Pääkirjoitukset

Kämpät

Neiti A

Fanitusta Alkiolla

Alkion Pojat 2004

Klaipeda


Etusivu

Tähkä

Tähkä - opiskelijoiden bileparatiisi

Joku istuu nurkkapöydässä tyhjentämässä oluttuoppiaan, vierustoverinsa lienee tyhjentänyt jo useamman. Ihmisiä virtaa ovesta sisään rupatellen iloisesti. Dj asettuu pöytänsä taakse, ja illan ensimmäinen biisi kajahtaa soimaan. On keskiviikko ja Tähkäilta.

Ravintola Ohrantähkästä, tutummin Tähkästä, on muodostunut Alkion opiskelijoiden vakituinen bilepaikka. Jokainen linja saa vuorollaan järjestää näköisensä Tähkäillan joka keskiviikko. Linja saa itse pitää puolet lipputuloista. Teemoina on nähty muun muassa tequilaa, mautonta pukeutumista, olutta, prinsessoja ja prinssejä, rakkautta sekä synkkää mustaa.

Puheensorina voimistuu ja tarjoilijat saavat tyhjentää hikipäässä pöytiä, jotka jo notkuvat tyhjistä tuopeista. Tanssilattialla alkaa olla tungosta, kun ujoimmatkin alkiolaiset uskaltautuvat mukaan heilumaan.

Alkion opiskelijat ovat Ohrantähkälle VIP-asiakkaita. Alkiolaiset saavat Tähkäkortin, jolla saa alennuksia juomista ja ruoista. Keskiviikkoisin korttia ei tarvitse ottaa mukaan, sillä hinnat alennetaan opiskelijabileisiin automaattisesti. Lisäksi linjat voivat neuvotella omien Tähkäiltojensa erikoistarjouksista, kuten happy hourista.

Ohrantähkä.

Alkio-opiston opiskelijoiden tie johtaa keskiviikkoiltaisin Ohrantähkään.


Aikaansa voi seurustelun lisäksi kuluttaa pelaamalla biljardia ja rahapelejä tai lukemalla lehtiä. Tähkästä löytyy myös jukeboksi sekä suuri valkokangas, jolta voi arki-iltoina seurata tv-ohjelmia. Viikonloppuisin baarikärpäsiä viihdyttävät live-esiintyjät, esimerkiksi lukuvuoden 2004-2005 aikana esiintyneet Pelle Miljoona ja Jasmin Mäntylä.

Valomerkkiin on vielä rutkasti aikaa. Baaritiskin edustalla on meneillään juomiskilpailu, ja kannustushuudot melkein peittävät musiikin alleen. Paikalle on kutsuttu myös bändi, joka asettelee soittokamojaan lavalle. Huomioni kiinnittyy magneetin tavoin toisaalle: edessäni on iso tuoppi puolillaan kullankeltaista, täyteläisen kuohuvaa ohranestettä, jota jään hartaasti nauttimaan.

Teksti: Sari Kaakkolammi
            Eini Suominen
Kuva: Eini Suominen