Onko sinussa tutkimusmatkailijan vikaa? Vuosi AK-linjalla on tutustumisretki eri kulttuurien ihmeellisyyksiin.
AK-linja on jakautunut kahteen osaan. Osa linjalaisista suorittaa antropologian perusopinnot, kun taas toinen puoli on kiinnostunut uskontotieteistä. Antropologia ja uskontotiede tarjoavat mahdollisuuksia työllistyä muun muassa opettajaksi, tutkijaksi tai kansainvälisiin järjestöihin kulttuurien asiantuntijaksi.
Antropologiaa opiskeleva Lotta Kääriäinen on innostunut opiston tarjoamasta laajasta kurssivalikoimasta.
- Olen suorittanut muun muassa saamelaisuuskurssin, tutustunut latinalaisen Amerikan kulttuureihin ja Venäjän alkuperäiskansoihin. Opiskelu sisältää paljon kirjatenttejä ja luentoja vierailevine luennoitsijoineen.
Uskontotieteitä opiskeleva Hannu Lehtinen kertoo syyslukukauden sisältäneen paljon itsenäistä opiskelua. Keväällä opiskelu painottuu lähiopetukseen.
- Vaikka linja on jakautunut kahteen haaraan, meillä on tosi hyvä ja yhtenäinen ryhmä, Hannu toteaa. AK-linja pitää opiston aulassa omaa ekokauppaa, jonka tuotoilla rahoitetaan tänä vuonna Romaniaan kohdistuvaa opintomatkaa.
Puhutko kasveille, kiinnostaako sinua eliökunnan monet ihmeellisyydet? Olet kuin nakutettu bio- ja ympäristötieteiden linjalle.
Bio- ja ympäristötieteiden linjalla opiskeleva Mervi Tiikkaja suorittaa vuoden aikana biotieteiden perusopinnot. Opiskelussa suoritetaan yleissivistäviä kansanopisto-opintoja ja yliopistollisia arvosanoja avoimeen yliopistoon. Lisäksi valmentaudutaan tuleviin pääsykokeisiin esimerkiksi bio- ja ympäristötieteet, maantiede, kemia ja muut luonnontieteelliset alat.
- Linjalla joutuu tekemään paljon töitä ja osa tenttikirjoista on englanniksi, mutta niistä selviää kyllä, Mervi naurahtaa. Kertaamme myös joitakin lukion kursseja pääsykokeita silmällä pitäen. Yhteishenki linjalla on mukavan leppoisa ja keväällä linja suuntaakin opintomatkalle Berliiniin.
Oliko ennen kaikki paremmin? Tekeekö mielesi palata menneeseen? Tämän kaiken sinulle tarjoaa Alkion historian linja.
H-linjalla opiskelu on työlästä mutta palkitsevaa. Jotta historian kulussa pysyy mukana, on palattava kirjojen sivuilla takaisin menneeseen. - Koko ajan on joku kirja kesken, mutta samalla oppii rutkasti uutta, mielenkiintoista tietoa, Anttoni Nyyssönen historian linjalta kertoo. Historian linjalaisilla on mahdollisuus suorittaa historian, kulttuurihistorian, museologian sekä poliittisen historian perusopinnot. Tavallisten luentojen lisäksi H-linjalaiset tekevät erityisesti kulttuurihistorian opinnoissa tutkielmia ja elokuva-analyyseja.
Myös H-linjalaiset kehuvat yhteishenkeään hyväksi ja aikaa vietetään yhdessä myös vapaa-ajalla esimerkiksi ruuanlaiton merkeissä. Tämän vuoden linjamatka vie historioitsijat Skotlantiin Loch Nessin hirviön kotikonnuille.
Oletko tiedonjanoinen kynäniekka? Näetkö tulevan päivän lööpit silmissäsi? Tule jakamaan tietosi jou-linjalle!
- Opiskelemme omassa harjoitustoimituksessamme pikku-lehtimiehiksi, sanoo jou-linjalla opiskeleva Laura Hyvönen.
- Opiskelu on hyvin käytännönläheistä, sillä vuoden aikana tehdään useita lehtiprojekteja ja harjoitustöitä.
- Hyvässä ja tiiviissä ryhmässä on mukava tehdä hommia, Laura lisää. Joulaiset suorittavat journalistiikan perusopintojen lisäksi muun muassa puhe- ja kirjoitusviestinnän opintoja.
- Uskon, että Alkio-vuodesta on hyötyä journalistiikan pääsykokeissa. Tunnen itseni nyt paljon varmemmaksi kuin vuosi sitten, sillä pääsykoekirjoja on opiskeltu pitkin vuotta.
Keväällä joulaiset lähtevät lehtiprojekteista tienatuilla rahoilla linjamatkalle. Tänä vuonna matkakohteeksi valikoitui Praha.
Onko sinussa freudimaista tyylikkyyttä? Tunnetko että olet kuin luotu opettajaksi?
Kasvatustieteiden ja psykologian linjalla opiskelevat jakautuvat kahteen toisiaan rakastavaan leiriin: kasvatustieteilijöihin ja psykologeihin. Linja on yhdistelmä yliopiston opintoja ja yleissivistäviä opintoja.
Suuren suurella KAPS-linjalla opiskelevien Marju Keltinkankaan ja Ainomarja Uusi- Oukarin haaveena on psykologian opinnot yliopistossa. Ainomarja on aiemmin suorittanut psykologian perusopinnot ja opiskelee nyt Alkiolla psykologian aineopintoja. Marju taas suorittaa parhaillaan perusopintoja ja opiskelee pienempinä osa-alueina muun muassa neuropsykologiaa. - KAPS-linjalla opiskele yli kuusikymmentä tyyppiä, joten kaikkiin ei välttämättä tule tutustuttua. Ryhmähenkeä pidetään yllä yhteisissä illanvietoissa ja muissa riennoissa. Osa kapsilaisista pakkaa keväällä laukkunsa ja lähtee rentoutumaan Tallinnan risteilylle.
Lääketieteeseen suuntaavat opinnot Kiinnostaako lääkärileikit? Oletko sinä tuleva tohtori House?
Riku Sanaksenaho ja Joonas Junna haluavat kummatkin lääkäreiksi. Lääketieteellisen ovet eivät ensi yrittämällä auenneet, joten pojat tulivat Alkio-opistoon hakemaan lisävarmuutta kevään pääsykokeisiin.
- Opiskelemme kemiaa, fysiikkaa, solubiologiaa, anatomiaa ja erilaisia laskuharjoituksia, pojat selventävät. Vaikka paikoista lääkikseen käydään kovaa kilpailua, on linjalaisten yhteishenki hyvä.
- Kaveria autetaan ja monet tehtävät ratkeavat helpommin yhdessä, tulevat lääkärit kertovat.
Lääketieteeseen suuntaavat opinnot sisältävät paljon luentoja ja itsenäistä opiskelua. Keväällä opiskelijat suorittavat Epione valmennuskurssin. Sen jälkeen opiskelijat palkitsevat itsensä BIO-linjan kanssa yhteisellä matkalla Berliiniin
Onko Jane Fonda idolisi? Rakastatko hiihtokisoja?
Ida Häkkisen mukaan TL-linjalla opiskelu on mukavaa. Linjalla on mahdollista suorittaa liikuntalääketieteen perusopinnot. Opiskelu pitää sisällään liikuntatunteja, pari verkkokurssia, luentoja ja luonnollisesti myös tenttejä.
Suurin osa linjalaisista pyrkii opiskelemaan Alkio-vuoden jälkeen muun muassa liikunnanohjaajiksi ja fysioterapeuteiksi.
- Tulin Alkiolle, koska en päässyt minnekään opiskelemaan mutta en halunnut pitää
välivuotta, Ida Häkkinen sanoo. Tänä vuonna linjalaisten kesken on vallinnut loistava yhteishenki.
Opettavaisen vuoden päätteeksi TL-linja palkitsee itsensä Pärnun matkalla.
Haluatko monipuolistaa maailmankuvaasi ja kehittää kielitaitoasi? Suuntaa silloin KK-linjalle!
KK-linjalla opiskelevat Maija Penttinen ja Sanna Oksanen eivät puhu keskenään englantia, vaikka linjalla opetus tapahtuukin suurimmaksi osaksi englannin kielellä.
- Ei täällä tarvitse olla kielinero pärjätäkseen. Kun motivaatiota ja viitseliäisyyttä riittää, opiskelu sujuu kuin siivillä, Sanna kertoo. Molemmat tytöt tähtäävät englannin opettajiksi ja suorittavat Alkiolla englannin perusopinnot. Lisäksi linjalla voi suorittaa erilaisia kansainvälisiä viestintäopintoja ja tutustua vieraiden maiden kulttuureihin. Myös KK-linja matkustaa opintomatkalle Berliiniin keväällä.
Haluatko presidentiksi? Oletko tulinen väittelijä etkä pelkää tuoda omia mielipiteitäsi esille?
V-linjalla on varaa valita itseään kiinnostavia kursseja. Kurssitarjottimelta löytyy esimerkiksi filosofiaa, valtio-oppia ja yhteiskuntapolitiikkaa. Osa valtiotieteilijöistä on väyläopiskelijoita, jotka ovat viihtyneet Alkiolla jo useamman vuoden.
- Opiskelu sisältää tiukkoja kalvosulkeisia ja paljon teoriaa, Akseli Luoto ja Samu Voutilainen summaavat V-linjalaisen arjen. Samu suorittaa vuoden aikana filosofian perusopinnot kun taas Akseli on valinnut opinnoikseen yhteiskuntapolitiikan.
Mukavaa vaihtelua tiukkaan pänttäämiseen tuo keväällä suoritettava kahden viikon pituinen työharjoittelu poliittisella sektorilla. Valtiotieteilijöiden tiiviin porukan yhteishenkeä kuvaavat hyvin yhteiset viini- ja juustoillat sekä väittelytuokiot.
Syksyllä 2010 starttaava uusi vuoden mittainen linja. Opintoihin kuuluvat kauppatieteen perusopinnot, jotka sisältävät mm. liiketoimintaosaamista, kieli- ja viestintäopintoja, matematiikkaa ja pääsykoevalmennusta. Lisää tietoja kurssitarjottimesta.
Kasvatustyön linja KT
Lääketieteeseen valmentavat opinnot LV
Mediapolitiikan linja MP
Sosiaali- ja hoivatyön linja SOHO
Sosiaali- ja terveysalalle valmentava linja SOTE
Eve Kolari ja Linda Calamnius