Haaveilin Forum Romanumissa
Forum Romanum on yli 2000 vuotta vanha Rooman entinen keskusta. Ennen aikaan se oli Rooman poliittisen vallan keskus ja siellä käytiin oikeutta, hallinnoitiin, harjoitettiin kauppaa ja uskonnollisia menoja.
Forum Romanumissa solmittiin avioliittoja, gladiaattorit taistelivat ja siellä pidettiin myös juhlia. Nykyään paikalla on raunioituneita temppeleitä ja muita rakennusten jäännoksiä.
Historia on aina mielenkiintoista. Ajattelin kuinka vanha se paikka on, miten se on vielä pystyssä, mitä ihmiset ennen tekivät siellä, oliko se silloinkin kaunis ? Olen kiitollinen siitä, ettei kaikkea historiaa ole hävitetty Roomasta.
Forum Romanum oli tärkeä paikka silloin, nykyään se on historiallinen ja kiinnostava turistikohde. Olen miettinyt katsellessani ympärilläni, mitä kaikkea sillä on tehty, miten merkittävä paikka se oli silloin. Olisin halunut palata menneisyyteen ja tutustua paremmin siihen aikaan.
Forum Romanum on yksinkertaisesti mielenkiintoinen paikka, kuten kaikki muutkin Rooman nähtävyykset.
Elisa Bey