Matka kohti uusia seikkailuja alkoi Pirkkalan lentokentältä. Ryanairin tilat eivät herättäneet kunnioitustamme. Lentokoneellisen verran ihmisiä oli ahtautumassa samaan tilaan, joka oli suurinpiirtein keskiverto-olohuoneen kokoinen. Ojensimme passimme virkailijalle ja hän tälläsi niihin valko-vihreät tarrat. Laukkumme punnittiin ja saimme kantaa ne ihan itse hihnalle, joka johdatti ne koneen uumeniin.
Lento sujui lähes kivuttomasti. Osa ihasteli kokemuksiaan ensimmäisellä lennollaan ja osa kauhisteli loppulennon turbulenssejä. Tarjoilua oli, mutta siitä piti maksaa.
Varaslähtö kesään
Reissumme aikana kesä oli jo saavuttanut Saksan, ainakin melkein. Suomen kevät jäi viikoksi unholaan, kun pääsimme Saksaan lämmittelemään.Vihreys oli ensimmäinen asia, joka Saksan luonnossa pisti silmään. Puissa oli vihreät lehdet ja osa puista myös kukki. Ruoho oli vihreää ja tuoretta ja sitä peitti värikäs kukkameri.
Saksalaisten kanssa puhuttaessa säästä he kysyvät tietenkin Suomen säästä. Naureskellen heille sai kertoa, että Suomessa satoi vielä lunta. Heidän oli vaikea uskoa, että Suomessa oikeasti oli vielä niin kylmä. Eräs henkilökin ihmetteli, että miten suomalaiset oikein selviävät kylmissä oloissa. Oli kiva kertoa kuulumisiaan Suomeen tekstiviesteillä, kun sai kirjoittaa olevansa melkein kesän keskellä ja lämmössä ja sitten kysyä kotoa, minkälainen sää Suomessa oli. Yhtään ei harmittanut, vaikka jäi paitsi lumisateista viikon ajalta.
Sokkelohostelli
Kölnissä majoituimme Station Hostelliin, joka oli tuomiokirkon lähellä. Hostelli oli pieni, ränsistynyt ja sokkeloinen, mutta onneksi sentään rauhallinen. Huoneiden sisustus vaihteli. Erään huoneen seinät toivat mieleen länsinaapurimme sinikeltaisella värillään, toisessa puolestaan seinät oli maalattu rauhallisen vaaleiksi.
Huoneemme oven avaaminen tuotti aina paljon päänvaivaa. Vuodevaatteet sai talon puolesta, vessat ja suihkut olivat käytävillä. Vastaanotosta pystyi ostamaan itse valikoidun aamiaisen.
Aamupalahetki junaa odottaessa
Siirtyäksemme Kölnistä tutustumaan Mainzin kaupunkiin meidän oli turvauduttava saksalaisiin rautateihin, mutta lipunmyyntitiskin ystävällinen nuori virkailija hymyili pahoittelevasti ja ilmoitti junan olevan viimeistä paikkaa myöten täynnä. Onneksi Saksassa junaliikenne kuitenkin pelaa ja junia kulkee useammin kuin kaksi kertaa vuorokaudessa.
Seuraava juna lähtisi jo tunnin päästä. Juna tosin olisi hitaampi, pysähtyisi jokaisen maitolaiturin kohdalla ja junaa täytyisi kesken matkan vaihtaa jossain pienessä kylässä vuorten välissä. Tosin hintakin olisi vastaavasti puolet halvempi kuin odottamamme luksusjunan. Otimme hetkestä kiinni ja nousimme laiturille kahdeksan aamuauringon paisteeseen mutustamaan aamupalaa: leipää, juustoa ja pillimehua. Tuntui ihan täydeltä elämältä. Ja kun juna saapui, oli melkein harmillista nousta siihen, varsinkin kuin luulimme odottavamme jotain samanlaista kun mihin Suomessa olimme tottuneet.
Juna oli onneksi positiivinen yllätys. Vähän niin kuin Suomen InterCity 2. Jäimme pohtimaan, miten ihmeen hieno se kaksi kertaa kalliimpi juna sitten oli…Toinen yllätys oli maisemat. Junarata kulki Reinjoen vartta. Joenvarsi pullisteli pienistä sievistä kylistä pelloilla peitettyjen kukkuloiden välissä. Joka toisen mäen päällä komeili vanha linna. Näkynautinnon pilasi vain hetkittäinen sukeltaminen tunneleihin. Niitä nimittäin riitti siinä mäkimaastossa. Matka kuluin aivan liian nopeasti ja Mainzissa oli noustava pois. Ihana aloitus rankalle päivälle oli ohi.
Aamupalalla Kölnin rautatieasemalla.
Viimeinen etappi, FrankfurtMainzista jatkoimme junaillen lähellä olevaan Frankfurtiin. Siellä majoituimme nuorisohostelliin, joka sijaitsi Frankensteiner Platzilla, Mainin joen rannalla. Hostelli oli suuri, hyvin moderni, siisti ja siellä oli valtavasti nuorta sekä vanhaa väkeä ympäri maailmaa. Huoneissa oli kerrossängyt sekä pöytä ja jokaiselle oma kaappi. Suihkut ja vessat sijaitsivat käytävillä.
Hostelliin kuului kahvio, televisionkatselumahdollisuus sekä maksullinen internetyhteys. Vastaanotosta ostettuihin kortteihin pystyi kätevästi ostamaan postimerkkejä hostellin pihalla olleesta postimerkkiautomaatista.
Lähes kivutonta kruisailua lentokentällä
Paluumatka sujui helpommin, kun tiesimme terminaalissa mitä pitää tehdä. Pääsimme kohtalaisen nopeasti itse tarkastuksista läpi odottamaan lentoa portille. Saksan maalla lentokenttä oli isompi kuin Suomessa. Tosin, vaikka olimme vielä Saksassa, tuntui siltä kuin olisimme olleet Suomessa. Suurin osa matkustajista oli suomalaisia.
Kruisailimme lentokoneella pitkin kenttää ennen kuin pääsimme lähtemään. Nyt osasimme jo varautua paineeseen, joka tulee nousussa, mutta paha se oli silti. Lentomatka oli kuoppaisempi kuin tullessa, välillä jopa tuntui kuin olisimme pudonneet pari metriä alaspäin. Onneksi pääsimme turvallisesti lopettamaan seikkalumme ylemmissä sfääreissä takaisin Tampereelle, Pirkkalan lentokentälle.