Terezin

Harva Prahaan ja Tsekinmaahan lähtevä tulee ajatelleeksi vierailla keskitysleirillä, mutta tämäkin on mahdollista. Prahan pohjoispuolella sijaitsee Terezin, jossa sijaitsi toisen maailmansodan aikana keskitysleiri. Kyseessä ei ollut ns. tuhoamisleiri, mutta tästäkin huolimatta monen juutalaisen elämä päättyi jo ennen kuin junat kuljettivat heitä tuhoamisleireille Saksaan tai Puolaan. Vuonna 1999 minulla oli kunnia päästä kuulemaan opintomatkallani Terezinin tapahtumista Jan Weinerin ja Arnost Lustigin kertomana. Parivaljakosta valmistui kansainvälisestikin palkittu dokumenttielokuva Fighter, joka kertoo heidän koettelemuksistaan.

Vaikka leiri onkin suhteellisen pieni, niin siitä saa hyvin selville sodan aikaisten julmuuksien mittasuhteet. Leirissä kuoli yhteensä 35000 ihmistä ja kaiken kaikkiaan leirille tuotiin 140000 ihmistä, joista osa siis kuoli ja suuri osa jatkoi myöhemmin tuhoamisleireille. Viimeistään kävellessään "Arbeit macht frei" - portin alitse tietää olevansa koskettavassa paikassa.

Terezinin kaupunki sijaitsee kolmen kilometrin päässä Litomericen kaupungista, jonne on Prahasta hyvät junayhteydet. Matka kestää nopeimmillaan ainoastaan 44 minuuttia. Matkan pituus ja lipun hinta riippuu täysin junatyypistä. Alla olevasta linkistä pääsee Tsekin rautateiden kotisivulle katsomaan aikatauluja. Sivut ovat tsekiksi mutta tästä klikkaamalla voit lukea ohjeet sivujen tulkitsemiseksi. Terezinin kotisivut ovat laajat ja tarjoavat hyvin informaatiota myöskin englanniksi.

Terezin leirin ja museon kotisivu
Tsekin rautatiet


Jan Weiner


Takaisin ulkopuolisten kohteiden sivulle menet eli pääset tästä