Rundfunkin TV-studiossa oli satoja valonheittimiä.
Perjantaina Jou-linja suuntasi askeleensa kohti TV- ja radioasema Hessischer Rundfunkia. Innostus ei alun perin ollut kovin suuri, koska kohteemme sattui aurinkoiselle päivälle ja muutakin tekemistä olisivat kaikki keksineet, kuten esimerkiksi shoppailu. Perille saavuttuamme väsyneet tyttöset kesästä huumautuneena ottivat aseman nurmikon haltuunsa. Ohikulkijoilla riitti varmasti ihmeteltävää suuressa joukossamme, jotka ottivat kuvia ja tekivät kukkaseppeleitä.
Pian meidät tultiin hakemaan aseman kierrokselle. Ensimmäisenä saimme nauttia 15 minuutin esittelyvideosta. Tosin aihe jäi lievästi epäselväksi, jos saksa ei kuulunut ihan ykköskieliisi. Tämän jälkeen laitettiin puhelimet kiinni ja menimme radion puolelle. Huomasimme, että asemalla on hieman outo käytäntö, koska yhdellä kanavalla ei soitettu saksalaista musiikkia ollenkaan. Siellä vähän aikaa pyörittyämme menimme alakertaan jossa oli TV-studio. Opas vaikutti erityisen innokkaalta selittäessään sinisen kankaan tarkoitusta. Tulevat journalistit olivat nähneet niitäkin jo sen verran monta, että innokkaita kiljahduksia ei heidän keskuudestaan kuulunut.
Juuri kun kaikki luulivat matkamme olevan lopussa, matkamuistot oli kaupasta ostettu ja ilmaiset muistilehtiöt ja tulitikut otettu, veti asema ässän hihasta ja ihanaakin ihanampi Christoph Maria Fröhder vei meidät kahvittelemaan. Pöydän päässä istuskeleva harmaantunut herrasmies otti yleisönsä ja hänen puheitaan jäi hiljaa kuuntelemaan. Tässä vaiheessa kukaan ei vielä tajunnut, millaisen julkkiksen kanssa me oikein istuskelimme. Vierailumme kuitenkin loppui ja iloiset toimittajan alut lähtivät tepastelemaan kohti metroasemaa. Keskustassa jatkoimme kukin omaan suuntaamme. Tosin täytyy sanoa, että kaupoissa törmäsi usein tuttuihin naamoihin.
Hanna Kankkunen