Tältä sivulta voit lukea Aviisin vastaavan
päätoimittajan, rehtori Jorma Keräsen,
ja päätoimittaja Sonja Oksan pääkirjoitukset.

Kel' onni on...

Onnen etsiminen ja etenkin sen löytäminen on ollut,
edelleen on ja varmaan myös tulee olemaan ihmisen suurin ja tärkein tavoite.

Mutta mikä se oikein on se onni, jota niin innokkaasti tavoittelemme?
Ajauduin pohtimaan tätä kysymystä näinä päivinä, jolloin olemme
hämmästyneenä seuranneet tanskalaislehden profeetta Muhammedista
julkaisemien pilakuvien islamilaisessa maailmassa aiheuttamaa paheksuntaa
ja jopa syvää vihaa. Samaan aikaan ovat meneillään myös talviolympialaiset
Torinossa ja iltalukemisenani on parasta aikaa muutaman vuoden takaisten,
ilmiselvästi valistuneiden oppilaitteni minulle lukuvuoden lopussa lahjoittama
Jonathan Gloverin 1900-luvun moraalihistoriaa käsittelevä teos ”Ihmisyys”.

Onni on todellakin monipiippuinen juttu. Onni rinnastetaan hyvin usein menestykseen,
josta me onnittelemme, mutta myös kadehdimme toisiamme. Eri kulttuureissa,
eri aikoina ja erilaisissa historiallisissa tilanteissa onni on kuitenkin tarkoittanut ja
edelleen tarkoittaa hyvinkin erilaisia asioita. Onnella on myös aineellisia ja aineettomia
ulottuvuuksia. Ehkä se alkuperäisin ja helpoimmin konkretisoitava onni on ollut kautta
aikain varmaan jo ennen kuin ihminen laskeutui puusta, nälän tunteen tyydyttäminen
riittävällä ravinnolla. Se on nykymaailmassakin edelleen liian monien ihmisten suurin ja
tärkein onni. Meille länsimaalaisten hyvinvointivaltioiden asukkaille onni on jo paljon
moninaisempi juttu. Liian usein tavoiteltavan onnen käsite on jopa hämärtynyt tai se
muuttuu ja kasvaa aina edellisen saavuttamisen jälkeen. Se on myös yhteisöllinen tai
yksityinen. Se voi olla myös hyvin itsekäs.

Silloin kun onnen etsimiseen ja tavoitteluun liittyy hyvin itsekkäitä pyrkimyksiä, jälki
voi olla hyvinkin rumaa. Ivanaurun onni toisten pyhiksi kokemille asioille nostaa vihaa
ja panee veren vuotamaan. Meillä on kokemuksia siitä, että kultamitalin saamisen onnen
tavoittelu kaikin käytettävissä olevin keinoin saattaa aiheuttaa jopa kansallisia traumoja.
Urheiluihmisenä on kyllä tunnustettava, että hieno urheilusuoritus herättää paitsi esteettistä
onnen tunnetta myös primitiivisempiä ja itsekkäämpiä, mutta niin makealta maistuvia onnen
tunteita silloin kun menestyjä edustaa omaa viiteryhmääni kuten kansaani. Vallan, niin
taloudellisen kuin poliittisen, tuon onnentunteista ehkäpä vaarallisimman, sokea tavoittelu
aiheuttaa jatkuvasti hirvittäviä inhimillisiä kärsimyksiä. Kaikista näistä ihmiskunnan historia
on surullisia esimerkkejä pullollaan.

Miten siis pyrkiä onneen ja onnellisuuteen. Etsi onnea pienistä asioista, luo ja rakenna
onneasi vähitellen, kasva onneen. Etsi onnea ja rauhaa mieleesi, sillä sisäiset ristiriidat ovat
ehkä suurin uhka onnen löytämiselle. Älä kuitenkaan kätke onneasi, mutta älä myöskään
rehvastele onnellasi ja aiheuta kateutta lähimmäisillesi. Tyydy johonkin ja levitä onnea ympärillesi.
Kulje vastaanottavin aistein ja mielin. Vaikka näet ja koet vääjäämättä myös onnettomuutta
ympärilläsi, näet ja koet myös paljon onnea, saatkin siitä oman osasi. Ota se vastaan!

Jorma Keränen

Tartu hetkiin ja elä niissä

Syksyllä vietin ensimmäiset viikot tuskaisassa epätietoisuudessa siitä, olenko minä
oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kesällä saatu kirje oli jälleen vahvistanut,
että olin liian tyhmä päästäkseni yliopistoon, joten vuosi oli vietettävä ympäristössä,
joka tekisi minusta entistä yleissivistyneemmän. Vaikka takaraivossa Korpilahdelle
majoittuminen oli jo selvää, liikaa ajattelevan ja analysoivan ihmisen vankat lähtöaikeet
kariutuivat lopullisesti, kun tutustuin kanssaopiskelijoihini, pakon sanelemana.
Epäsosiaalisuus ja negatiiviset aatokset katosivat, ja kun joku lopulta päätyi
luonnehtimaan minua sekopäiseksi hyypiöksi, olin tyytyväinen päätöksestäni jäädä Päijänteen rannalle.

Kun erilaisen taustan ja ajatusmaailman omaavat ihmiset heitetään yhdeksäksi
kuukaudeksi samaan ympäristöön, ei tulos voi olla muuta kuin, erään opiskelijan
sanoja lainatakseni, keskivertoa mielenkiintoisempi. Halusi tai ei, ihmisiltä ei voi välttyä,
sillä heihin törmää, kirjaimellisesti, kaikkialla. Ruokajonossa he nostavat vaivihkaisesti
katsettaan ennen kuin tarttuvat salaattiottimiin. ATK-luokassa joku tuijottaa koneiden
lomasta, ja biljardipöydän ohi kävellessään joku sanoo vauhdissa vaimean hein.

Tuttavuuksien tekeminen osoittautui keskiviikkoiltaisin vaivattomaksi. Riskialtista kuitenkin on,
kuten hyvin tiedämme, osoittaa kiinnostustaan ihmiseen liian innokkaasti, joten vuorokauden
vaihtuessa saattoi hyvillä mielin olla katsomatta ketään silmiin. Lopulta ymmärsin ilmaisevani
itseäni paremmin kirjoitettujen sanojen muodossa, ja uskosta kirjoitettuihin sanoihin aloin
kommunikoida pääasiassa tietokoneen välityksellä. Mutta mikään ei vedä vertoja kasvokkaisviestinnälle.

Asuminen opiston alueella on ainutlaatuinen kokemus. Erään syksyisen keskiviikkoillan huumassa
sain houkuteltua huonekumppanikseni ihmisen, jonka kanssa aloin parantaa maailmaa.
Silloin harvoin, kun toisen ihmisen lähes ympärivuorokautinen läsnäolo aiheutti ahdistavaa
tunnetta pään sisällä, pakenimme, omilla tahoillamme, yömyöhäisille kävelyretkille.
Kahdenkymmenen asteen pakkasella on maaginen voima ajatuksiin ja niiden selkenemiseen;
kämpille päästyä oli suorastaan nautinnollista juoda sen ihmisen seurassa mukillinen glögiä,
jonka kanssa kuorsasi samaan tahtiin.

Vuosi on sellainen, millaisen siitä itselleen tekee. Minä päätin, journalismin ja puheviestinnän ohella,
opiskella ihmisen käyttäytymistä empiiristen tutkimusten kautta. Tutkimustulokseni oli, kaikessa
luotettavuudessaan, että erinäiset tervehenkiset tempaukset tasapainottivat vaihtelevan tunnollista
opiskelua. Minun ja tovereideni elossa suuri balansoijan rooli kuului zorbakselle, jonka tanssimisen
päätimme pysyvästi lopettaa aina torstaiaamuisin, kunnes koitti seuraava keskiviikko.

Yksi ajanjakso elämässä päättyy ja jää taakse; toivottavasti menneestä jokainen vie jotain mukanaan
tulevaisuuteen. Tätä kirjoittaessani viimeiset viikot ovat edessä. Eräät tietävät tarkoin, mitä
ilmansuuntaa kohti aikovat kulkea, toiset taasen vaeltavat edelleen eksyneinä.
Tulevaisuus on kysymysmerkki. Ja koska vihdoin koen velvollisuudekseni ilmaista jotain
viisasta, kulkekoon seuraava eurooppalainen sananlasku kanssanne: opiskele ikuisesti
elääksesi, elä huomenna kuollaksesi. Soveltakaa sitä tahtonne mukaisesti.

Sonja Oksa
Etusivulle