|
|
|
Youngista on ilmestynyt kuluvana vuonna parikin kirjaa. Koska David Drowningin Neil Young - The Man And His Musicia on jo ruodittu muissa lehdissä riittävästi, todettakoon tässä vain, että jos on kiinnostunut Neil Youngista mutta ei tiedä hänestä vielä mitään, Downingin kirja on mitä suositeltavin perusteos. Huomattavasti enemmän fanikamaa on Alan Jenkinsin toimittama Neil Young And Broken Arrow: On A Journey Through The Past. Walesilainen Jenkins on pyörittänyt vuodesta 1980 Neil Young Appreciation Societya, joka julkaisee neljännesvuosittaista Broken Arrow -lehteä, fanzinea jolla on takanaan Youngin managementin tuki, mutta joka ei silti ole pelkkä mieheen kritiikittömästi suhtautuva kumileimasin. 294-sivuiseen On A Journey Through The Past -kirjaan on koottu asiantuntevia artikkeleita lehden mittavalta taipaleelta, mukana on mm. Buffalo Springfieldin ja Crazy Horsen tarinat, merkittävien live-esiintymisten arviointia sekä kolme nimenomaisesti Broken Arrow'lle myönnettyä haastattelua, jututettavina Crazy Horse -basisti Billy Talbot, Youngin pitkäaikainen manageri ja ystävä Elliot Roberts sekä maestro itse. Roberts antaa vuonna -82 tehdyssä haastattelussa selvän tukensa NYAS:lle ja kertoo mm., että hän ei ole sallinut mitään fan clubia USA:ssa Youngin yksityisyyden suojelemiseksi. Manageri kertoo myös lämpimästi Youngin vastikään tapahtuneesta siirtymisestä David Geffenin levy-yhtiön huomiin, mutta tulevat vuodet osoittivat ruusuisten odotusten kääntyvän päinvastaisiksi, kun Geffen haastoi Youngin oikeuteen ”itseään edustamattomien levyjen tekemisestä”! Ja vaikka Sleeps With Angels ilmestyi kuin varkain, Youngin laveaa historiaboksia on saatu odottaa jo vuosikausia. Kirjan vuonna 1990 tehdyssä haastattelussa Young uhoaa: ”Mukana on paljon CD:itä ja kirja. Siinä on myös täydellinen historiikkivideo ja siihen liittyvä oma kirjansa.” Biiseistä hän sanoo: ”Juuri nyt listalla on enemmän ennen julkaisemattomia raitoja kuin julkaistuja juttuja.” Kutkuttavaa asiaan Youngin ystäville, ja tiedonjyväsiä projektista on tippunut silloin tällöin neljän vuoden aikana. Ikävä totuus kuitenkin on, että ainoat tällä välin julkaistut arkistojen aarteen rajoittuvat viime vuonna julkaistulle Geffen-kokoelmalle Lucky 13. Jäämme odottelemaan lisätietoja Sleeps With Angelsin kaikuessa kaiuttimista. On A Journey Through The Past -kirjasta on otettu vain 2000 kappaleen painos, joka Youngin nykyisen suosion imussa saatetaan myydä hyvinkin pian loppuun. Kiinnostuneet voivat tilata kirjan lähettämällä hinnan (£ 11.50 + £ 2.50 postitus) osoitteeseen: NYAS, 2A Llynfi Street, Bridgend, Mid Glamorgan, CF31 1SY, Wales, UK. Vuoden jäsenmaksu, joka sisältää siis neljä Broken Arrow -lehteä, maksaa Eurooppaan £ 12.50 ja sen voi lähettää samaan osoitteeseen. Neil Young - 25 vuoden sadonkorjuuNeil Young (1969)Soolouran hapuileva alku, poikkeuksellinen myös tekotavaltaan. Jatkossa Young siirtyi päällekkäisäänityksistä elävämpään levyntekoon. Mukana kuitenkin kestäviä lauluja. * * * Everybody Knows This Is Nowhere (1969) Young löytää Crazy Horsen, tuloksena yksi kaikkien aikojen kitaralevyistä. Klassikko täynnä klassikkoja. * * * * * After The Gold Rush (1970) Laulaja-lauluntekijälinja kohtaa Crazy Horse -linjan, lauluharmonioissa kuuluu CSN&Y:n vaikutus. Youngin lopullinen läpimurto ja hieno kiekko. * * * * Harvest (1972) Tekijänsä suosituin levy, mutta ei suinkaan paras. Hyviä biisejä, mutta studiokokoonpano Stray Gators ei yllä Crazy Horsen tasolle ja sinfoniaorkesterikokeilut floppaavat. * * * * Journey Through The Past (1972) Sekoilevan rönsyilevä soundtrack-levy samanlaisesta elokuvasta. Useimmat bootlegitkin ovat kiinnostavampia. * Time Fades Away (1973) Synkän kauden alku. Livelevy kiertueelta, jolla heroiiniin kuolleen Crazy Horse -kitaristin Danny Whittenin piti soittaa. Enimmäkseen melankoliaa vailla terävintä särmää. * * * On The Beach (1974) Ainutlaatuisuudessaan jaksaa yhtä hämmästyttää. Youngin folkjuuret nousevat esiin kahdessa levyn kulmakiviksi kohoavassa pitkässä laulussa. * * * * * Tonight's The Night (1975) Tunnelataukseltaan synkän kauden huipentuma. Messu kuolleille ystäville, rosoista pikkutuntien bluesia, joka tihkuu käsinkosketeltavaa tunnelmaa. * * * * * Zuma (1975) Sähkökitaralinja riemukas paluu uuden Crazy Horse -kitaristin Frank Sampedron myötä. Kaksi akustista numeroa sinetöivät kokonaisuuden täydelliseksi. * * * * * Long May You Run (1976) Lyhytikäisen Stills-Young Bandin kädenlämmin muistoesine. Terä puuttuu, ykkösbiisit harvassa. Easy Listening -levy. * * * American Stars'n Bars (1977) Ykköspuoli laimeaa kantria, kakkonen kiehtova sekoitus. Hajanaisuus laskee kuitenkin tyylipisteitä. Huikea kansi. * * * Decade (1977) Miehen ainoa best of onkin sitten kolmen albumin mittainen ja sisältää ennen julkaisemattomia biisejä ja omakohtaisia muistikuvia kappaleista. Kokoelmien sarjassa * * * * * Comes A Time (1978) Paluuta lähemmäs suuren yleisön makumieltymyksiä. Mikäs siinä, kun biisit ovat hyviä, niin omat kuin harvinainen lainapala Four Strong Windskin. * * * * Rust Never Sleeps (1979) Akustinen lauluntekijä kohtaa punkrockin, mutta pitää osiot erillisinä. Hämmästyttävän toimiva akustisen ja riuskan soitannon sekoitus. * * * * * Live Rust (1979) Pikakelaus edellisen levyn tunnelmiin tanakoina liveversioina. Mukana myös akustinen siivu ja takautumia vielä kauemmas taaksepäin. Livelevyjen sarjassa * * * * * Hawks And Doves (1980) Folkahtava, tunnelmiltaan vaisuhko, vailla todellisia klassikoita. Iltahetkien levy ja Youngin arvaamattoman kauden alku. * * * Re-Ac-Tor (1981) Crazy Horse palasi jyräämään, mutta se sai työmaakseen huonoja biisejä. Heikoin Neil Young & Crazy Horse -levy. * * Trans (1982) Monet vavahtivat, kun Young alkoi teknoilla, kuitenkin vain noin puolen levyn verran. Biisit enimmäkseen ok, sekoitus ei kovin toimiva. * * * Everybody's Rockin' (1983) Yllättävä puolen tunnin rockabilly-isku, joka puolustaa paikkaansa hauskimpana Neil Young -levynä. Enemmän cover-biisejä kuin Youngin muilla levyillä yhteensä. * * * Old Ways (1985) Alussa väärinymmärretty kiekko, johtuen osin myös tekijänsä poliittisista lausunnoista. Sittemmin hyvinkin tasokkaaksi laulukokoelmaksi avautunut kantrilevy. * * * * Landing On Water (1986) Onneton teknoräpistely onnettomin biisein. Nimensä mukainen mahalasku. * * Life (1987) Crazy Horse palaa, mutta ei täydellä liekillä. Enemmän soundikikkailua kuin räväkkää räimekitarointia. Ei kuitenkaan unohdettava levy kuten edeltäjänsä. * * * This Note's For You (1988) Antoisaa big band bluesia, sellaisenaan (toistaiseksi) viimeinen päälinjoista suuresti poikkeava Neil Young -levy. * * * * Eldorado (1989) Kaukoidän markkinoille suunnattu mini-lp, jolla raskas soitanto palasi kuvaan. Kolme biisiä viidestä päätyi seuraavalle isolle kiekolle. * * * * Freedom (1989) Ei vielä täydellinen paluu ruotuun, mutta monimuotoisuudessaan täydellinen levy. Youngin kirjavin yhdistelmä erilaisia tyylejä. * * * * * Ragged Glory (1990) Crazy Horsen ja klassisen kitaralevyn paluu. Silkkaa tykitystä niin kuin me sen haluamme ja niin kuin vain he sen osaavat. * * * * * Weld (1991) Klassisen livelevyn paluu, osin myös biisilistaltaan. Videona tosin vielä maittavampi katsella, kun vanhat herrat jyräävät. Jotensakin raskas annos kerralla ahmaistavaksi. * * * * Harvest Moon (1992) Young lepuutti kiusattuja korviaan, ehkä myös kuulijoidensa - pitkästä aikaa silkkaa akustisuutta. Hakkaa kokonaisuutena esikuvansa Harvestin. * * * * * Unplugged (1993) Jos joltakin sujuu villitykseksi levinnyt unpluggailu, niin sitä vuosikymmeniä harrastaneelta Youngilta. Like A Hurricanen urkuharmoniversio jakaa mielipiteet. * * * * Sleeps With Angels (1994) Uutuus joka toi muassaan uusia sävyjä. Huippukausi sen kuin jatkuu. * * * * * |