|
|
|
Alkio-opiston opettajat
|
|
Jorma Keränen
Alkio-opiston senioriväestön Kovinta Jätkää, historiatieteisiin hurahtanutta rehtori Jorma Kerästä, ei 16 vuotta Alkio-opistolla ole lannistanut. Suosikkielokuva ei varsinaisesti pudota penkiltä yllätyksellisyydellään: Edvin Laineen Tuntematon sotilas. Nykyohjaajista Jorma arvostaa ainakin Markku Pölöstä ja Steven Spielbergiä. Viimeksi hän katsoi teatterissa elokuvan Vanilla Sky.
Eija Kiiskinen
Journalistiikkalinjan Eija Kiiskinen on aito lehtimies, joka meidän tavoin viettää ensimmäistä vuottaan Alkio-opistolla. Eijan suosikkiohjaaja on espanjalainen Pedro Almodovar, ja Eijaan uppoavatkin parhaiten ranskalaiset ja espanjalaiset elokuvat. Kirjoitushetkellä viimeksi teatterissa nähty elokuva oli Uutispommi, kuinkas ollakaan.
Arja Sahlberg
Valtiotieteellisen linjan johtajalle Arja Sahlbergille Alkio-opisto tarkoittaa lähinnä työpaikkaa ja tulonlähdettä. Arja on melko lailla pihalla elokuvien maailmasta, mutta osaa kuitenkin nimetä Katariina Suuren ja Tuulen viemää -elokuvat potentiaalisiksi ajantappajiksi. Viimeksi hän näki teatterissa Pokemon-elokuvan lastensa ”ansiosta”. Suosikkiohjaajaa on turha edes kysyä.
Ulla-Riitta Mikkonen
Antropologian ja kulttuurien tutkimuksen linjan johtaja Ulla-Riitta Mikkonen tunnetaan myös tuttavallisemmin Ulliksena. Seitsemän vuotta sitten Alkio-opistolle rantautuneen Ulliksen lempielokuva on Antonian maailma. Hän mainitsee lempiohjaajakseen Pedro Almodovarin ja lempikirjakseen Sadan vuoden yksinäisyyden. Sama ohjaaja ja kirja kuin Eijalla, siis. Viimeksi Ullis katsoi elokuvateatterissa Moulin Rougen. Ullis saanee kunnioitusta nuorisolta siitä, että hän on ollut töissä Pahkasika-lehden toimituksessa. Minusta ainakin se oli ihan kova juttu.
Marjatta Ikonen
Opiston opinto-ohjaajana toimiva Marjatta Ikonen pitää hössöttämistä ja hosumista paheinaan. Näiden yllä kuitenkin paistaa elämäniloisuus ja aktiivisuus. Elokuvista Marjatta diggailee esim. Grouching Tiger, Hidden Dragonia ja The Matrixia. Asiantuntijamme antaa suosionosoitukset. Marjatta kertoo katsoneensa viimeksi elokuvissa Taru sormusten herrasta ja toteaa pitäneensä (paljon) enemmän kirjasta.
Anne Mäkipelto
Historian linjan johtaja Anne Mäkipelto ei pidä vuosiluvuista eikä numeroista, koska ”ne ovat tarpeen vain ilmiöiden välisten suhteiden löytämiseksi menneisyyden tapahtumarikkauden keskellä”. Anne ei osaa nimetä lempielokuvaansa (”kaikki, joista löytyy jotain sanomaa”), lempiohjaajaansa (”ei ole, sillä elokuvia katsoessa pitää olla suvaitseva, ei valikoiva”) eikä niinkään viimeksi elokuvateatterissa katsomaansa elokuvaa (”liittyy liiaksi lähihistoriaan, jotta historioitsija jaksaisi muistaa”).
Vesa Lahtonen
Alkio-opiston ATK-opettaja ja itseoikeutettu guru Vesa Lahtonen on 38-vuotias sulkapallon ja, mikä mielenkiintoisinta, elokuvan harrastaja. Valmistaudukin opistolle tullessasi saamaan toisinaan Vesan viestejä, joissa mies listaa tulevasta ohjelmistosta parhaimmat leffavalinnat. Lempielokuvakseen hän mainitsee Mika Kaurismäen Arvottomat, suosikkiohjaajakseen Billy Wilderin. Viimeksi hän katsoi teatterissa Torbjörn Janssonin elokuvan Viiru ja Pesonen.
Irmeli Nissi
Bio- ja ympäristötieteiden linjan johtaja Irmeli Nissi, maalaistyttö Lemiltä, on viihtynyt kohta 30 vuotta Alkiolla. Hän pitää Mike Leighin elokuvaa Secrets and Lies yhtenä suosikeistaan. Lempiohjaajakysymykseen Irmeli heittää nimet Marika Dahlqvist ja Aku Louhimies. Viimeksi hän katsoi teatterissa elokuvan Billy Elliott.
Riitta Heikkilä
Kielten ja kansainvälisyyden linjan johtaja (ts. ruotsin opettaja) Riitta Heikkilä on Alkion hymytyttö. Jos et rakasta häntä, olet luultavasti kyyninen nihilisti. Viime vuodelta hänen elokuvasuosikeitaan ovat olleet esim. Wonder Boys, Kimpassa, Traffic, Leijat Helsingin yllä ja Amelie, joka onkin hänen viimeisin teatterielämyksensä. Riitalla ei ole suosikkiohjaajaa, mikä on helppo antaa anteeksi äskeisen leffalistauksen jälkeen.
Arja Alatalo
Kasvatustieteiden ja psykologian linjan johtaja, yli 20 vuotta Alkiolla viihtynyt vararehtori Arja Alatalo kuvailee itseään sanoin ”metrin hukkapala”. Matkailua, opiskelua, punttisalia, musiikkia, lukemista ja - mikä tärkeintä - telkkarin katsomista harrastava Arja ei ole elokuvaihmisiä, ja on odotetusti pulassa suosikkiohjaajaa tiedustellessani:”Apua, ei aavistustakaan.” Arja katsoi viimeksi teatterissa Taru sormusten herrasta.
Irmeli Luoma
Englannin kieleen, kulttuurienväliseen viestintään ja Aasian kulttuureihin erikoistunut Irmeli Luoma on ihan kiva, light-versio ruotsinopettaja-Riitasta. Hänellä on useita suosikkielokuvia, äskettäin katsomista parhaiten ovat kolahtaneet Amelie sekä Chen Kaigen ”Keltainen maa”. Suosikkiohjaajakin löytyy: Krzysztof Kieslowski (tiedättehän ainakin Kolme väriä -sarjan, nimeltä ainakin?). Lukemisesta, keittiössä kokkailusta ja Päijänteen aalloilla lipumisesta kiksejä saava Irmeli katsoi teatterissa viimeksi Moulin Rougen.
Kirjoittanut: Atso Suopanki
Kuvat tehnyt: Miikka Luotio
|
|
|
|
|
|
|