Etusivulle
Rokkia lehdissä

Pop

POP on vuonna 1998 perustettu aikakauslehti. Lehden ensimmäinen numero ilmestyi tammikuussa 1999. Alkuajat linjaansa etsinyt lehti julistautui v. 2001 "levyjenkeräilijän erikoislehdeksi". Tämän jälkeen lehdessä on julkaistu laajoja haastatteluja, artisti- ja bändihistoriikkeja sekä diskografia- ja keräilyhintatietoja. Huomiota ovat saavuttaneet mm. massiiviset The Beatles-, Eric Clapton-, Yes- ja Bob Dylan -artikkelisarjat. Lehden ilmestymistiheys on vaihdellut 4-6 numeron välillä vuodessa.

Monien muiden pienlehtien tapaan POP-lehden jakelu on tapahtunut ruohonjuuritasolla ilman Lehtipisteen verkostoa. Lehden tärkeimpiä levityskanavia ovatkin tilausten ohella mm. Akateemisen Kirjakaupan myymälät sekä pienet levydivarit ja -kaupat kautta maan.

Vuonna 2002 POP ryhtyi julkaisemaan POP-kirjat -sarjassaan suomenkielistä musiikkikirjallisuutta. Ensimmäiset julkaisut muodostuivat lähinnä lehdessä julkaistujen moniosaisten artikkelihistoriikkien kirjaversioista. Vuoden 2002 aikana ilmestyivät mm. Irwin Goodmanin ja Neil Youngin musiikilliset elämäkerrat. Varsin pian POP-kirjojen sisältö kuitenkin laajeni kattamaan myös muita kuin lehden artikkelisarjoja. Vuoden 2007 alkuun tultaessa kirjasarjassa on ilmestynyt jo n. 30 teosta, joiden joukkoon mahtuu paitsi musiikillisia elämäkertoja, niin myös diskografiahakemistoja, gradujulkaisuja ja Kari Peitsamon sekä Ville Leinosen lyriikkakokoelmat.

Vuoden 2006 loppuun mennessä POP-lehteä on ilmestynyt yhteensä 34 numeroa. Vuoden 2007 aikana julkaisutoiminta tulee laajenemaan myös lehti- ja kirjakustannustoiminnan ulkopuolelle, mutta siitä ei tässä vaiheessa vielä enempää.


- Treella 03.01.2007 -
- Juha Rantala -

POP-lehden kotisivut löytyvät internetistä osoitteesta www.pop-lehti.fi.


Pop 1/1999 (1)
Pop 2/1999 (2)
Pop 3/1999 (3)
Pop 4/1999 (4)

Pop 1/2001 (5)
Pop 2/2001 (6)
Pop 3/2001 (7)
Pop 4/2001 (8)

Pop 1/2002 (9)
Pop 2/2002 (10)
Pop 3/2002 (11)
Pop 4/2002 (12)

Pop 1/2003 (13)
Pop 2/2003 (14)
Pop 3/2003 (15)
Pop 4/2003 (16)
Pop 5/2003 (17)
Pop 6/2003 (18)

Pop 1/2004 (19)
Pop 2/2004 (20)
Pop 3/2004 (21)
Pop 4/2004 (22)
Pop 5/2004 (23)
Pop 6/2004 (24)

Pop 1/2005 (25)
Pop 2/2005 (26)
Pop 3/2005 (27)
Pop 4/2005 (28)
Pop 5/2005 (29)
Pop 6/2005 (30)

Pop 1/2006 (31)
Pop 2/2006 (32)
Pop 3/2006 (33)
Pop 4/2006 (34)

Pop 1/2007 (35)
Pop 2/2007 (36)
Pop 3/2007 (37)
Pop 4/2007 (38)

Pop 1/2008 (39)
Pop 2/2008 (40)
Pop 3/2008 (40)
Pop 4/2008 (40)