|
|
|
Alkio-opisto = Harrastamisen mekka
|
|
Alkio ei jätä
ketään kylmäksi
Aivan pelkkään opiskeluun ei Alkio-opistolla toki tarvitse hautautua, sillä tarjolla on monenlaista harrastusmahdollisuutta. Koulun omassa urheiluhallissa voi uppoutua pallopelien maailmaan, jolloin aika kuluu kuin siivillä, esimerkiksi lentopalloa tai pöytätennistä pelaillessa. Liikuntasalissa järjestetään myös ohjattua aerobiccia poppistahtien rytmiin.
Syksyisin ja keväisin palloa pääsee puolestaan paukuttamaan koulun vieressä sijaitsevalle tenniskentälle. Ennen ja jälkeen lumien tulon Alkiolla on mahdollisuus kokea elämyksiä myös melonnan parissa. Aivan toimetta eivät jää talvilajien harrastajatkaan. Suomalaiset kun ovat laskettelukansaa ja tästä vauhdikkaasta lajista innostuneille Korpilahden lähimaastossa sijaitsee kaksikin laskettelukeskusta, Himos ja Riihivuori. Jos urheilu ulkoilmassa kiinnostaa enemmänkin, liikuntapolut kauniissa Keski-Suomen maisemassa takaavat lenkkeilijälle ja suksittelijalle hyvän fiiliksen.
Ympäri vuoden toimii kurssiasuntolan kuntosali, jossa hikitreenin jälkeen voi sujahtaa vaikkapa rentouttavaan solarium-käsittelyyn (tätä eivät lääkärisedät tietenkään säteilyn pelossa suosittele).
Saunomisen ystäville Alkiolta löytyy saunoja kaksinkin kappalein. Rantasauna viihtyisine oleskelutiloineen katselee yli aavan Päijänteen ja Alkiorannan rivitalojen asukkaille löytyy oma sauna.
Meininkiä löytyy vaikka
hikijumppa tökkii
Löytyy Alkiolta ja Korpilahdelta toki muutakin tekemistä kuin urheilu. Opistolla on oma liikunta- ja vapaa-aikatoimikunta, joka aina silloin tällöin järjestää nääntyneille opiskelijoille jonkinlaista rentouttavaa toimintaa.
Tuntien välissä on alakerran aulassa sijaitseva biljardipöytä kovassa käytössä. Samasta paikasta löytyvät myös opistolle tilattavat sanomalehdet lähes ympäri Suomen. Ja jos jostain syystä sattuu käymään niin hassusti ettei se oma rakas lehti opistolle tulekaan, niin pienestä vinkistä voidaan se Alkiolle opiskeluvuoden ajaksi tilata. Auditoriossa järjestetään muutaman kerran kuussa elokuvailtoja, joissa voi nauttia uusimmista videoista (ilman suomenkielistä tekstitystä tosin, mutta eihän se pieni kielikylpy kenellekkään pahaa tee).
Erottamaton osa opiskelijaelämää on tietenkin bilettäminen. Alkio-elämä ei tässäkään tapauksessa poikkeusta, sillä opiskelijat suuntaavat sankoin joukoin kulkunsa Ohrantähkään tai Rantakeitaaseen uskollisesti jokaisena keskiviikko-iltana. Vuoden aikana jokainen linja järjestää ainakin yhdet karkelot oman toimintansa rahoittamiseksi. Hauskaa ja vauhdikasta iltaa sitten seuraa aina se vähemmän hauska ja vauhdikas torstai-aamu, jolloin olisi tunneillekin raahauduttava...
Kirjoittanut: Anni Näsi ja Tiia Paunisalo
|
|
|
|
|
|
|