Yhteisen vitsin metsästys
Matkailu avartaa. Vinkistä ovat ottaneet vaarin myös slovakialainen Natália Schultzová
ja tsekkiläinen Hana Skoulová sekä Liettuasta kotoisin oleva Rima Zalbaite, jotka tutkivat
suomalaista ilmapiiriä Alkiolla kevätkauden 2000. Kaikki opiskelevat kotimaissaan yliopistossa,
Rima humanistisia aineita, Natália ja Hana englantia ja suomea. Alkion leppoisa opiskelutahti
on ollut tytöille mieleen.
-Tämä on meille vähän kuin lomaa, on aikaa tehdä sellaisia asioita, joihin ei kotosalla olisi aikaa,
riemuitsevat kaikki yhteen ääneen. Rima, Hana ja Natália opiskelevat Alkiolla kieliä, erilaisia
kulttuureita sekä suomea. Kaikilla heillä on takanaan jo useampien vuosien suomen kielen opinnot,
mutta halu oppia lisää on kova.
-Tahdon osata muutakin kuin kirjakielen. Tahdon todella ymmärtää, mitä ympärillä puhutaan ja
käyttää kieltä myös itse, Natália korostaa. Vaihdokkaita huvittaa, kun tunneilla muut nauravat
vitseille, joita he eivät aina ymmärrä.
-Toivon, että viimeistään keväällä voimme yhdessä nauraa samoille vitseille kuin muutkin ilman,
että niitä tulkataan meille englanniksi, Rima haaveilee.

Shokeeraava partasysteemi

Suomi ja Alkio-opisto olivat neitokaisille suhteellisen tuttuja jo entuudestaan.
-Aluksi luulin, että kuva opistosta tarkoitti koko Korpilahtea, nauraa Hana. Vaikka Korpilahti
kylänä on pienehkö, niin tekemistä riittää.
-Suomalaisiin on todella helppo tutustua, etenkin nuoriin, pohtivat Natália ja Rima.
-Korpilahdella on kaunista, on paljon lunta ja aurinkokin korkeammalla kuin kotona,
he muistelevat. Rima kehuu Alkion asuntolaoloja, mutta suomalaisten miesten tyyli ihmetyttää.
-Kaikilla täällä on pitkät hiukset ja sellainen partasysteemi, tytöt hymähtelevät. Vaikka elämä
opistolla onkin päällisin puolin mukavaa, myös järkytyksiä koetaan vieraassa maassa.
-En huomannut, että ruuan kanssa on tarjolla myös vettä. En pidä maidosta, joten luulin minun
joutuvan juomaan sitä tarjolla olleen pihvin kanssa. Kamalaa, muistelee Hana ensimmäistä
ruokailuaan opistolla.

Anni Hirvonen
(TL)

etusivulle