|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
1. Pururadalla voi hiihtää ja kesäisin lenkkeillä. Valaistujen metsäpolkujen varrella on kuntoilutelineitä. Haukankierros alkaa opiston nurkalta ja on myös hyvä lenkkeilyvaihtoehto.
2. Koulunmäellä on talvella jääkiekkokaukalo ja iso luistinrata urheilukentällä. Kesäaikaan kaukalo muutetaan tenniskentäksi. 3. Mäellä sijaitsee 1800-luvulla rakennettu puinen ristikirkko. Vieressä on seurakuntatalo. 4. Koulukeskuksen eli peruskoulun ja lukion tiloissa on uusittu Korpilahti-halli. Hallista voi varata helposti aikoja. Osa kansalaisopiston kursseista, esimerkiksi aerobic, järjestetään hallissa. 5. Kirjasto täydentää Alkio-opiston kirjavalikoimaa. Tenttikirjat, CD:t ja muu elämää suurempi löytyy ystävällisen henkilökunnan avustuksella helposti. 6. Linja-autoasema. Todennäköisesti ensimmäinen paikka, johon tutustut Korpilahdella. 7. Kunnantalo, jonka alakerrassa on punttisali. Täällä on vanhat mutta kestävät laitteet ja hämyinen tunnelma. Radiossa soi Eppu Normaali. 8. Kumpare-grilli auttaa grilliruokanälkään. 9. Vanhassa Pappilassa järjestetään taidenäyttelyitä, eri kursseja sekä muita kulttuuritapahtumia. Pappilan puistomaisella takapihalla on iso uimaranta. 10. Satama-alueella on nuorisotilat, joissa on hyvät musiikkiharrastusmahdollisuudet. Uusi kesäteatterirakennus valmistuu kesällä 2001. Avantouimarit on otettu huomioon. 11. Yksi Korpilahden kolmesta ravintolasta. |