Rockin merkittävimpiin artisteihin lukeutuva Neil Young on kulkenut musiikissaan omia polkujaan ja on siksi asettanut välillä niin levy-yhtiönsä kuin faniensakin kärsivällisyyden koetukselle. Tänä kesänä Youngin piti konsertoida Suomessakin, kunnes kohtalon sormi puuttui peliin.

Muovinen ukulele vaihtui akustiseen kitaraan

Kanadalaisen Neil Youngin (s. 1945) pitkä ja vaiherikas ura oli aikoinaan pienestä kiinni. Vuonna 1951 hän nimittäin sairastui polioon Omemeen kaupungissa asuessaan, mutta selviytyi siitä ilman suurempia vammoja. Neil totesi poliosta viisivuotiaana : "Polio is the worst cold there is."

Musiikista Neil kiinnostui nähtyään Elviksen ensiesiintymisen Ed Sullivan -showssa. Soiteltuaan parisen vuotta muovisella ukulelella hän sai lopulta akustisen kitaran. Pian olikin vuorossa ensimmäisen yhtyeen perustaminen. Yhtye oli nimeltään The Jades ja se soitti vain yhden julkisen keikan.

Seurasi kolme lyhyeksi jäänyttä bändikokeilua, kunnes vuoden 1962 joululomalla Neil perusti The Squiersin. Tyylisuunnaksi tuli silloin hyvin suosittu The Shadows -vaikutteinen instrumentaalimusiikki. Ensimmäisen levytyksensä Neil teki vuonna 1963 The Squires -yhtyeen kanssa. Yhtye keikkaili ahkerasti Winnipegissä ja kauempanakin seuraavan kahden vuoden aikana.

Ensimmäiset hitit

Vuonna 1966 Neil matkusti Kaliforniaan. Siellä hän tapasi Stephen Stillsin, johon oli tutustunut aiemmin Kanadassa. Yhdessä Dewey Martinin, Richie Furayn ja Bruce Palmerin kanssa he perustivat yhtyeen Buffalo Springfield, joka levytti kaikkiaan kolme levyä: 'Buffalo Springfield' (1967), 'Buffalo Springfield Again' (1967), 'Last Time Around' (1968). Yhtyeen hittejä olivat muun muassa 'For What It's Worth' ja 'Find The Cost Of Freedom'. Tänä keväänä yhtyettä muistettiin liittämällä se Rock And Roll Hall Of Famen tähtikaartiin. Yhtye on muutenkin ajankohtainen, sillä John Einarson on julkaissut bändin vaiheista kirjan 'For What It's Worth - The Story Of Buffalo Springfield'.

Oma tyyli löytyy

Buffalo Springfieldin hajoamisen jälkeen Neil aloitti soolouransa ja levytti ensimmäisen levynsä, jonka Reprise Records julkaisi vuoden 1969 alussa. Levy oli vähäeleinen ja kriitikkojen vastaanotto penseä. Levy kärsi myös teknisistä ongelmista, soundit olivat suorastaan kehnot. Levyn ensipainoksesta, jonka etukannessa ei ole mainittu esittäjän eikä levyn nimeä, on muodostunut jonkinasteinen keräilyharvinaisuus. Young oli tavannut Los Angelesissa Buffalo Springfieldin ensilevyn nauhoitusten aikana joukon muusikoita, joihin nyt otti yhteyttä. He soittivat yhtyeessä nimeltä The Rockets. Tästä yhtyeestä Neil houkutteli matkaansa kitaristi Danny Whittenin, basisti Billy Talbotin ja rumpali Ralph Molinan, ja he ottivat nimen Crazy Horse. Yhteistyö sujui hyvin ja pian siitä saatiin todisteeksi kauppoihin vinyylipuriste 'Everybody Knows This Is Nowhere' (1969). Tällä levyllä Neil loi tunnusomaisen tyylinsä: pitkiä, muutamaan sointuun pohjautuvia biisejä, joihin hän soitti raivokkaita kitarasooloja. Tämän levyn biiseistä monet ovat vielä tälläkin hetkellä Youngin keikkaohjelmiston kulmakiviä ja yleisösuosikkeja ('Down By The River', 'Cinnamon Girl', 'Cowgirl In The Sand').

Crosby, Stills, Nash – ja Young

Tällä välin Stephen Stills oli lyöttäytynyt yhteen David Crosbyn (ex-Byrds) ja Graham Nashin (ex-Hollies) kanssa. Youngia pyydettiin mukaan suunnitellulle kiertueelle lähinnä rivimuusikoksi, mutta hänpä ei suostunut tähän, vaan halusi myös oman nimensä näkyviin. Näin syntyi Crosby Stills Nash & Young (CSN&Y). Bändi soitti vasta kolmannen keikkansa legendaarisilla Woodstockin festivaaleilla. Laajentuneen yhtyeen debyyttilevy 'Deja Vu' ilmestyi vuonna 1970 ja menestyi hyvin. Seuraavan vuonna ilmestyi yhtyeen kakkoslevy, tuplalive 'Four Way Street'.

CSN&Y:n menestyksekkään kiertueen jälkeen Young julkaisi elokuussa 1970 soololevynsä 'After The Goldrush'. Levy oli tyylillisesti jonkin verran erilainen kuin aiemman levyt sisältäen sekä akustisia ('Tell Me Why', 'Cripple Creek Ferry') että sähköisiä biisejä ('Southern Man', 'When You Dance You Can Really Love'). Pianoa levyllä soitti nuori Nils Lofgren.

Heart Of Gold

Seuraavana oli vuorossa 'Harvest' (1972), joka myi todella hyvin. Levyn biiseistä 'Heart Of Gold' ja 'The Needle And The Damage Done' ovat varmoja keikkasuosikkeja, joita Neil soittaa säännöllisesti vieläkin. Saman vuoden marraskuussa ilmestyi elokuvalevy 'Journey Through The Past'. Elokuva ei kauaa viipynyt levityksessä eikä levykään saanut kovin mairittelevia arvioita.

Vuoden 1972 lopulla Neil oli harjoittamassa 'Harvest' –levyllä soittaneita muusikoita kiertuetta varten, kun hän joutui kertomaan Danny Whittenille, ettei hänen palveluksiaan enää tarvita. Dannyn soittokunto oli huumeidenkäytön johdosta kyseenalainen, Neil antoi hänelle rahat kotimatkaa varten. Seuraavana päivänä kuolemansyyntutkija soitti kertoakseen, että Danny oli kuollut heroiinin yliannokseen. Whittenin kuolema oli kova isku Neilille, varsinkin kun Danny oli ostanut kuolettavan huumeannoksen Neilin kotimatkaa varten antamilla rahoilla.

Seurannut kiertue olikin tunnelmaltaan synkkä. Suurin osa keikoista nauhoitettiin ja niistä koottiin albumi 'Time Fades Away'. Se oli sikäli erikoinen livelevy, että se sisälsi ainoastaan ennenjulkaisemattomia biisejä. Kriitikot, jotka olivat odottaneet seuraajaa 'Harvestille', olivat pettyneitä. Levy on hyvä, vaikkakin rosoinen ja raaka. Valitettavasti tämä levy on myös ensimmäinen "kunnon levy" ns. the missing six -sarjassa eli Neilin tuotannon siinä osassa, jota ei ole vieläkään saatavilla CD:nä.

Yleisö huuli pyöreänä

Vuonna 1974 oli vuorossa taas CSN&Y-kiertue, jolla he esiintyivät enimmäkseen suurilla stadioneilla. Kiertueen kynnyksellä näki päivänvalon myös Youngin soololevy 'On The Beach'. Joidenkin arvioiden mukaan levy sisältää Youngin uran parhaita biisejä.

Aiemmin levytetty 'Tonight's The Night' julkaistiin vasta 'On The Beachin' ilmestymisen jälkeen vuonna 1975. 'Tonight's The Night' on synkkä ja tumma levy. Se oli omistettu Danny Whittenille ja Bruce Berrylle, joka toimi pitkään Neilin roudarina ja kuoli niin ikään heroiinin yliannokseen. Levyn nauhoitusta seurasi kiertue, jolla esitettiin ensimmäisen tunnin aikana suurin osa julkaisemattoman levyn biiseistä, joita yleisö kuunteli huuli pyöreänä.

Crazy Horse oli löytänyt riveihinsä kitaristin nimeltään Frank Sampedro. Uudella kokoonpanolla levytettiin 'Zuma' (1975), joka sai kriitikoilta hyvän vastaanoton. Levyltä löytyy keikoilla vieläkin suuressa suosiossa oleva 'Cortez The Killer'. Biisiä nauhoitettaessa studiolla tapahtui pieni tekninen haveri, jonka seurauksena kokonainen säkeistö jäi tallentumatta nauhalle. Ongelmista välittämättä bändi oli jatkanut soittoaan ja kuultuaan sessioiden lopussa mitä oli tapahtunut, Neil oli tokaissut : "En pitänyt siitä säkeistöstä muutenkaan".

Jo Buffalo Springfieldin aikoihin Neilin ja Stephen Stillsin vahvat persoonat joutuivat usein törmäyskurssille. Tästä huolimatta he kuitenkin olivat tehneet yhteistyötä vuosien varrella useaan otteeseen. Vuonna 1976 julkaistiin Stills/Young Bandin albumi 'Long May You Run'. Ennakko-odotuksista huolimatta levy ei saavuttanut mainittavaa menestystä ja sitä seurannut kiertue päättyi koomisesti Neilin päätettyä jättää kiertue kesken.

Like A Hurricane

Vuonna 1977 saatiin Neiliä kauppoihin peräti kahden albumin verran. 'American Stars 'N Bars' oli sekalainen kokoelma countryvaikutteisia biisejä ja raskaampaa kamaa. Levyn ehdoton huippu on eräänlaiseksi Youngin tunnuslauluksi muodostunut 'Like A Hurricane'. Se on myös biisi, jonka ensi kertaa kuullessani jäin itse koukkuun.

Loppuvuodesta julkaistu kokoelma 'Decade' esitteli kattavasti hänen uraansa alkaen Buffalo Springfieldistä, CSN&Y:n kautta Stills/Young Bandiin. Levy sisälsi viisi ennenjulkaisematonta biisiä sekä yhden, joka oli aikaisemmin ollut saatavana vain singlen B-puolella ('Sugar Mountain').

Syksyllä 1978 julkaistu 'Comes A Time' oli menestys. Se oli Neilin ensimmäinen Top 20 -levy sitten 'Harvestin'. Levyn materiaali oli hyvää, myös soittopuoli oli hanskassa. Levyllä on mukana suuri joukko vierailijoita, ja taustoja on laulamassa Nicolette Larson, jonka oma versio 'Lotta Love' -biisistä oli hitti.

Powderfinger ei kelvannut Lynyrdille

Vuosi 1979 oli jälleen hyvä vuosi Neil-faneille, sillä silloinkin saatiin kauppoihin kaksi uutta äänitettä. Ensimmäinen eli 'Rust Never Sleeps' koostui akustisesta ykköspuolesta ja sähköisestä kakkospuolesta. Levyn materiaali oli kahta biisiä lukuun ottamatta nauhoitettu konserteista ja editoitu päällekkäisäänityksillä sekä poistamalla yleisön äänet. Neil oli tarjonnut 'Powderfinger' -biisiä Lynyrd Skynyrd -yhtyeelle, joka oli tehnyt 'Sweet Home Alabaman' vastineeksi Youngin 'Southern Manille', mutta he eivät biisiä käyttäneet.

Toinen levy 'Live Rust' sisälsi nimensä mukaisesti konserttimateriaalia samaiselta kiertueelta. Kiertueesta julkaistiin myös elokuva 'Rust Never Sleeps', joka sai ensi-iltansa vuonna 1979. Tämä kiertue oli viimeinen suuri rundi kolmeen vuoteen, sillä pian sen päättymisen jälkeen Neilin toinen poika, Ben, syntyi. Hän oli CP-vammainen, joten Neil antoi pojalleen niin paljon aikaa kuin mahdollista ja lopetti esiintymiset paria satunnaisia yksittäisesiintymisiä lukuun ottamatta.

Kahdeksankymmentäluvun ensimmäinen Neil-äänite oli kuultavissa elokuvan 'Where The Buffalo Roam' soundtrackilla, jolla hän esitti instrumentaaliversioita biisistä "Home On The Range". Loppuvuodesta saatiin kuulla uutta omaa tuotantoa levyn 'Hawks & Doves' muodossa. Levy jakaantui selvästi erottuviin puoliin ykköspuolen ollessa akustinen.

Uuden levy-yhtiön leipiin

Vuonna 1981 oli jälleen aika tehdä levy Crazy Horsen kanssa. 'Re*ac*tor' oli raakaa vääntöä eikä menestynyt kovinkaan hyvin. Levy oli myös viimeinen Reprise-levymerkillä julkaistu seitsemään vuoteen, sillä Neil siirtyi vastaperustetun Geffen Recordsin riveihin. Ensimmäinen julkaisu Geffenille oli vuonna 1982 julkaistu 'Trans', jota voi luonnehtia elektropopiksi. Levyllä käytettiin runsaasti elektronisia laitteita, muun muassa Vocoderia ja Synclavieria, joilla saatiin esimerkiksi Neilin lauluääni kuulostamaan hyvin synteettiseltä, tietokonemaiselta. Levyn julkaisuun liittyi myös ensimmäinen laajempi kiertue sitten 'Rust Never Sleeps' -kiertueen.

Rockabillystä countryyn

Kesä 1983 toi tullessaan jälleen uuden tyylisuunnan, joka ei olisi voinut poiketa enempää edellisestä levystä. Vuorossa oli rockabilly. Levy oli skandaalimaisen lyhyt, vain noin 25 minuuttia, eivätkä biisitkään olleet kovin kaksisia.

Sitten oli vuorossa country! 'Old Waysillä' (1985) vierailivat countrylegendat Willie Nelson ja Waylon Jennings. Geffen Records ei ollut oikein tyytyväinen Neilin valitsemaan suuntaan, vaan uhkasi oikeustoimin perusteenaan se, että Neil toimitti heille materiaalia, joka poikkesi huomattavasti "tyypillisestä Neil Young -tuotannosta".

Rockia toisten hyväksi

Heinäkuun 13. päivänä 1985 järjestettyyn Live Aid -megakonserttiin Neil otti osaa soittamalla soolona, CSN&Y:ssa sekä silloisen taustayhtyeensä kanssa. Syksyllä järjestettiin myös ensimmäinen Farm Aid -hyväntekeväisyyskonsertti, jolla autettiin vaikeuksiin joutuneita yhdysvaltalaisia maanviljelijöitä. Farm Aideja on järjestetty useita tämän jälkeen ja Neil on osallistunut kaikkiin.

Seuraavakin julkaisu poikkesi suuresti edeltäjistään. Kesällä 1986 julkaistu 'Landing On Water' oli merkillinen sekoitus syntetisaattoreita, rumpukoneita ja huonoja biisejä. Huonoa levyä täydensi vielä surkea kansi.

Lokakuussa 1986 Neil ja hänen vaimonsa Pegi järjestivät ensimmäisen hyväntekeväisyyskonsertin Bridge Schoolin hyväksi. Koulu on tarkoitettu San Franciscon ja sen lähialueiden vammaisten lasten koulutukseen. Ensimmäisessä Bridge School Benefitissä esiintyivät Neilin lisäksi Bruce Springsteen, Nils Lofgren, Tom Petty, Don Henley ja CSN&Y. Konsertista on tullut vuosittainen tapahtuma lukuun ottamatta vuotta 1987.

Takaisin Crazy Horsen selkään

Viimeinen julkaisu Geffen Recordsilla oli kesällä 1987 julkaisu 'Life'. Tällä levyllä oli taas mukana Crazy Horse ja suunta oli parempaa kohti. Biisit eivät olleet aivan parhaasta päästä, mutta edelliseen levyyn verrattuna kuitenkin paljon parempia. Neil palasi takaisin Reprise Recordsin riveihin ja julkaisi ensitöikseen keväällä 1988 levyn 'This Note's For You'. Tyylisuuntana oli tällä kertaa blues ja "power swing". Saman vuoden lopulla näki päivänvalon viimeinkin CSN&Y:n toinen studiolevy 'American Dream', joka oli kohtuullisen hyvä.

Seuraava soolojulkaisu oli viiden biisin minialbumi, joka julkaistiin vuoden 1989 keväällä ainoastaan Australiassa ja Japanissa. Biisit olivat Young-skaalan sähköisestä päästä. Kolme niistä löytyy myös seuraavalta levyltä 'Freedom', joka on Neilin 80-luvun paras tuotos. Levyllä on sekä akustinen että sähköinen versio biisistä 'Rockin' In The Free World', josta on muodostunut uusi keikkasuosikki.

Uusi vuosikymmen alkoi todella sähköisissä merkeissä. Neil oli jälleen lyöttäytynyt yhteen Crazy Horsen kanssa ja tuloksena oli 'Ragged Glory': alusta loppuun sähköistä kitaravääntöä pitkien biisien merkeissä. Levyä seurasi hyvin sähköinen 'Smell The Horseksi' nimetty kiertue, josta dokumenttina julkaistiin livelevy ja video 'Weld'. Levyn biiseistä huomattava osa oli julkaistu jo 'Live Rustilla', mutta levy toimii hyvänä dokumenttina kiertueesta. Levystä on olemassa myös 'Arc/Weld' –versio hardcore-faneille. Siinä on normaalin live-CD:n lisänä 35-minuutin mittainen CD nimeltä 'Arc', joka sisältää biisien lopetuksista, laulupätkistä ja kitarafeedbackista kootun äänikollaasin.

Korvat alkoivat soida

'Smell The Horse' -kiertueen suuret äänenpaineet olivat aiheuttaneet Neilille tinnitystä eli korvien jatkuva soiminen. Lääkärien kehotuksesta oli siirryttävä hiljaisempaan musiikkiin. Niinpä vuonna 1992 oli vuorossa akustinen 'Harvest Moon', jonka soittajakaarti muodostui pitkälti samoista soittajista kuin kahden vuosikymmenen takainen 'Harvest'.

Tammikuussa 1993 Geffen Recordsilta tuli kokoelma 'Lucky Thirteen', joka sisälsi tuttuja biisejä Geffen-levyiltä sekä kaksi ennenjulkaisematonta livebiisiä 'Everybody's Rockin'' -aikakaudelta, yhden hyllytetyltä Farm Aid EP:ltä sekä Blue Notes -livetaltioinnin eräästä Youngin ensimmäisistä sävellyksistä ('Ain't It The Truth'), joka oli osa The Squiresin keikkaohjelmistoa 60-luvun alussa.

Kesällä 1993 julkaistiin 'Unplugged'. Levyn kohokohtia on ennenjulkaisematon 'Stringman'. Muita yllätyksiä olivat 'Mr. Soul' , harvemmin kuultu 'World On A String' sekä urkuharmonilla soitettu 'Like A Hurricane'.

Helsingin hieno henki

Kesäkuun 30. päivänä olikin sitten aika suunnata kulkunsa kohti Helsingin jäähallia, jossa parin vuosikymmenen odotuksen jälkeen esiintyi ensimmäistä kertaa maassamme Neil Young. Taustayhtyeekseen hän oli houkutellut legendaarisen Booker T. & The MGs -yhtyeen, joka syksyllä 1992 oli toiminut Bob Dylanin 30-vuotistaiteijajuhlakonsertissa useimpien esiintyjien taustabändinä, myös Neilin. Helsingissä kuultiin suuri osa Neilin vanhoista klassikoista, kuin myös pari ennenjulkaisematonta raitaa ('Separate Ways' ja 'Live To Ride') sekä lainabiiseinä '(Sittin' On) The Dock Of The Bay' ja 'All Along The Watchtower'. Keikasta ei voi muuta sanoa, kuin että se oli hyvä. Lämmittelybändinä oli Pearl Jam, joka luultavasti houkutteli paikalle nuoria, jotka eivät olisi tulleet katsomaan pelkästään Neiliä.

Cobain siteeraa Youngia

Youngilla oli tarkoitus levyttää Booker T. & The MGs:n kanssa, mutta suunnitelmat kariutuivat. Tällöin kuvaan palasi taas kerran luotettava Crazy Horse, jonka kanssa uuden levyn valmistelut aloitettiin. Huhtikuussa 1994 itsemurhan tehneen Nirvanan nokkamiehen Kurt Cobainin jäähyväiskirjeessä lainattiin Neilin biisiä 'My My, Hey Hey (Into The Black)': ”It's better to burn out than fade away…”. Tämän seurauksena Neil uhkasi lopettaa kappaleen soittamisen kokonaan. Uusi levy saatiin valmiiksi ja julkaistiin elokuussa 1994. Jo ensimmäisellä raidalla on kuultavissa jotain uutta : Crazy Horse on lisännyt arsenaaliinsa uusia soittimia (marimba, tack piano). Neil ei suostunut markkinoimaan levyä eikä selittelemään sanoituksia.

Rock-historian kuuluisin kinkkuvoileipä

Vuoden 1995 alussa Neil levytti 'Mirror Ballin' Pearl Jamin kanssa. Levy nauhoitettiin pikaisesti kahden levytyssession aikana Seattlessa. Elokuussa Neil suunnisti Euroopan kiertueelle Pearl Jam (ilman Eddie Vedderiä) taustabändinään. Ohjelmisto koostui pääosin 'Mirror Ballin' biiseistä sekä muutamasta vanhasta suosikista ja pienestä akustisesta setistä.

Kesäkuussa 1996 julkaistiin jälleen Neilin ja Crazy Horsen yhteistyön tuloksia levyllä 'Broken Arrow'. Levy merkitsi paluuta perinteisemmän Crazy Horse -ilmaisun suuntaan : selkeää sähkökitaroihin nojaavaa menoa. Välittömästi levyn julkaisun jälkeen suomalaisia Neil-faneja taas hemmoteltiin, kun Neil ja Crazy Horse saapuivat Ruisrockin perjantai-illan pääesiintyjiksi. Perjantaipäivä oli lisätty ohjelmistoon varta vasten Neiliä varten, ilman lisäystä emme olisi päässeet nauttimaan poikien soitannosta Suomen suvessa. Kesäkuussa 1997 julkaistiin uusi livelevy 'Year Of The Horse', jonka materiaali on viime kesän kiertueelta. Euroopan kiertuekin oli jo Suomen keikkaa myöten varmistettu, mutta jouduttiin peruuttamaan Neilin loukattua sormensa – kinkkuvoileipää leikatessaan.

Aloittelijan opas Neil Youngin tuotantoon.

DISKOGRAFIA