Aikuiset lapset
Saavuimme Roomaan kauniina huhtikuisena iltana. Tai en siitä kauniista ole aivan varma, kun mitään ei nähnyt ja kaikki oli pimeää kuin syvän järven pohjassa. Ainoa asia josta olin sinä iltana varma, oli se, että saavuimme Eurooppaan. Kaikki ne nenään tunkeutuvat hajut paljastivat tämän tosiasian.
Matkalla majapaikkaan tajusimme millaisessa maassa matkustimme. Ensimmäisen kirkoksi tunnistettavan rakennuksen rappusille oli jätetty lapsi. Vaikka tämä lapsi oli noin 170cm pitkä, lihava kuin viskitynnyri, ja likainen kuin lattiarätti, oli selvää että kaikesta huolimatta kyseessä oli vanhempiensa hylkäämä lapsi. Mistä muusta syystä kukaan olisi kirkon portailla?
Koko Rooma tuntui olevan täynnä huonoja vanhempia. Ei mennyt tuntejakaan ettei voinut välttyä näkemästä lisää näitä suuria ja hylättyjä lapsia ympäri Roomaa. Eräänäkin aamuna puistossa kävellessä saattoi vain ihmetellä kuinka paljon niitä nukkuvia lapsia puiston penkeillä oli. Oli kuin kodittomia olisi katsonut, kun ainoana peittona heillä oli nuhjuinen viltti tai kasa sanomalehtiä.
Olen ihan varma, että missä tahansa muissa maissa nämä lapset oltaisiin otettu huostaan ja sijoitettu hyviin kasvattiperheisiin.
Lauri Kosonen