"Jo opiskeluaikana tulin toteamaan, kuinka oleellista yhteydenpitokanavaa jonkin minulle tärkeän ihmisen kanssa puhelin voi merkitä - ja kautta vuosikymmenien sekä varsinkin viime vuosina olen alkanut nähdä siinä yhden Jumalan suurista lahjoista ihmisille."

Olisi taas 9 x 32 cm tilaa vaikuttaa. Voisi puolustaa paneteltua Dennis Titoa, jonka kohdalla toteutuu "yksi harvoista unelmista / nousta joskus avaruuslaivaan / voisi katsoa maata kaukaa / saisi kunnolla välimatkaa", kuten Radiopuhelimet-yhtye laulaa.

Voisi puolustaa Steiner-koulun kannatusyhdistystä, jonka lapsien parasta ajattelevissa pyrinnöissä nähdään jatkuvasti ilmestyskirjan petoa. Voisi kirjoittaa, että eipä menee montaa vuotta, kun Com- ja Net-päätteisiä yritysten nimiä aletaan vaihtaa.

En ole oikein parhaimmillani. Maailmani on jotenkin järkähtänyt. Sain eilen puhelinviestin Kyllästisen Heikiltä, Pohjois-Karjalan suurimmalta Neil Young -diggarilta. Että nyt olisi tullut se syntymäpäivälahjakirja Neilin ja vaimonsa Pegin nimmareilla. Bridge Schoolin Joycekin ihmettelee saatekirjeessä, että miten nopeasti homma onnistui. Milloinka tulet hakemaan.

Heikin idea koko homma, minä en olisi koskaan uskonut Neilin nimmaria saavani. Timo Taikurista ja Pave Maijasesta 80-luvulla alkanut nimikirjoituksenkeruu-urani on lakipisteessään, josta voi tulla vain alas. Mitä minä voin tehdä vastalahjaksi? Todistaa, että Jumala on/ei ole olemassa? Vetää hiljaiseksi.

Olen joskus epäillyt, että olenko itsekään olemassa. Nyt voin sanoa, että olen, sillä Neil Young on kirjoittanut nimeni. Joku voi epäillä, onko kirjoitus aito. Itse tiedän, että Heikki on avustanut Neilin vaimon Kaliforniassa johtamaa Bridge-erityiskoulua tuntuvasti ja solminut suhteita koulun henkilökuntaan.

Jos pitää idoleita olla, niin olkoon Neil Young meikäläisellä. En ole ainoa hurahtanut. Karjalaisessakin meitä on useampia. Tiedän jopa jyväskyläläisen toimittajan, jonka poika on nimetty Neiloksi. Meinasin kirjoittaa ristitty tai kastettu, mutta niin tarkasti en itse asiassa tiedäkään.

Olen ollut fani aika kauan. Ihastuin poikasena Sisko-tädin kokoelmasta mummolasta löytyneeseen Harvest-älppäriin. Se oli menoa. Ei Youngista jokainen tykkää, isäni ei voinut sietää hänen ininäänsä. Soittelin kurillanikin kovalla On The Beach -levyn For The Turnstilesia, jossa Niilon laulu soi hauraimmillaan.

Neilin isäkin on toimittaja, jonka viisikirjaiminen nimi alkaa S:llä, Kanadassa tunnettu urheilujournalisti. Nimmari on Scott Youngin kirjassa Neil And Me. "Isä_poika-kirjallisuuden klassikko", hehkuttaa kansi.

Tykkään toimittajien kirjoista. Pertti Jotunin oudot Maailmaa maasta kuuhun -muistelmat svengaavat. Voin siteerata Raoul Palmgrenin Tekstejä vapaan sanan vuosikymmeneltä, "uskonto vain sokea yritys löytää pääsy siitä todella kauheasta tilanteesta, jossa huomaamme olevamme", tai Yrjö Kivimiehen Takana länttä ja Eurooppaa: "(Rooman) Raiskausta johti kristillinen kirkko, joka halusi tuhota pakanuuden muistomerkit. Eikä se valitettavasti tyytynyt vain hävittämään. Se väärensi muistomerkkejä..."

Totuudesta ei aina tiedä. Joskus on vain uskottava. Mieluummin Neiliin, joka on aito asia eikä väärennä mitään.