Pääkirjoitukset

Kämpät

Neiti A

Kuuluisa Tähkä

Fanitusta Alkiolla

Alkion Pojat 2004

Klaipeda


Etusivu

Harrasta!

Elämä on muutakin kuin työntekoa. Tämä jo kulunut sanonta pitää yhä paikkaansa myös täyspäiväistä opiskelutyötä tekevälle. Elämään kuuluu tietenkin työn lisäksi levon, ravinnon, lisääntymisen, sosiaalisten suhteiden yms. perustarpeiden tyydyttäminen. Silti ihmiselle jää tai ainakin pitäisi jäädä ns. vapaa-aikaa, jota täytetään esim. harrastuksilla. Harrastuksilla ymmärretään yleensä henkisesti tai ruumiillisesti kehittävää toimintaa. Ei siis pelkkää ajan kuluttamista tai joutenoloa, joka kyllä sekin voi olla sopivassa määrin aivan hyödyllistä ja rentouttavaa, jopa virkistävää varsinkin hyvässä seurassa.

Siis millaista harrastamista? Tämä aika ja maailma, missä elämme tarjoaa ennennäkemättömän laajat harrastusmahdollisuudet. Sähköiset tiedonsiirtojärjestelmät tarjoavat inhimillisesti ottaen rajattomasti kiinnostavaa luettavaa, katsottavaa ja kuunneltavaa. Keskustelu jopa kasvotusten onnistuu onpa kumppani vaikka toisella puolen maapallon. Uusia liikunta- ja urheilulajeja syntyy kuin sieniä sateella. Samoin eri taidealojen suuntauksia. Ruokaa voi valmistaa mitä eksoottisimpien kulttuurien tapaan. Tällaisessa harrastusmuotojen ja kiehtovan tekemisen tarjonnan vyöryssä on vaarana jäädä jopa niin sanotusti koukkuun johonkin harrastukseen. Uusimpien tutkimusten mukaan ei ole lainkaan poikkeuksellista, että nuoret sukupuolesta riippumatta viettävät tietokonepelien tai nettikeskustelukumppaneidensa parissa useita kymmeniä tunteja viikossa.

En halua olla mikään fossiili, vaikka sanon, että yllättävän usein on vanhassa vara parempi. Paina siis läppäri kiinni ja ota tuokioksi tenttikirjan tilalle hyvä jännäri tai muunlainenkin romsku, asettaudu mukavan lokoisaan asentoon, nauti ja viihdy. Jos tykkäät tehdä käsilläsi, tartu siveltimeen tai kynään, levitä väriä tai luo hahmoja. Jos sinulla on musikaalisia taipumuksia, tartu kitaraan ja näppäile sävelmiä. Opi uutta. Näin luova harrastaminen on itse asiassa antoisaa uuden oppimista, opiskelua parhaimmillaan.

Se, että terve sielu viihtyy parhaiten terveessä ruumiissa, tiedettiin jo antiikissa. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, että aktiivinen liikkuminen kunnolla hengästyen ja hikeä valuttaen takaa virkeän mielen ja tietoja tehokkaasti vastaanottavat aivot. Pallon tms. perässä kirmailu mailan kanssa tai ilman isommassa tai pienemmässä porukassa on monella tavalla antoisaa. Silti rohkenen sanoa, että reipas liikkuminen raikkaassa ulkoilmassa ja varsinkin metsän siimeksessä polulla, ladulla tai vaikkapa umpihangessa miksei myös vesillä katsellen ja kuunnellen muutakin kuin ihmisten elämänmenoa on kaikkein antoisinta liikuntaa. Myös tässä on tietenkin muistettava kohtuus, vauhti ja määrä täytyy sovittaa kunnon mukaan.

Aikamme korostetun yksilökeskeiselle elämäntavalle on ominaista asioiden tarkastelu ensisijaisesti omalta kannalta. Läheisten ja ystävien kanssa harrastaminen tiivistää yhteyttä elämäniäksi. Sitten aikanaan saat ehkä lapsiltasikin kutsun viihtymään ja virkistymään heidän harrastustensa parissa.

Rehtori Jorma Keränen

Rehtori

Kuva: Tiina Mutila