Pääkirjoitukset

Kämpät

Neiti A

Kuuluisa Tähkä

Fanitusta Alkiolla

Alkion Pojat 2004

Klaipeda


Etusivu

Minä ja Alkio-opisto

Kun ensimmäistä kertaa karautin autoni Alkio-opiston pihakoivuun, katsoin saapuneeni jonkinlaiseen sisäsiittoiseen internaattiin, jossa elellään seesteisessä harmoniassa pullantuoksuisissa pikku kasarmeissa. Kävelin läpi vehmaan pihamaan, ihastelin nurmella kirmaavia elämäniloisia vesseleitä ja tajusin löytäneeni Korpilahden takamaiden luvatun ekolokeron. Auringonkilossa kylpevä majesteettinen koulurakennus kutsui minua luoksensa...

Kun taas joulun alla luisuttelin silmäpussit heiluen kohti Korpilahtea, mielessäni lukuisat tekemättömät työt ja suorittamattomat tentit, kirosin koulunaloittamisen elämäni erheeksi. Orastava vatsahaava poltteli jo poloisessa mahassani, opettaja nuhteli minua töideni viivästymisestä. Koko opintolinja odotti minulta töitä, "muuten kaikki kärsivät", sanottiin. Jos olisin asunut täällä, ruhoni olisi liina-saippuan iskuista mustunut. Alkuperäisestä tavoitteestani, journalistiikan approbaturin saavuttamisesta, olin jo luopunut.

Uuden vuoden uudet tuulet riepottelivat autoani, kun erään unettoman viikon jälkeen taas istua köröttelin kohti koulua. Vaikka elämänpotkimat kasvoni eivät suostuneetkaan hymyilemään, vilkuilin vieressäni istuvaa työkansiota mielessäni salaa myhäillen. Tehdyn työn tuomasta mielihyvästä piristyneenä koulunkäynti alkoi vihdoin tuntua mahdolliselta, melkeinpä mielekkäältä. Töiden roikkumaan jättäminen johtaa noidankehään, joka syö voimia ja motivaatiota tulevienkin töiden tekemiseltä. Syntyy helposti "ei nämä tekemällä lopu" -asenne, joka ei luonnollisesti ole ikinä hyväksi opiskelijalle kuten ei kenellekään muullekaan. Mutta joululoman uurastettua sain kurottua itseni kiinni aikatauluun ja opinnot lähtivät taas jotenkin luistamaan. Aikaisemmin painajaisissani pelotellut koulurakennus näytti taas aurinkoisemman seinustansa.

Nyt yli kaksi kolmasosaa opintovuodesta on kulunut. Kaamosmasennus on vaihtunut kevätväsymykseksi, autokin väsyi lopullisesti taittamaan koulumatkan kivistä taipaletta, mutta itse opinnot näyttävät miltei lupaavilta. Kesti näin kauan saada ote koko hommasta, ymmärtää palautuspäivän tarkoitus, suorittaa ensimmäiset tentit ja pysyä niin sanotusti kärryillä. Sama homma kuin lukioaikoina. Mutta täytyy mainita, että itsehän olen ollut marginaalitapaus, mustalammas, muille linjalaisille kumarran ja nostan pipoa heidän säntillisyydestään ja kristillisestä yhteishengestään. Alkio-opisto on varmasti erinomainen vaihtoehto kaikille korkeakoulun pääsykokeissa reputtaneille ja muillekin, jotka tahtovat yleissivistävää, jatkokoulutuspaikkoja petaavaa opetusta.

Antti Hämäläinen

Kolumnisti

Kuva: Tiina Mutila