Richien Furayn, Dewey Martinin, Bruce Palmerin, Stephen Stillsin ja Neil Youngin muodostama Buffalo Springfield on niitä yhtyeitä, joiden maine ja vaikutus ovat kiirineet kauas vasta bändin hajottua. Vain kaksi vuotta (1966-1968) kukoistanut bändi toimi niin country-rockin kuin kalifornialaisen laulaja-lauluntekijägenren uranuurtajana ja kaksi sen jäsentä nousi megatähdiksi vain muutama vuotta myöhemmin Crosby, Stills, Nash & Youngin riveissä ja kolmas hulmutti country-rockin lippua maineikkaassa Pocossa. Imagetietoinen yhtye toimi myös malliesimerkkinä siitä, miten rock-elämäntyyli sumentaa terveen järjen ja tekee hyvästä jutusta lopun ennen aikojaan.

Buffalo Springfieldin synty kahden eri osapuolen sattumaan perustuneesta törmäämisestä Los Angelesin Sunset Stripillä on aikaa sitten kirjattu rockin legendoihin, mutta on melkoinen ihme, että yhtyeestä ei ole aiemmin julkaistu kokonaisvaltaista näkemyksellistä historiikkia. Nyt on, asialla aiemmin mm. Neil Youngin varhaisvuosia ansiokkaasti kartoittanut John Einarson, jolla on ollut ensikäden lähteenään Richie Furay, yksi kolmesta laulaja-lauluntekijästä. Furayn muistelmat ovat punnittua puhetta eikä kirjassa alennuta missään vaiheessa spekuloimaan tai juoruilemaan, vaikka vähemmän mukavia asioita käsitellään ja happamia kommentteja kuullaan. Kirja auttaa myös osaltaan ymmärtämään Neil Youngin sittemmin yllätyksellistä ja oikukkaalta tuntuvaa uraa antamalla taustan hänen tuittuiluilleen, joista viimeisimpänä on kirjattu hänen kieltäytymisensä saapua viime vuonna tilaisuuteen, jossa Buffalo Springfield otettiin mukaan Rock And Roll Hall Of Fameen. Tasokkaan kirjan For What It's Worth - The Story of Buffalo Springfield tekijä vastasi kysymyksiin kotoaan Winnipegistä.

Ainakin Euroopassa monet rockfanit innostuivat Buffalo Springfieldistä vasta bändin hajottua. Milloin itse innostuit heistä?

- Paljastan tässä oman vanhuuteni, mutta innostuin Buffalo Springfieldistä ensi kerran vuosien 1966-67 vaihteessa, kun kuulin bändin debyyttialbumia radiossa täällä Winnipegissä. Neil oli tullut jouluksi kotiin ja tuonut kappaleen LP:tä mukanaan ja paikallinen DJ soitti sitä (Neil asui vain vajaan korttelin päässä minusta). Ostin albumin tammikuussa 1967 kun se viimein julkaistiin täällä. Paikalliset kaupat mainostivat sitä kovasti, kun levyllä oli Neilin kautta Winnipeg-yhteys. Myös Neilin äiti Rassy oli oikein hyvä mainostamaan poikaansa täällä. Springfield-soundi kiehtoi minua, koska olin innostunut folk-rockista ja pidin heidän soundiaan ainutlaatuisena. Byrdsiin ja muihin sen ajan folk-pohjaisiin yhtyeisiin verrattuna 'Nowadays Clancy Can't Even Sing' on kaikkien aikojen suosikkilauluni. Minusta oli harmi, että yhtye ei koskaan tullut Neilin kotikaupunkiin esiintymään, mutta hän kertoi minulle myöhemmin, että asiaan liittyi paljon maastasiirtymisongelmia, että he eivät olisi voineet ylittää rajaa.

Yhtyeen jäsenet tuntuvat usein korostavan, että Buffalo Springfield kuulosti paljon paremmalta livenä kuin levyillä. Oletko kuullut livenauhoja, jotka tukisivat tätä väitettä?

- Kyllä, olen kuullut nauhoja bändin konserteista ja ne olivat erittäin dynaamisia ja kiehtovia. Luulen kuitenkin, että kun jäsenet sanovat noin, he tarkoittavat varhaista kautta Whisky A Go-Go -klubin aikoihin, jolloin yhtye koki todellisen huippunsa ja ikävä kyllä siinä vaiheessa ei mitään nauhoitettu. Myöhemmin, sellaisissa biiseissä kuin 'Bluebird' ja 'Mr. Soul' yhtye todella venytti rajojaan lavalla ja noiden biisien kuuleminen livenä on mahtavaa, Stephenin ja Neilin kanssakäyminen. Minulla on 'Bluebird'istä yli 15 minuuttia kestäviä versioita, jotka vain kehittyvät loppua kohti. On varmasti ollut mahtavaa olla yleisössä tuollaisen esityksen aikana! itse pidän kyllä eniten yhtyeen studiotöistä. Toisen albuminsa aikaan heistä oli tullut jo varsin päteviä studiossa ja livenauhoituksista päätellen he eivät oikein pystynet toistamaan sellaisten laulujen kuin 'Rock And Roll Woman' tai 'On The Way Home' hiottuja sävyjä lavalla.

Yhtyeen debyyttialbumi on vastikään julkaistu remasteroituna CD:nä, joka sisältää biisien mono- ja stereoversiot sekä alkuperäisen raidan 'Baby Don't Scold Me', jonka hitti 'For What It's Worth' sittemmin korvasi. Mitä ajatuksia tämä erikoinen julkaisu herättää yhtyeen tutkijassa?

- Suoraan sanoen pidän levyä melkoisena oharina. Mono- ja stereomiksausten ero ei ole kovin suuri, minulla on molemmat versiot vinyylinä. Niiden julkaiseminen ilman yhtään ensialbumin ylijäämäraitaa on pelkkää niiden fanien ja keräilijöiden hyväksikäyttöä, jotka haluavat kuulla 'Baby Don't Scold Me'n ja joilla albumi on todennäköisesti jo ennestään. Nauha-arkistoista löytyy yli kahden CD:n verran aiemmin julkaisematonta materiaalia, upeaakin tavaraa, joka pitäisi julkaista joko CD-boxina tai ainakin remasteroitujen albumien bonusraitoina. Ensi-LP:lle olisi voitu lisätä 'Hello, I've Returned' tai 'One More Sign' tai 'Neighbour Don't You Worry', kaikki peräisin samoista sessioista. Samaan tapaan 'Sell out, 'Down To The Wire', 'We'll See', 'Come On Lover', 'Nobody's Fool' ja Whiskey Boot Hill' olisi kaikki voitu lisätä 'Again'ille. Ja 'Whatever Happened To Saturday Night', 'What A Day' ja 'Can't Keep Me Down' voisivat olla 'Last Time Around'illa. Neilillä on hallussaan kaikki nuo raidat ja paljon muita ja tällä hetkellä hän vain istuu niiden päällä. Se on sääli.

Mikä on oma suosikkisi yhtyeen kolmesta albumista ja miksi?

- Pidän eniten ensimmäisestä, sillä se esitteli yhtyeen musiikin minulle ensi kertaa ja se edustaa todellista Buffalo Springfield -soundia. Muut kaksi albumia koostuvat enemmänkin itsenäisistä sooloraidoista, sillä bändi ei ensialbuminsa jälkeen enää toiminut studiossa yksikkönä. Pidän myös 'Last Time Around'ista, minusta levyllä on joitakin upeita lauluja ja se on yllättävää kyllä yhtenäisempi kuin 'Again, joka oli liian monimutkainen ja hiottu.

Buffalo Springfield kokoontui yhteen yksityisluonteisesti vuonna 1986. Voisiko julkisesta reunionista olla yhtyeelle muuta kuin haittaa ja pilaisiko se legendan?

- Puhuin Richien kanssa äskettäin siitä, tuleeko reunionia koskaan ja hän epäili vakavasti, että ei. Kun Neil jätti ilmaantumatta Hall Of Fame -tilaisuuteen, hän loukkasi monien tunteita. Hän ryösti toisilta mahdollisuuden sekä kokoontua yhteen alkuperäisenä viisikkona että soittaa viimeisen kerran yhdessä. Olen sittemmin kuullut, että Neil yrittää saada Brucen LA:iin tekemään nauhoituksia, ideanaan että alkuperäinen viisikko tekisi jotain uutta materiaalia tulevalle CD-boxille, mutta hänen on kyllä ensin paikkailtava muutamia haavoja. Minusta häneltä oli julkean itsekästä boikotoida tapahtumaa. Mutta vastatakseni kysymykseesi, minusta heidän ei pitäisi eikä tarvitsisi kokoontua uudelleen yhteen. Olen kuullut nauhoja vuoden -86 reunionista ja suoraan sanoen se kuulosti siltä kuin Springfieldin jäsenet säestäisivät vuoroin Neil Youngia ja Stephen Stillsiä, mutta Buffalo Springfieldiltä se ei kuulostanut. Aikaa ei voi siirtää taaksepäin, se ei ole enää sama asia. Jos he levyttävät yhdessä, ostan levyn kyllä heti, mutta en odota kuulevani mitään 'Rock And Roll Woman'in, 'Broken Arrow'n, 'Clancy'n tai 'On The Way Home'n kaltaista.

Bruce Palmer tuntuu olevan melko katkera sen suhteen, miten asiat kääntyivät.

- No, itse asiassa Dewey Martin on vielä katkerampi. Bruce saa nykyään rojaltinsa, Stephen ja Neil ovat antaneet hänelle osuutensa takaisin. Mutta vaikka Neil vasta äskettäin suostui antamaan Deweylle osuuden tämän yritettyä sitä vuosia, Stephen ei suostu siihen. Deweyn mielestä hän oli yhtyeen tasavertainen jäsen joka ansaitsee tunnustuksen panoksestaan sen menestykseen. Tuo on ilman muuta asia, josta voi väitellä. On tosiasia, että nuo molemmat jätettiin jälkeen eivätkä he siedä sitä. Mutta kenen vika se on? Heidän omansa. Nimen Buffalo Springfield omistavat nyt Stills, Young ja Furay yhdessä ja myös Springalo Toones on heidän omistuksessaan. Bruce, Dewey ja Dickie Davis ovat kaikki myyneet osuutensa vuosien varrella.

Kun olet nyt kronikoinut Neil Youngin uraa soolokauden alkuun asti, voimmeko jonain päivänä odottaa näkevämme myös lopullisen Neil Young -elämäkerran sinun kynästäsi?

- Ei, jätän sen niiden tehtäväksi, jotka tuntevat paremmin hänen myöhemmät vaiheensa. Oma asiantuntemukseni liittyy varhaisvuosiin ja jokainen Neil Youngista oman Don't Be Deniedini jälkeen kirjoitettu kirja on lainannut tutkimuksiani ja tunnustanut työni. Siinä on oma kiinnostukseni. Myötävaikutan parhaillaan osaltani eurooppalaiseen kirjaan CSN&Y:sta, joka kattaa laajasti jokaisen neljän jäsenen uran varhaisvaiheesta nykyhetkeen. Mukana on useita kirjoittajia, itse hoidan Youngin ja Stillsin varhaiskaudet aina Springfieldin loppuun asti. Sen jälkeen, kuka tietää. Saatan ryhtyä johonkin aivan erisuuntaiseen projektiin. Buffalo Springfieldin tarinan kertominen oli henkilökohtainen unelmani, jonka olen erittäin tyytyväisenä nähnyt toteutuvan. Toivon, että se tuo ihmiset takaisin heidän musiikkinsa pariin ja pitää yllä yhtyeen perintöä.

Kirjaa (ISBN 1-55082-184-9) voi kysyä ainakin lontoolaisesta Helter Skelter Books -kaupasta, jossa kelpaa Visa-kortti (puh: 99044-171-836 1151, fax: 171-240-9880) tai sen voi tilata suoraan tekijältä laittamalla kirjattuun kirjeeseen 25 US dollaria tai sen suuruisen money orderin ja postittamalla rahat omien osoitetietojensa kera osoitteeseen: John Einarson, 14 Woodchester Bay, Winnipeg, Manitoba, Canada, R3R 3R6.