|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Vapaalla Alkion malliin ![]() kuva:Hanna Karkkonen Johanna Salmela Jos oma luovuus happening-järjestelyissä tökkii, niin ei hätää. Aina silloin tällöin opisto huolehtii omistaan, ja järjestää opiskelijoille mukavaa pientä puuhasteltavaa. Tapahtumista yleisimpiä ovat todennäköisesti lauantai-aamun tentit, joihin olisi tietenkin hyvä edes suunnitella osallistuvansa aina silloin tällöin appron kiilto silmissä. Jos tämä vaihtoehto ei sytytä, tarjolla on toki myös muutamia hieman viihdyttävämpiäkin tapahtumia. Sumusuunnistajista joulupukkiin Uudet opistolaiset pääsevät tutustumaan toisiinsa ja muihin linjoihin heti alkusyksystä linjaillassa, johon jokainen linja saa ääretöntä luovuusvarantoaan käyttäen valmistaa jonkin sortin performanssin. On pelottavaa huomata, mitä kaikkea sikiää uusien innokkaiden opiskelijoiden mielissä. Alkion henki ottaa valtaansa jokaisen. Harjoitusta opiskelijaelämään tarjoaa myös syksyinen sumusuunnistus. Kuka keksikään yhdistää urheilun ja alkoholin? Rastilta toiselle juoksevat linjakaverit saavat koko porukan ikuisen kiitollisuuden urheudestaan. Siinä vaiheessa ei sitten tunnukaan enää niin pahalta, vaikka ohrajuoma pyrkiikin ulos yläkautta. Itsenäisyyspäivää opistolla juhlitaan tanssin merkeissä. Silmänruokaa joka lähtöön, kun helmat heiluvat ja pojatkin ovat saaneet puvun päälleen. Tarjan bileet jäävät kirkkaasti kakkoseksi. Joulujuhla luo tunnelmaa kynttiläkulkueellaan. Tarjolla on tietenkin se perinteinen joulupuuro, ja lähes kaikki tutut joululaulutkin saadaan laulettua. Myös joulupukki on muistanut käydä toivottamassa oman tervehdyksensä opistolle. Mutta mitä tekemistä miesvoimistelijoilla on joulun kanssa? Kevätrientoja metsästämässä Kevätpuolella laskiainen kääntyy nousiaiseksi ja luvassa on jälleen menoa sumusuunnistuksen malliin. Jos tuo syksyinen urheilujuhla tuntui sinun alaltasi, niin tarjoudu ihmeessä edustusjoukkueeseen. Harjoittelun tärkeyttä on turha edes korostaa. Tuulahduksen menneestä tuovat huhtikuiset opistopäivät, jolloin entiset opiskelijat saapuvat sankoin joukoin pyhiinvaellusmatkalle Alkiolle. Täällähän ovat olleet kaikki! Aika on Alkiolla katoava käsite ja toukokuukin saapuu jo huomattavasti oletettua aikaisemmin. Kun viimeiset tentit ovat ohitse ja approt suoritettuina, kevätjuhla tuo vuodelle komean päätöksen. Sen jälkeen tehtävänä on vain selvittää se, onko elämää enää Alkion ulkopuolella. Hikeä muttei kyyneliä ![]() kuva:Antti Savolainen Tomi Mielonen Yksi alkio-opiston parhaista puolista on se, että vapaa-ajan viettoon löytyy monia eri vaihtoehtoja. Kaikki aktiviteetit löytyvät koulun tiloista, joten matka ei käy kenellekään liian raskaaksi. Ongelma voi tietysti olla siinä, riittääkö aika ja energia pitkän penkillä istumisen jälkeen. Aina kannattaa kuitenkin muistaa, että pieni irtaantuminen koulupäivän jälkeen on paikallaan. Opiston sali nauttii kovaa suosiota alkiolaisten keskuudessa. Syy on siinä että siellä voi tehdä lähes mitä tahansa. Vaikkei pyhättö ole kooltaan järkyttävän iso, niin silti siellä luonnistuu käytännössä kaikki salissa pelattavat pallopelit ja muut urheilumuodot. Perinteisesti salissa pelataan sählyä, koripalloa ja sulkapalloa. Silloin tällöin on myös lentopallon vuoro ja salifutiskin on nähnyt päivänvalonsa. - Käyn pelaamassa melkein kaikkia pallopelejä. Urheilen jo pelkästään fyysisen ja henkisen kunnon takia. Lisäksi saan samalla helpolla ja mieluisella tavalla ajatukset pois opiskelusta ja kirjoista. Urheilutuokioiden ohessa näkee muitakin opiskelijoita, eikä pelkästään oman linjan kavereita, ynnäilee AK-linjalla opiskeleva Iikka. Salivuoroista väännetään kättä jo alkusyksystä ja niitä pyritään jakamaan luonnollisesti mahdollisimman tasapuolisesti. Sähly on salipeleistä suosituin. Pelit ovat aika ajoin melkoisen intensiivisiä, mutta kenenkään ei ole tarvinnut sen takia jättää kentälle saapumatta. Myös tytöt ovat uskaltautuneet poikien sekaan ja hyvin ovatkin pärjänneet. Aerobiciin tai biljardia iskemään Pallon perästä juoksemisen sijasta voi mennä hikoilemaan vaikkapa aerobiciin. Syksyllä järjestetään bailatino kurssi, jossa pistetään lanteet keinumaan. Alkiolla on myös punttisali, mutta samassa tilassa sijaitsee myös opetustilat. Joten punttisali ei kooltaan niitä suurimpia ole, eikä varustetaso päätä huimaa. Mutta kyllä punttarilla hien saa irtoamaan. Yksi opiston suosituimmista ajanvietteistä on biljardin pelaaminen. Saakin kiittää onneaan jos pöytä on joskus täysin vapaana. Alkio-opiston perinteenä on ollut ratkaista opistolaisten paremmuusjärjestys biljarditurnauksella, jossa pelin taso on hyvinkin korkealuokkaista. Onnittelut on paikallaan myös silloin, kun selvittää tiensä jompaankumpaan kahdesta atk-luokasta. Tungos on nimittäin kova. Luokissa käy porukkaa aamusta iltaan. Mutta minkäs teet, tietokone voi olla hyödyllinen ja viihdyttävä yhtä aikaa. Nettisurffailu ja muut tietokoneen tarjoamat ilot pistävät ajan liitämään hirmuvauhtia. Musiikki ihmisille muutamasta luokasta löytyy piano. Sen lisäksi viereen irtoaa varmasti innokkaita kuorolaisia, eikä pianoa tarvitse yksin soitella. Alkiolla on myös oma pimiö, josta löytyy kaikki kuvan kehittämiseen tarvittavat välineet. Myös pimiökursseja on järjestetty siitä kiinnostuneille. Alakerran taideluokassa voi käyttää luovuuttaan askarteluvälineiden avustuksella. Mutta ainahan vapaa-aikaansa voi viettää opiskelijatovereiden seassa vaikkapa omilla kämpillä tv:n ääressä. Rupattelutuokiot ja toiset ihmiset tulevat tutuksi samoin kuin viikon tv-ohjelmat. Kompromisseja on tehtävä sosiaalisten taitojen kehittämisen merkeissä. |