Rokkia lehdissä

Etusivulle

Sivuston taustaa

Keväällä 2003 tutustuin Rajalan Jukkaan. Hän oli huomannut kotisivuiltani vinyylilevyjeni luettelosta, että joukosta löytyy yksi häntä kovasti kiinnostava, hieman vaikeammin hankittava lätyskä eli älppäri. Kun sitten sopivasti häneltä löytyi minulta puuttunut Neil Young -äänite, vaihdoimme kiekkoja keskenään ja molemmat olivat onnellisia.

Jatkoimme kirjeenvaihtoa pohdiskellen elämää suurempia asioita, suomalaista ja ulkomaista rock-musiikkia, musiikkilehtiä ja -kirjoja, Rauli Badding Somerjokea ynnä muita tärkeitä, molempia askarruttaneita aiheita. Totesimme myös kummaltakin löytyvän kohtalaisen kokelman (Jukalla toki huomattavasti omaani suuremman) erilaisia suomalaisia musiikkilehtiä vuosien varrelta. Kumpikin myös aina välillä selaili ja jopa lueskelikin näitä julkaisuja. Totesimme myös molemmat pitävämme vakavana puutteena internetissä, tässä kaiken tarpeellisen tiedon varastossa, sitä, ettei kukaan ole koonnut kattavaa luetteloa suomalaisten musiikkilehtien sisällöistä. Vanhimmat lehdet alkavat olla siinä kunnossa, ettei niitä mielellään turhan takia sormeile. Täsmäluenta vaatisi kuitenkin jo etukäteen tiedon siitä, että missäs Soundin numerossa olikaan se Waldemar Walleniuksen hieno Flamin' Groovies -juttu.

Kun olimme aikamme tätä internetin perustavanlaatuista puutetta äimistelleet, ehdotti Jukka 15.6.2003 yllättäen, että jospa alamme itse kokoamaan tietoja internet-sivustolle. Jonkin aikaa harkittuani totesin, että eipä tuosta ainakaan suurta haittaa ihmiskunnalle ole, saattaapa jopa tuottaa iloakin jollekin kaltaisellemme yksilölle.

Kesälomat ja kärpäset katkaisivat homman kehittelyn, lomilta palailtuani ja arkielämään palauduttuani työstin sitten pohjia sivustolle. Ensimmäisen lehden sisältö sivustolle ilmestyi 22.9.2003. Pikkuhiljaa on Jukka selaillut lehtiään, minäkin jonkun verran omiani. Urakka tuskin koskaan tulee valmiiksi, onhan suomessa kuitenkin ilmestynyt melkoinen määrä pienempiäkin, kuitenkin aivan vakavasti otettavia musiikkiaiheisia lehtiä. Mutta toisaalta, mikäpä hätä tässä valmiissa maailmassa pitäisikään olla.

Joulukuussa 2004 otti yhteyttä Nummelan Juha, kertoen keräilleensä Soundi- ja Musa-lehtien sisältöjä Word-tiedostoksi, lupasi lähettää tiedot sivustolle laitettavaksi, kuten sitten muutamaa päivää myöhemmin tekikin. Hänen kokoamillaan tiedoilla sivusto täydentyi melkoisesti juuri 70-luvun Soundi- ja Musa-lehtien osalta.

Kesällä ja alkusyksystä 2005 sivusto sai monta uutta tietojenkasaajaan. Ensin Pasi Koskela otti yhteyttä Too Much Noise -lehden tiimoilta löydettyään sivustolta muutaman Too Much Noise -lehden sisällön. Hän toimittikin sitten lisää lehden sisältöjä kirjoittaen myös pienen historiikin lehdestä. Pekka Ranta puolestaan oli huomannut joiden Musa-lehtien sisältöjen puuttuvan, niihin hän laittoi täydennyksiä. Jouni Kaartinen puolestaan täydenteli sivustoa Soundi-lehtien osalta.

Jos omista arkistoistasi löytyy jo koottuna jonkun musiikkilehden sisältöluetteloita tai tunnet kiinnostusta tällaisten sisältöjen kokoamiseen, niin ota ihmeessä yhteyttä sähköpostilla (vesa.lahtonen@nic.fi) tai yhteyslomakkeen avulla. Rahallista korvausta tietojen keräämisestä ei valitettavasti ole luvassa, mutta mainetta ja kunniaa saattaa kohdalle osua, jollei heti niin sitten joskus tulevaisuudessa. Omiin nimiini en kenenkään toisen keräämiä tietoja laita. Kunkin lehden sisältötietojen yhteyteen olen aina merkinnyt ja tulen merkitsemäänkin, kuka kyseiset tiedot on kerännyt.