Kulttuurintäyteinen Krakova
Krakova on kulttuurikaupunki, josta ei puutu kaunista ja arvokasta arkkitehtuuria. Krakovan katukuva on täynnä erimuotoista kulttuuritoimintaa. Kaupungista voi myös tehdä retkiä Wieliczkan suolakaivoksille ja Auschwitziin. Lähistöllä sijaitsevat myös turistien suosimat Tatra-vuoret. Krakova oli Puolan keskiaikainen pääkaupunki ja nykyään käytännössä kulttuurinen pääkaupunki ja erittäin suosittu turistikohde. Krakova on yksi Euroopan parhaiten säilyneistä goottilaisista, renessanssin ajan kaupunkikokonaisuuksista. Goottilainen arkkitehtuuri loistaa erityisesti Krakovan upeissa kirkoissa.
Katutaiteilijat ovat varsin tuttu näky. Patsaaksi tekeytyneet taiteilijat
ovat asustautuneet mitä erikoisimmiksi hahmoiksi. Kun turistit heittävät
muutaman kolikon näiden taiteilijoiden ansainta-astiaan, niin he vaihtavat
asentoa ja kivettyvät siihen saakka että rahaa liikenee taas seuraavalta.
Toiset tienaavat elantoa katusoittoa harjoittamalla. Ei ole harvinaista, että
pienet lapset istuvat haitari kourassaan aamusta iltahämärään
odottaen, että ohikulkijoilta liikenisi muutama zloty. Taitojaan esittelevät
myös huilistit, viulistit, kitaristit ja monet muut muusikot.
Eräs ilmeisen suosittu katutaiteen muoto on katupiirtäminen. Erittäin ammattitaitoiset piirtäjät viihdyttävät ihmisiä piirtämällä karikatyyrejä ja muotokuvia. Itsekin ihastuin erään taiteilijan kädenjälkeen niin paljon, että teetin itsestäni karikatyyrin. Katukuvaan kuuluvat olennaisesti myös hevoskärryt, jotka kuljettavat turisteja halki kauniin kaupungin. Puolan nykykulttuurin tarjontaa täydentää runsas paikallinen festivaalitarjonta.