Nykyaika ja historia kohtaavat yliopistolla
Vierailimme Jagellonican yliopistolla Krakovassa. Kaverini Kamila Nowak opiskelee
siellä ja hänen oppiaineensa on International Relations. Hän
esitteli meille keskiviikkona 25.04.07 Jagellonican taloustieteen laitoksen.
Laitos koostuu kolmesta eri rakennuksesta, joissa annetaan lukuvuoden aikana
monenlaisia luentoja. Päärakennus on vuodelta 1893. Aukiolta löytyy
myös oma yliopiston kirjasto, uima- ja urheiluhalli, jossa vietetään
aikaa erityisesti ensimmäisenä
vuonna. Yliopistolla on vieraillut mm. Johannes Paavali Toinen.
Yliopistoon voi hakea ylioppilaskirjoitusten jälkeen ja pääsykokeet ovat vaativat. Maksimipistemäärän pitää olla 80 ja hakijoita on parisataa. Opetus on suurimmaksi osaksi luentoopetusta, opiskelijat tekevät muistiinpanoja ja lukevat niiden tueksi aiheesta olevan kirjan. Tenttejä on muutamia vuodessa ja ne on läpäistävä, jotta opiskelu voisi jatkua. Kuitenkin yliopistoon on vaikeampi päästä sisään, kuin tulla heitetyksi ulos.
Opiskeluvuosi koostuu viidestä jaksosta. Opiskelutarjotin on houkutteleva ja tarjolla on kieli- ja aineopintoja. Kahden kielen opiskelu on pakollista ja listalta löytyy sellaisia kieliä kuin englanti, saksa, venäjä, italia ja puola. Useimmiten opiskelu on nelivuotista ja opiskelija aloittaa lopputyönsä neljäntenä vuotena.