|
|
|
Viihde ei ole tuntematon alkiolla
|
|
Alkio-opisto tuottaa Korpilahden päivä- ja yörytmiin suuria sydämen tykytyksiä. Vauhtia piisaa ja tapahtumista löytyy iloisia yllätyksiä sekä karmivia kokemuksia joka makuun. Kukaan ei jää kylmäksi kun Alkio-opisto pitää Korpilahdella pökköä pesään!
Tässä vain ohut sivallus siitä, mitä kaikkea Alkion vuoteen kuuluukaan. Lisätempaukset ja hörhöilyhetket vauhdittavat opiskelijaeloa säännöllisesti vähintään joka viikko!
Satama-Action 29.8 -2001
Hyvä että ennätti tavaransa kantaa huoneeseensa, niin jo ryhtyi Korpilahti riepottelemaan hölmistynyttä opiskelijaa. Sataman valot kutsuivat koko koulun aloittamaan sightseeing -kierroksen huvipursien täyttämältä rannalta.
Tänä päivänä opiskelija sai ensi kosketuksensa (konkreettisesti!) tulevan kotikylänsä uljaisiin maisemiin. Korpilahti jätti jälkensä niin sieluun kuin uniin, niin, ettei opiskelija muuta voinut, kun odottaa kädet syyhyten seuraavaa toimintasuunnitelmaa.
Kun paikkojen tuttuus alkoi hahmottua, kasvoi uskallus seikkailla itsekin. Sopivat lenkkipolut, kauppareissut sekä itselleen osuvimmat harrastusmahdollisuudet olivat nyt käden ulottuvilla.
Sumusuunnistus 24.10 -2001
Tuntemattomien opiskelukavereiden tullessa parhaiksi ystäviksi ja turvallisiksi yöhöpöttelykumppaneiksi vauhdittuivat myös yhteiset menohetket. Linjojen välinen sumusuunnistus suoritettiin yön pimeinä tunteina kolmihenkisin joukkuein.
Jokainen kisatrio oli pukeutunut asiaankuuluvalla tavalla. Mustanaamiot, ötökät ja identtiset kolmoset suunnistivat Korpilahden kätköissä hauskanpidon kiilto silmissään.
Kun kuu oli ylittänyt sinisen hetken, voittajat selvisivät riehakkaiden kannustusjoukkojen huutojen siivittämänä maaliin. Eikä aamulla ainakaan väsyttänyt…
Monikulttuurisuusviikko 19-23.11 -2001
Loiste, räiske, viuhke ja pauke valaisi Alkio-opistolaisen viikon marraskuussa. Monikulttuurisuusviikolla opistolla säihkyi monia erilaisia tapahtumia, vierailuja, luentoja ja konsertteja.
Jos aamulla heräsi kumisevaan japanilaismaiseen kongoon, ei tarvinnut säihähtää olevansa Kiinassa putkassa. Se oli vain afrikkalaista aamujumppaa, jota koko koulu saattoi harrastaa aulassa ammattilaisen tahtiin.
Päivä jatkui kimonoa sovittamalla, ja lounaaksi tarjottiin perimongolialaista pataa. Maailmankuva avartui, kun eri kansallisuuksista tulevilta saattoi kysellä heidän kulttuuriperinnöstään. Tanssiesityksiä seuratessa ja niihin mukaan mennessä olikin jo vesikielellä päivällisaikaan, jolloin kupunsa sai täyteen buddhalaisilla nautintoaineilla.
Itsenäisyyspäivätanssiaiset 4.12 -2001
Linnanjuhliin kutsua odotellessa saattoi tunnelmaa pitää yllä Alkion itsenäisyyspäivätanssiaisissa. Kerrankin oli lupa pukeutua ja käyttäytyä kuin kuninkaalliset.
Elävän musiikin harmoniassa oli mukavaa nautiskella ylellisiä pikkusuolaisia sekä boolia. Kun kutsu kuului saattoi kunniavieraat, eli opiskelijat, siirtyä itsekin parketille kertailemaan vanhojentansseista tuttuja kuvioita.
Illan päätteeksi oli tietenkin jatkot, joissa ei vaadittu valssitaitojakaan.
Joulujuhla 13.12 -2001
Syyslukukauden päätös huipentui joulujuhlan syövereihin. Puuroglögi-akselilta siirryttiin seuraamaan virallista juhlaa, joka alkoi kymppiuutisten kevennyksen päätyttyä. Yön kumottava aika herkisti johto(matalakynnyksisen)portaan jakamaan palkintoja ja pitämään muutaman mielenkiintoisen puheenkin.
Korkeatasoista ohjelmaa olivat kehitelleet opiskelijat itse, koulun käytävillä raikuivat joululauluharjoittelut jo kuukautta ennen juhlaa. Miesvoimainen tanssiesitys tarjosi hameväelle silmäruokaa. Tontut ja itse Joulun Henki kiidättivät esityksellään yleisön jouluntunnelmaan.
Kirjoittanut: Kristiina Poutiainen
|
|
|
|
|
|
|