|
Tämä 1367 valmistunut linna on yksi suosituimmista retkikohteista Prahassa vieraileville. Sen sijainti 33:n kilometrin päässä Prahasta on ihanteellinen päiväretkiä varten. Myöskin linna on yksinkertaisesti upea ja sen sijainti kukkulan huipulla on jylhä. Karlstejniin on paras mennä mielestäni junalla esimerkiksi päärautatieasemalta, Hlavní nádrazi:lta (metroasema Hlavní nádrazi, punainen linja). Junia menee noin tunnin välein ja matka kestää noin 50 minuuttia. Janne Ahtolan matkaoppaan mukaan bussit Karlstejniin lähtevät Andelin bussiasemalta (metroasema Andel, keltainen linja). Itse olen junan kokenut hyväksi. Juna-asemalta noin puolen tunnin matka itse linnalle. Alla olevasta linkistä pääsee Tsekin rautateiden kotisivulle katsomaan aikatauluja. Sivut ovat tsekiksi mutta tästä klikkaamalla voit lukea ohjeet sivujen tulkitsemiseksi. Kävelymatka käy idyllisen kylän läpi, jossa riittää näkemistä tai ainakin tunnelmaa. Tunnelmasta osan vievät matkamuistokauppiaat, mutta jostain palkka on heidänkin ansaittava. Kylässä on kahdenlaisia ravintoloita: mukavia ja kalliita, tai vaatimattomia ja halpoja. Jälkimmäinen vaihtoehto voi silti tarjota maittavan sapuskan. Suosittelen myös juna-aseman baaria, jossa paikalliset tosielämän sankarit istuvat monesti pidemmän kaavan mukaan. Linna on upea ilmestys, mutta sisäpuolen restauroidut tilat ovat aika vaatimattomat. Kierrokselle kannattaa silti mennä, jos ei ennen keskiaikaisissa linnoissa ole vieraillut. Kuitenkin se on suhteellisen vaatimaton verrattuna vaikkapa Hluboká nad Vltavoun linnaan verrattuna, joka on luultavasti korein linna koko maassa. Linna on avoinna ympäri vuoden, mutta syksyn ja talven aikana ovat linna ja kylä kieltämättä surullisemman näköisiä kuin kesällä tai keväällä. Linnan sisäänpääsymaksut: 90Kc - tsekin kielinen kierros 150Kc - englannin tai saksankielinen kierros 50Kc - lisämaksu kamerasta opiskelijat puoleen hintaan (Ahtola, 1999) Linnan kotisivut Tsekin rautatiet |
![]() Photo: CzechSite
|
![]()
|