Suurta ihmetystä museossa herättivät pikkutarkasti suklaasta valmistetut taideteokset. Pienet suklaaukkelit marssivat mielenosoituksessa, tumma- ja vaaleaihoiset jalat näyttivät hurjan aidoilta kuten myös vinyylilevy. Suklaakupit täynnä valkoista suklaata houkuttivat hörppäämään. Suklaisen lierihatunkaan syöminen ei olisi teettänyt vaikeuksia.
Suuret, monista eri valmistusvaiheista koostuneet suklaanvalmistuskoneistot näyttivät mielestäni siltä kuin ne olisivat tuottaneet suklaaherkkuja jo ainakin parin sadan vuoden ajan. Katselin mielelläni muutaman minuutin ajan suklaapallojen tippumista muotteihin ja niihin hienojen kuvioiden painamista.
Eipä ollut ihme, että sylkeä alkoi erittyä tavallista enemmän, katseen lumoutuneena jämähdettyä sulan suklaan valumiseen. Aivan ilman suklaista suupalaa ei onneksi kenenkään museossa vierailleen tarvinnut jäädä. Eräs suklaatäti kasteli keksejä suklaaseen ja tarjosi niitä vierailijoille. Museon suklaaherkkuja myyvästä liikkeestä lähti tietenkin mukaan maistiaisia sekä itselle että tulisiaisina Suomeen.
Merja Ahonen