa oli huomion arvoista, että kaikilla muilla soittajilla oli omat kulmamonitorinsa paitsi Neil Youngilla. Lavan molemmilla laidoilla oli ikäänkuin stereosidefillit, neljä MSI:n (Maryland Sound) itse valmistamaa kaiutinta, joissa on kaksi TADin 15" kaiutinta sekä TADin 1" driveri ja joita ajettiin SAE-merkkisillä vahvistimilla. Neil kuulemma kuuntelee paljon PA:n ja salin soundia ja haluaa kuulla instrumentit aitoina sieltä missä niiden sijainti on. Sidefillejä käytetään täydentämään tätä soundikuvaa. Ulkoilmakonserteissa monitoroinnilla on tietenkin suurempi merkitys.

Kulmamonitorit olivat myös MSI:n valmistamia (2x12" + 1") ja niitä ajettiin 2-tienä Crestin 7001 ja SAE:n P50 vahvistimilla. Vahvistinräkeissä oli erikoisuutena digitaalinen matriisi, joka ohjasi monitoripöydän kaikki ulostulot kullekin vahvistimelle. Etupaneelista valittiin painikkeella, mikä lähtö ohjautuu millekin vahvistimelle; tämä nopeuttaa ongelmatilanteessa vahvistimen vaihtoa. Monitorimikserinä oli RAMSAn S840, jossa on ruhtinaaliset 18 apulähtöä. Kussakin ryhmässä oli Yamahan Q1027-terssikorjain. Rummut oli geitattu BSS:n DPR-502-gatella, ja Neil Youngin laulua varten oli Yamahan SPX-900 kaiku.

Kolmen paikkeilla alkoi Pearl Jamin noin kahden tunnin pituinen päämäärätön soundcheck. Pearl Jam käytti pääasiassa Eastwayn kalustoa, joka koostui DDA:n Arana 44/16 -mikseristä, JBL:n kaksitie kulmamonitoreista ja JBL:n kolmitiesidefilleistä. Täydennykseksi bändi toi muutaman riipiväsoundisen kulmamonitorin sekä räkin, jossa oli BSS:n upouusi Varicurve EQ (12-alueinen täysparametrinen korjain satelliittimoduleilla), kaksi BSS:n terssikorjainta, kahdeksan BSS:n gatea, DBX 166 - kompressori sekä Yamahan SPX-90 -kaiku. Monitoroinnissa oli käytössä 11 ryhmää. Molempien puolien sidefilleistä käytettiin puolikas monona pelkästään laulaja Eddie Vedderin äänelle, jonka lisäksi hänellä oli kulmamonitorit edessä ja takana. Rumpari Dave Abbruzzesella oli kahden sivuilla olevan kulmamonitorin lisäksi neljä 18" kaiutinta alapäätä varten suoraan rumpupenkin takana! Aluksi ihmettelinkin, miten miksaajan onnistui coundcheckin aikana saada bassorumpu kiertämään. Sitten näin ja kuulin, kuinka lujaa rumpalin monitorit olivat. Tiukka geittaus Drawmerin DS201-gatella piti kuitenkin kierrot kurissa. Lisäksi monitoroinnista mainittakoon, että kitaraoita oli jaettu Y-johdolla kahteen eri kanavaan, jolloin eri soundeille sai omat säädöt.

Pearl Jamilla oli yllättäen naispuolinen monitorimiksaaja - Carol. Hän on työskennellyt alalla seitsemän vuotta, joista vuoden Pearl Jamin monitorimiksaajana. Kun tiedustelin häneltä, miltä tuntuu työskennellä naisena tällä miesvaltaisella alalla, hän kertoi että usein joutuu osoittamaan olevansa pätevämpi kuin miespuolisent kollegat. Soittajat saattavat huvikseen kokeilla, selviytyykö nainen kiperästä tilanteesta kunnialla. Pearl Jamin miksaamisessa on hänen mukaansa hankalaa, että kukin soittaja haluaa niin erilaisen soundin kuunteluunsa.

Ensimmäiselle lämmittelybändille Red Funille jäi vajaa tunti aikaa tehdä omat tsekkinsä, mutta homma sujui jouhevasti ja konsertti pääsi alkamaan ajallaan kello 18.30. Pari kolme ensimmäistä biisiä meni miksaajalta ihmetellessä, mutta sen jälkeen balanssi alkoi löytyä ja soundi kuulosti aivan siedettävältä.

Pearl Jamin miksaaja otti PA:sta alusta alkaen kaiken irti, joten esim. rummut kuulostivat vakuuttavilta. Muun muassa komppipelti oli erikseen mikitetty, ja se erottui seasta musiikkityylin edellyttämällä tavalla. Laulu oli melko suttuinen ja alempien keskiäänten hallitsema, joskin ilmeisesti tarkoituksella. Pearl Jamin valomiksaaja saapui valopöydän taaksen viitisen minuuttia bändin setin aloituksesta oranssin värinen pipo päässä ja antoi heti kättelyssä seurantaheittimien käyttäjille vapaata keikan ajaksi - ei sen puoleen ettäkö valaisulla olisi siinä vaiheessa iltaa vielä ollut huomattavaa merkitystä.

PA ja Front Of House

Eastwayn käyttämä PA on JBL:n 4-tie aktiivisysteemi (vahvistimet sijaitsevat kaiutinkoteloissa), jossa ylin yläpää on jaettu passiivisesti. Jakosuotimena on EV:n XEQ-3 80:en 1600:n Hertzin jakotaajuuksilla. Tukholmassa oli käytössä 36 alapäätä, joissa on kaksi JBL:n 18" kaiutinta, sekä 44 yläpäätä, joissa on kaksi JBL:n 12" kaiutinta, 2" driveri ja kaksi diskanttitweeteriä. PA:n tehoksi kertyy noin 100 kW. Kaukokaapeleina oli neljä 12-linjaista kaapelia, joista yksi kului paluulinjoihin sekä yksi 12-linjainen kaapeli valojen DMX-ohjausta ja kommunikointilinjoja varten. Mikserinä oli Yamahan PM-3000 40/8, ja efektiräkistä löytyi mm. Klark Teknikin terssikorjain, BSS:n, DBX:n ja Drawmerkin kompressoreita ja gateja, Lexicon PCM70, kolme Yamaha SPX-900 -kaikua, Rolandin SDE-3000 sekä DBX:n monipuolinen reaaliaika-analysaattori RTA-1. Valosysteemissä oli noin 300 PAR-64-kannua, 24 Rainbow-värinvaihtajaa, 20 profiilia ja neljä seurantaheitintä. Valoja ohjattiin Celcon 60-kanavaisella pöydällä sekä värinvaihtajia Gam-Access -ohjaimella. Virtaa koko systeemi vaati noin 600 ampeeria kolmivaiheisena, jota syötti kaksi 470 kW:n aggregaattia lavan takana.

Neil Young pääsi myös aloittamaan soittonsa ajallaan hieman kello yhdeksän jälkeen. Vaikka äänenvoimakkuus laski huomattavasti alkusetin ajaksi, yleisö otti pääesiintyjän lämpimästi vastaan. Neil Youngin laulu ja särökitarat kuulostivat erittäin laajoilta ja miellyttäviltä, mikä ei aina onnistu ulkokonserteissa. Laajuutta loivat varmasti kaksi Lexiconin 224-kaikua, joita harvemmin näkee livekonserteissa. Rauhalliset kappaleet, akustinen kitara ja piano kuulostivat jopa erinomaisilta. Konsertin loppupuolella äänenvoimakkuuden noustessa jotkut taajuudet alkoivat riipiä hieman ja viimeisissä kappaleissa häritsi soolokitaran liiallinen luukuttaminen. Soolojen pitää luonnollisesti kuulua, mutta kun rummuista ja muista soittimista ei enää kuulu mitään, kuulosta balanssi erikoiselta. Toiseksi viimeisessä encoressa All Along The Watchtower oikeanpuolisen PA-pinon yhden kaiuttimen elementti syttyi yllättäen palamaan ja tuli ehti osittain levitä kaiutinpinoa verhonneeseen kankaaseen. Hetken näytti hurjalta, kun korkeilla telineillä viuhtoi useita miehiä, mutta onneksi tuli saatiin nopeasti sammutettua. Jälkeenpäin palon syyksi paljastui kaiuttimien suojana ollut metalliverkko, joka oli painunut sisään estäen kaiuttimen normaalin liikkeen. Pitkän konsertin aikana viallinen elementti oli lämmennyt, ja lopulta pahvi syttyi tuleen.

Tim Mulliganin miksauskioski sisälsi hyvänkokoisen studion verran laitteita. Päämikserinä on Ramsan S840 36/8, jossa oli lisäksi kahdeksan stereopaluuta efektejä varten. PA:n viritys tehtiin Meyerin CP-10 5-alueisilla parametrisilla korjaimilla. Neil Youngin laululle hän käytti Urein monipuolista LA-22 -kompressori/de-esseriä, jossa on taajuusfiltteri eri toiminnoille. Neljää BSS:n DPR-402 -kompressori/de-esseriä käytettiin harpulle, taustalaulajille Vendella Youngille ja Annie Stockingille sekä Booker Jonesille. Lisäksi hänellä oli 20 Aphexin CX-1 -kompressori/expanderia, joita käytettiin mm. rumpujen geittaamiseen sekä kitaroiden ja basson kompressoimiseen. Kahta Hammondin leslien ylämikkiä oli limitoimassa Aphexin Studio Dominator. Neilin akustisessa kitarasa oli sisällä kaksi mikkiä, joiden ekvalisoimiseen Tim käytti kahta TC1128 28-alueista terssikorjainta. Ei siis ihme, että akustinen kuulosti hienolta.

Kaikupuolella oli kaksi Lexicon 224X, AMS RMX-16, AMS DMX15-80S-delay, Lexicon Super PrimeTime ja PCM42 sekä Yamaha SPX-900. Kun yhdessä räkissä oli vielä kaksi Tascamin upouutta DA-88 -digitaalinauhuria, studiokalusto oli valmis. Kiertueen kaikki konsertit äänitettiin 16-raidalle siltä varalta, että otoksista saisi koottua kelvollisen live-levyn. Nauhurit ja suurin osa efekteistä oli lainassa Neil Youngin omalta studiolta.

Helsinki 30.6 / Jäähalli

Keskiviikkoaamuna puolenpäivän paikkeilla Youngin teknikot aloittelivat tsekkausta ja paikalle saapui myöhemmin myös rumpali Keltrner. Tällä kerralla tehtiin kunnon soundcheck sekä PA:han että monitoreihin. Neilin kitarateknikolla Larry Craggilla tuntui olevan auktoriteettia muihin nähden. Kun akustiseen kitaraan ei löytynyt monitoroinnissa hänen toivomaansa lämpöä, vaikka Ramsan kussakin kanavassa oli 4-alueinen EQ ja monitoriryhmässä terssikorjain, niinpä monitorimiksaaja Brian kävi hakemassa ylimääräisen Meyerin CP-10 5-alueisen täysparametrisen korjaimen aloittaen kaiken alusta. Eastwayn monitorimuksaajan Smojun ja allekirjoittaneen mielestä soundi oli alunperinkin poikkeuksellisen hieno.

Kaikki bändit ehtivät tehdä jonkinlaisen soundcheckin, ja konsertti alkoi jälleen ajallaan. Yleisö vaivautui paikalle vasta Pearl Jamin aikana, jonka miksaaja luukutti harvinaisen lujaa, joskin soundi sinällään oli vakuuttava. Neil Youngin aikana soundi ei ollut aivan niin lämmin kuin Tukholman ulkoilmakonsertissa, mutta tehoa riitti. Sivukatsomoihin suunnatut klusterit kuulostivat kolkoilta. Klustereiden virityksen teki kakkosmiksaaja Dave jonka oli ymmärrettävistä syistä hankala ehtiä kuuntelemaan soundia yläkatsomoisssa konsertin aikana.

Summarum

Eastway selviytyi urakasta hienosti. Täytyy silti todeta, että bändin soundi on viime kädessä miksaajasta kiinni. Sama Tukholmassa ja Helsingissä käytössä ollut JBL:n PA on ollut myös lukuisilla Suomen kesäfestivaaleilla. Festivaaleilla huono soundi johtuu useimmiten siitä, ettei bändien miksaajilla ole kokemusta isojen laitteistojen käsittelystä. Kokemuksesta voin sanoa, että on aika karua lähteä vääntämään ulkokonserttia 100 kW:n PA:lla ilman soundcheckiä.

Neil Young ja Pearl Jam ovat hyvin erilaisia esiintyjiä, ja heidän miksaajansa hakivat täysin erilaista soundia. Molemmat onnistuivat tehtävässään kiitettävästi; ainakin Neil Young sai loistavat arvostelut sekä Tukholmassa että Helsingissä.

Olisikohan myös joillakin suomalaisilla kesäfestivaaleilla keikkaa tekevillä bändeillä mahdollisuutta ottaa oma mikseri mukaan, ja mitenköhän PA-firmat suhtautuisivat asiaan? Jyrki Hytti kommentoi ehdotustani, että ajatus on ihan hyvä, kunhan bändi vaan ilmoittaa asiasta etukäteen. Eastwaylla on myös suunnitteilla ottaa ensi kesän festivaaleille käyttöön kaksi eri mikseriä, jolloin epävarmempi miksaaja voi suosiolla valita niistä helppokäyttöisemmän.