Prahan paikallisliikenne
Sanotaan, että julkinen liikenne on paras sosialismin aikainen muisto Prahassa. Aika pitkälti tämä pitää kaiken lisäksi paikkaansa. Raitiovaunut, metrot ja bussit kuljettavat turistin varmaan niin pitkälle kun tarvitseekin, että taksiin turvautuminen ei ole pakollista. Enkä suosittele käyttämäänkään, koska 1. julkiset kulkuneuvot ovat edullisia ja 2. taksimaksu saattaa olla arpapeliä jos paikallista kieltä ei liiemmin hallitse.

Paikallisliikenteellä on myös suhteellisen toimivat ja informatiiviset nettisivut, joista tietoa löytyy myös englanniksi. Ne löytyvät osoitteesta http://www.dp-praha.cz/en/


Lippujen ostaminen
Lippuja on ehkä kaikista helpointa ostaa metroasemilta automaateista. Kuvassa alhaalla vasemmalla. Tämän lisäksi lippuja voi ostaa erinäisistä kioskeista (Tabák) tai useimmilla metroasemilla sijaitsivista lippuluukuilta. Näillä luukuilla saattaa olla pitkiäkin jonoja, koska samalta tiskiltä ostetaan myöskin paikallisten kuukausiliput. Älä jonota, vaan suoraan läheiselle kioskille tai automaatille. Pidempään kuin viikon voimassa olevat liput on lähes poikkeuksetta haettava kuitenkin toimipisteistä. Toimistot esimerkiksi Andelin ja Museumin metroasemien yhteydessä.

Kertaliput:
10Kc - Lapsille tai matkatavaroille ostettava lippu
14Kc - Kertalippu, 20 minuuttia tai viisi asemaa metrolla, ei vaihto-oikeutta.
20Kc - Kertalippu, 75 minuuttia, paitsi klo.20-05 ja viikonloppuna 90 minuuttia, vaihto-oikeus.

Kausiliput:
80Kc - päivä 824h)
220Kc - kolme päivää (72h)
280Kc - seitsemän päivää (168h)
320Kc - 15 päivää (360h)
460Kc - kuukausi



Tasaisin väliajoin saattaa keskustan alueella tavallinen paikallinen Tapio tulla kyselemään matkalippua pikaisesti sheriffi-merkkiään vilauttaen. Ei syytä huoleen, koska Prahan liikenteen tarkastajilla ei todellakaan ole virka-asuja. Matkalippua vilauttamalla saa lomaansa jatkaa normaalisti, mutta matkalipun ollessa kateissa (vrt. matkaaminen pummilla, elikkäs jäniksenä) joutuu pulittamaan paikan päällä sakkoa. Jos maksua ei suoriteta heti, nousee sakko tuplaksi ja maksetaan toimipisteessä. Parempi siis ostaa lippu ja kulkea huolettomana. Muistathan silti leimata lippusi! (vrt. leimauskone kuvassa oikealla)


Takaisin matkailun pääsivulle menet eli pääset tästä